Huvikumpu. Sellaiseksi Nelli Niemelä kuvailee mintunvihreää taloa, jossa hän perheineen asuu. Vanhassa talossa kaikki on vähän vinksin vonksin, mutta se ei menoa haittaa. Päinvastoin – eipä ole tarvinnut murehtia, että tulee sotkua tai jokin menee rikki. Lapset ja koira ovat saaneet temmeltää vapaasti. Aikoinaan pihan väripilkku oli iso liukumäki, takuulla kulmakunnan komein.

– Saimme vanhan leikkipuiston liukumäen, joka oli tylsän värinen. Halusin lapsille väriä, niin maalasin sen ja kirjoitin siihen Pink Floydia. Fear builds walls – pelko rakentaa muureja. Olin sillä tavalla hippi, että lapsia piti myös vähän valistaa, Niemelä virnistää nostaessaan jo puretun liukumäen palan käsiinsä vajan seinustalta.

Nelli ja Miika Niemelä muuttivat Keravalle Vantaalta vuonna 2004 heidän esikoisensa syntymän jälkeen. Myöhemmin perhe on kasvanut kuusihenkiseksi. Keravasta on tullut ”junan tuomille” rakas kotikaupunki.

Vuoden valtuutettu 2023 -tittelillä palkittu Nelli Niemelä nousi valtuustoon viime kuntavaaleissa. Häntä oli pyydetty mukaan aiemminkin, mutta koska lapset olivat vielä pieniä, hän kieltäytyi. Nyt aika oli oikea.

NELLI NIEMELÄ on työskennellyt ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön eri tehtävissä yli 25 vuotta. Nyt hän toimii Vantaan Icehearts ry:ssä asiantuntijana ja luotsaa vielä tovin omaa joukkuettaan. Kun hän aloitti sen vuonna 2013, se oli tyttöjoukkueena ensimmäinen lajissaan. Niemelä oikeastaan päätyi joukkueen kasvattajaksi.

– Olin seurannut läheltä, kun mieheni veti joukkuetta, ja pidin toimintamallia hyvänä. Joukkueita oli vain pojille, mutta tyttöjen toimintaa kyseltiin paljon. Lupasin omien töiden ohella tehdä tyttötoiminnalle mallin, jotta sille voidaan hakea rahoitusta. Se järjestyikin nopeasti ja toiminnalle löytyi sopiva paikkakin. Se menikin sitten niin, että ”sinä tulet siihen, niin pystytään aloittamaan heti”, silloin toisessa järjestössä työskennellyt Niemelä kertoo.

Iceheartsissa kasvattaja sitoutuu kulkemaan joukkueensa rinnalla ja tukena kaksitoista vuotta. Siinä ajassa pienistä eskarilaisista tai ekaluokkalaista kasvaa nuoria aikuisia. Joukkueisiin valitaan yhdessä sosiaalitoimen, koulun ja vanhempien kanssa lapsia, jotka ovat jostain syystä pitkäkestoisen tuen tarpeessa.

– Syitä on monia erilaisia. Tavoite on tukea lapsia niin, että he saavat käytyä koulunsa, pääsevät toisen asteen koulutukseen, saavat ammatin ja löytävät paikkansa tässä yhteiskunnassa, Niemelä kiteyttää.

Niemelän joukkueen laji on salibandy. Yhdessä urheillaan, mutta tehdään paljon muutakin. Leireillään luonnossa, kokkaillaan, pelaillaan – mitä ikinä keksitäänkin. Kasvattaja voi mennä kouluun tueksi oppitunnille tai mukaan vaikkapa sosiaalitoimen tapaamisiin. Läsnäolo on kokonaisvaltaista.

– Koska se on niin hirveän pitkä aika, siinä syntyy tosi syvä luottamus ja hyvä yhteistyö. Kun lapset haluavat olla kanssamme, on meidän helppo mennä myös heidän kotiinsa ja kysyä, voidaanko siellä olla jotenkin avuksi. Se ei ole vain yksi lapsi, jota autetaan, vaan vaikutus kumuloituu laajemmin lapsen koko verkostoon, perheeseen ja kavereihinkin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nelli Niemelä koristeli lasten liukumäen sanoilla ”pelko rakentaa muureja”. (Kuva: Jani Laukkanen)

ESPOOSSA SYNTYNYT Nelli Niemelä vietti valtaosan kasvun vuosistaan Kirkkonummella ja Helsingissä äidin, isän ja isoveljen kanssa. Lähiluonnon säilyttämisen tärkeydestä puhuva Niemelä muistaa Kirkkonummelta seikkailut metsässä.

– Asuimme ihan metsän vieressä. Se oli sellainen tosi 80-luvun lapsuus. Oli paljon kavereita ja oltiin aina ulkona, siellä isoissa metsissä. Tykkäsin tosi paljon olla koulussa ja urheilla.

Niemelä on niitä ihmisiä, jotka ovat koko ajan menossa. Liikkeessä on oltava vähän silloinkin, kun on paikoillaan – nytkin puhuessaan hän pyörittelee sormissaan hiuslenkkiä. Samalla hänestä huokuu päättäväinen rauhallisuus. Virtaa riittää, ja usein tulilla on monta projektia samaan aikaan. Kun hän innostuu jostain, hän lähtee siihen ”aina sata lasissa”.

Energiaansa hän on jo nuorena tykännyt suunnata ihmisten kanssa toimimiseen. Yläkoululaisena Helsingin Oulunkylässä hän sukelsi täysillä seurakunnan isostoimintaan ja partioon.

– Silloin kehitysvammaisille ei ollut partiotoimintaa ja joku otti siitä yhteyttä nuorisopastoriimme. Ryhdyimme pohtimaan ratkaisuja. Lippukuntaa voi vetää vain täysi-ikäisenä, joten tulimme siihen tulokseen, että sinä päivänä, kun täytin 18, perustimme kehitysvammaisten lippukunnan. Sitä pyöritettiin kymmenen vuotta.

– Meidän partiolaiset olivat ihan huikeita tyyppejä! Kävimme paljon retkillä ja muiden mukana telttaleireillä, Niemelä kertoo kokemuksista, joilla on ollut vaikutusta siihen, että hän lähti sosionomiopintoihin. Pappikin hänestä olisi voinut tulla – epäilemättä nuorisosellainen.

PERHE ON Nelli Niemelälle iso voimavara. Perhe näkyy kodissa monin tavoin, vaikkei kotona olekaan nyt muita kuin Minni-koira ja terraariossaan patsasteleva parta-agama. Elämää ei ole siivottu piiloon. Lasten valitsemalla apinatapetilla tapetoidulle keittiön seinälle on ripustettu kuvia, joista Niemelä esittelee perheensä lempeää lämpöä äänessään.

– Meillä on perheen kanssa kauhean hauskaa. Meille aika paljon sattuu ja tapahtuu, kun olemme miehen molemmat kanssa tämmöisiä – koko ajan menossa. Lapset eivät kaikki ole ihan yhtä meneviä, mutta ovat tyytyväisiä elämäänsä. Äideille usein satelee ohjeita joka puolelta – lapsen pitää saada sitä ja tätä ja niin edelleen. Siitä olen tyytyväinen, että olemme osanneet olla ottamatta ylimääräisiä paineita ja kasvattaneet rennolla otteella. Teemme paljon asioita yhdessä ja tuemme toisiamme, Niemelä kuvailee.

Perheeseen kuuluvat miehen lisäksi lapset – 19-vuotias Amanda, Hermanni, 18, Matleena, 13 ja Tiia, 26. Niemelä oli lastenkodissa työskennellessään Tiian omaohjaaja, ja heidän välilleen syntyi erityinen yhteys. Koska Tiialla ei ollut elämässään muita läheisiä ihmisiä, ottivat Niemelät tytön osaksi perheensä arkea. Yhteys ei katkennut, vaikka Niemelän työpaikka vaihtui.

– Meillä oli Tiiaa pienemmät lapset, niin Tiia kävi täällä välillä hoitamassa lapsia. Jossain vaiheessa sitten huomasimme, että Tiia viihtyikin täällä kaikki pyhät ja muutenkin. Sellaisen viimeisen ahaa-elämyksen koin, kun Tiia istui tässä keittiön pöydän ääressä ja kertoi kavereilleen puhelimessa, että ”mä oon tässä porukoilla”.

Tiia oli jo täysi-ikäinen, joten Niemelä selvitti, miten aikuisadoptio toimii.

– Kysyin Tiialta, että mitä jos virallistettaisiin tuo asemasi. Se oli kaikille ok. Biologiset lapsemme pitävät häntä isosiskonaan. Se oli jotenkin hirveän luontevaa, Niemelä kertoo Tiian tulosta perheeseen.

Nykyisin on Niemelän vuoro viihtyä Tiian kodin nurkissa, kun psykoterapeuttiopinnot vievät hänet säännöllisesti Tampereelle, jossa Tiia nyt asuu.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nelli Niemelän mielestä päätöksenteossa on tärkeää malttaa kuunnella ja selvittää, miksi joku muu tekisi asiat eri tavoin kuin itse. (Kuva: Jani Laukkanen)

VUODET lastenkodissa antoivat Niemelälle muutakin kuin tyttären. Hän sai hyvän kuvan siitä, miten lastensuojelu toimiessaan oikeasti auttaa. Aina se ei toimi, ja siksi hän toivookin lastensuojelulain kokonaisuudistusta. Nyt lakia vaivaa pirstaleisuus, joka johtaa hänestä siihen, ettei kellään ole hallussa kokonaiskuvaa lapsen tai perheen tilanteesta.

– Mielellään tehdään kaikenlaisia toimenpiteitä toisen perään. Niitä voi olla ketjussa kymmenen, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä siinä matkalla on tapahtunut tai mitä sillä kaikella edes tavoiteltiin. Perhe hukkuu helposti sinne sälän keskelle.

Tarvitaan oikea-aikaisia, mielellään jo ennalta ongelmia ehkäiseviä palveluita. Niemelä pitää erittäin tärkeänä, että peruspalvelut ovat kunnossa. Silloin raskaammat palvelut eivät menisi tukkoon niistä ihmisistä, joita voitaisiin auttaa keveämmillä palveluilla. Vaikkapa kotiapu voisi auttaa monia perheitä vaikeiden tilanteiden yli. Sitä on vain turkasen vaikea saada.

– Tiedän monta tapausta, joissa perhe olisi halunnut jonkun avun sinne kotiin. Sen sijaan tarjotaan vuorovaikutustilanteiden kartoitusta tai diagnooseja – kaikkea muuta kuin mitä oikeasti halutaan tai tarvitaan. Yhdellä tutulla perheellä meni 12 vuotta, että kotiin saatiin tukihenkilö, Niemelä kertoo.

Lasten ja nuorten pahoinvoinnista puhutaan paljon. Niemelän mielestä olisi erittäin tärkeää, että kaikki yhteiskunnassa – vauvasta vaariin – kykenisivät ymmärtämään, mistä monet ongelmat kumpuavat. Tilanne on hyvin polarisoitunut ja kuilu kasvaa koko ajan.

– On heitä, joilla on kaikki tosi hyvin ja kaikki mahdollisuudet. Sitten ovat he, joilla ei ole. Ensin mainittujen on vaikea ymmärtää tilanteita, joissa ihmisellä ei ihan oikeasti ole samoja mahdollisuuksia kuin itsellä. Jos sitä ei ymmärretä, ei myöskään kunnolla pystytä antamaan mahdollisuuksia heille, jotka ovat niitä vailla.

PÄÄTÖKSENTEOSSA Nelli Niemelä on uusi, mutta selvästi innolla mukana. Vuoden valtuutettu -kilpailuun hänet ilmoittanut Keravan Demareiden puheenjohtaja Kaisa Niskanen kuvaa häntä muun muassa näin:

– Valtava tiedonjano ja oppimisen halu on tehnyt hänestä lyhyessä ajassa jo merkittävän osan sosialidemokraattista valtuustoryhmäämme. Päätöksentekijänä hän ei pelkää haastaa virkamiesten näkemyksiä, ja jo näin lyhyessä ajassa hän on puhunut puolelleen muiden puolueiden edustajia ja saanut läpi meille tärkeitä linjauksia läpi virkamiesten esitysten sijaan.

Niemelä itse kiittelee demareiden porukkaa saamastaan tuesta. Kun keltanokan pää on ollut pyörällä, on onneksi voinut luottaa konkareiden apuun. Rohkaisu ja keskinäinen tsemppaus on valtuustoryhmässä tärkeä voimavara. Se tulikin tarpeeseen, kun valtuustokauden alku oli aikamoista rytinää.

– Vaalit siirrettiin, niin aloituskin siirtyi syksylle, jolloin tulivat heti kaikki budjetit ja sopeuttamiset – ihan kaikki siihen päällekkäin. Uutta tuli kerralla paljon.

Valtuustotyö on ollut todella mielenkiintoista, vaikka ajoin raskastakin. Aloittelijana sen sisäistäminen, että nyt tehdään monien ihmisten elämään oikeasti paljon vaikuttavia päätöksiä, oli herättävä kokemus. Vastuu oli kyllä tiedossa, mutta sen paino valkeni uudella tavalla. Niemelä on hyvillään siitä, että valtuutettuna hän on kokenut myös sellaisia tunteita, jotka vähän kirpaisten kasvattavat.

– Olen aina ollut se hyvä tyyppi, kun olen tehnyt auttamistyötä. Sitten kun en ollutkaan – on jouduttu tekemään vaikeita sopeuttamispäätöksiä ja saatu palautetta – huomasin, että minun oli aluksi tosi vaikea sietää sitä. Sitten kuitenkin oivalsin, ettei maailma romahtanutkaan, vaikkei toimintani miellyttänytkään kaikkia.

KERAVALLA on valoisa tulevaisuus, Nelli Niemelä uskoo. Hän toivoo, että peruspalveluita saadaan lasten, nuorten ja perheiden näkökulmasta parannettua. Kasvatus- ja opetuslautakunnassa hän uskoo myös pääsevänsä vaikuttamaan hyvin tärkeinä pitämiinsä asioihin. Hyvässä yhteistyössä yli puoluerajojen.

– Meillä on tosi hyvä porukka! On tärkeää, että malttaa kuunnella ja selvittää, miksi toinen haluaa asian eri tavalla kuin me. Sieltä voi löytyä joku isompi kuva kuin itse on nähnyt. Voi löytyä vaikka yhdistellen kolmas vaihtoehto, jota lähteä viemään.

Niemelä pitää tärkeänä, että Kerava pystyy säilyttämään yhteisöllisen pikkukaupungin persoonansa, vaikka nyt muodostettiin iso hyvinvointialue Vantaan kanssa. Lähiluonto, sitäkin pitää vaalia. Näistä asioista on puhuttu eduskuntavaalikentilläkin. Niemelä ei itse ole ehdolla, vaan toimii Niina Korventaipaleen (sd.) vaalipäällikkönä. Sekin pesti tuli syliin hieman yllättäen, mutta mikäs siinä.

– Siinäkin on oppinut paljon uutta. En esimerkiksi tiennyt, että makkaran paistamiseen tarvitaan lupa! Samalla paikalla ollaan paistettu makkaraa kaikissa mahdollisissa järjestöissä iät ja ajat, eikä lupia ole tarvittu, mutta opin, että sitten tarvitaan, kun se on poliittista makkaranpaistoa, Niemelä nauraa.

Joskus on vinksin vonksin, mutta sitten kääritään hihat ja ryhdytään hommiin. Sata lasissa vaan.

Vuoden valtuutettu 2023 -kilpailun voittaneen Nelli Niemelän haastattelu on julkaistu Demokraatin aikakauslehdessä 6/23. Näköislehti on luettavissa ilmaiseksi 16.3.-23.4.2023 Lehtiluukusta.