Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

20.5.2020 04:11 ・ Päivitetty: 20.5.2020 04:11

Neuvottelut yli 400 000 työntekijän palkoista ja työehdoista jatkuvat tänään

Kuvassa vasemmalta Jukon Olli Luukkainen, Tehyn Millariikka Rytkönen ja Kuntatyönantajien Markku Jalonen.

Kunta-alan neuvottelut jatkuvat jälleen tänään. Neuvotteluja käytiin edellisen kerran maanantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maanantaina Kuntatyönantajat neuvotteli pääsopijajärjestöjen kanssa. Järjestön työmarkkinajohtaja Markku Jalonen tviittasi maanantai-iltapäivän päätteeksi, että kipukohtia ovat yleisen linjan määrittely, kiky-tuntien kompensaatio ja sopimusjärjestelmän uudistaminen.

Neuvottelut olivat toukokuun alussa runsaalla kahden viikon tauolla sen jälkeen, kun hoitajajärjestöt Super ja Tehy olivat torjuneet valtakunnansovittelijan tekemän ratkaisuehdotuksen. Järjestöt katsoivat, että ratkaisu olisi heikentänyt hoitajien asemaa ja etuja.

Hoitajajärjestöt ovat pyrkineet saamaan sote-alalle oman työehtosopimuksen yleisellä palkankorotuslinjalla ja ilman kiky-tunteja. Kuluvalla sopimuskierroksella palkkoihin on laajasti neuvoteltu runsaan kolmen prosentin korotukset noin kahdessa vuodessa.

Hoitajille on myös neuvoteltu koronakriisiin liittyvää lisäkorvausta valmiuslain voimassaoloajalta.

Sopijaosapuolia ovat KT:n lisäksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Julkisen alan unioni JAU ja Sote, johon kuuluvat hoitajajärjestöt ja pelastusala.

Kunta-alan työehtosopimusten piirissä on yli 400 000 työntekijää. Alan työehtosopimukset umpeutuivat maalis-huhtikuun vaihteessa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU