Turun yliopiston tutkijatohtori Mona Mannevuon sanat ovat tulkinnasta riippuen toteavia tai pessimistisiä.

“Ne joilla on rahaa, saavat viestinsä läpi, muut eivät”, Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Matti Ylönen täräyttää sitten selvästi suoremmin.

MANNEVUO, YLÖNEN ja Niina Kari maalaavat uutuuskirjassaan Viestintätoimistojen valta – Politiikan uudet pelurit synkeän kuvan vallan uusjaosta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikuttajaviestintä, eli se kuuluisa lobbaus, kasvaa ja lisääntyy, ja myös perinteinen media seuraa kehitystä silmät selällään. Ainakin osittain.

Kirjassa mainitaan nimeltä muun muassa SDP:n entinen puoluesihteeri Mikael Jungner, kokoomuksen entinen puoluesihteeri Taru Tujunen ja “päivystävä anarkisti” Suvi Auvinen. Tuoreempiakin esimerkkejä olisi, kun kulloisenkin hallituksen eritysiavustajia hakeutuu uusiin hommiin.

Aineisto kertoo tekijöiden mukaan suomalaisen yhteiskunnan murroksesta kohti poliittista järjestelmää, jossa viestintätoimistot toimivat viestinnällisen vallan uutena solmukohtana. Tässä pelissä voittajia ovat ne, joilla on rahaa ja ne joilla on pääsy vallan uumeniin.

”OLEN MIETTINYT paljon valtaa yhteiskunnassa, että missä se on, vaikkapa poliittinen valta Suomessa. Sen olen ymmärtänyt jo useampia vuosia sitten, että eduskunnassa se ei ole tai puoluepolitiikassa. Mutta se, kuinka paljon yhteiskunnallista valtaa käytetään viestintätoimistoissa, on ollut aika hiljentävää huomata.”

Viestintätoimistossa työskentelevän haastateltavan lausunto kirjassa on toki vain yksi mielipide, mutta myös paljonpuhuva. Nimetön ammattilainen tuskin lobbaa siinä toimistoaan tai edes alaansa. Pikemminkin hämmästelee asioiden tolaa.

Kirjassa tutkitaan viestintätoimistoja yli viidenkymmenen haastattelun sekä media-aineistojen, tietopyynnöillä hankittujen materiaalien ja tutkimuskirjallisuuden kautta. Kirja on myös vertaisarvioitu, ja lähteitä on listattu hulppeat kaksikymmentä sivua.

Aikamme yhteiskunnallista keskustelua muokkaavaa valtaa tuovat kirjan mukaan muun muassa näennäisesti neutraali asiantuntijuus ja kyky tehdä politiikkaa olematta poliitikko. Tekijät huomauttavat, ettei vaikuttajaviestintä ole kuitenkaan epäpoliittista vaan se venyttää tuttujen poliittisten pelien sääntöjä ja tuo kentälle uusia pelureita.

Kirjan tekijät sanovat, että heidän otteensa tutkimuskohteeseen on “uteliaan kriittinen”.

KIRJA VÄITTÄÄ suoraan, että viestintätoimistojen nousu luo mahdollisuuksia ostaa vaikuttamisen väyliä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Paino sanalla ostaa.

Ja sekin keskittyy: käytännössä Helsinkiin.

“Viestintätoimistojen pääosin pääkaupunkiseudulle muodostuvissa rihmastoissa muotoutuvat teemat alkavat toisin sanoen enenevissä määrin ohjata käsityksiämme siitä, keitä kansalaisia ja eturyhmiä tulisi päätöksenteossa kuulla ja millä tavoin heitä olisi hyvä kuulla”, teoksen johtopäätöksissä listataan.

Muun muassa tupakkateollisuudelle myydään edelleen lobbauspalveluja. Raha ratkaisee enemmän kuin organisaation jäsenmäärä tai sen painoarvo yhteiskunnassa.

Köyhät ja muuten heikot, älkää siis vaivautuko.

Politiikan syy-seuraussuhteiden hahmottamisen vaikeutta lisäävät kirjan mukaan salatut asiakkuudet. Kysymys vaikutti olevan osalle haastateltavista suorastaan kiusallinen ja sitä kierrettiin vaitiolovelvollisuuteen vedoten.

On selvää, että valta kuuluu aina jonnekin tai joillekin. Viestintätoimistovalta uhkaa kaventaa ja piilottaa vallan käyttöä entisestään.

“…yhteiskunnallisen vaikuttamisen taustalla vaikuttavat taloudelliset intressit muuttuvat vallan rihmastollisissa verkostoissa junailtavien liikesalaisuuksien vuoksi aiempaa vaikeammaksi hahmottaa.”

MITÄ SITTEN voisi tai pitäisi tehdä? Syy ei ole yksilöiden, jotka tarttuvat työtarjouksiin ja pelaavat sääntöjen mukaan. Ongelmat ovat, ikävä kyllä, itse rakenteessa, järjestelmässä.

Kirja kehottaa kiinnittämään suurempaa huomiota kansalaisten ja eturyhmien kuulemisen tapoihin sekä niihin liittyvään läpinäkyvyyteen päätöksenteossa. Yksi askel olisi lobbarirekisteri ja toinen riittävät karenssiajat.

Ylipäänsä yhteiskunnallisen vaikuttamisen epäsuhtiin puuttuminen edellyttää huomiota laajempaan kuvaan siitä, kuka yhteiskunnassa pystyy tuottamaan päätöksenteon kannalta merkityksellistä tietoa ja analyysia. Tästä on helppo olla yhtä mieltä.

Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta onko se oikein ja kestävää.