Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Niina Malmille luettiin syyte – kyse 400 euron viisumista

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

SDP:n varapuheenjohtajalle, kansanedustaja Niina Malmille on luettu syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Syytteessä on kyse imatralaisen kaupunginvaltuutetun Venäjän-viisumista, jota koskevan laskun Malm hyväksyi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Syyttäjän mukaan valtuuston 2. varapuheenjohtajana toiminut Erkki Saarimäki (sin.) hankki tämän vuoden huhtikuun alussa nelivuotisen viisumin Venäjälle. Näin siitä huolimatta, että hän ei ole ollut nimettynä Imatran kaupungin edustajana mihinkään Venäjä-yhteistyöhankkeisiin ja kaikki matkustaminen maahan oli keskeytyksissä koronapandemian vuoksi.

Valtuuston puheenjohtaja Malm hyväksyi syytteen mukaan noin 420 euron viisumin Imatran kaupungin maksettavaksi.

Juttua käsitellään tänään Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Syyttäjä vaatii Saarimäelle 30-50 päiväsakon suuruista sakkoa ja Malmille 20-30 päiväsakkoa.

Syytteen mukaan Malm hyväksyi laskun viisumista, vaikka sen hankkineella Saarimäellä ei ole ollut kaupunginvaltuutettuna tai muutenkaan Imatran kaupungin edustajana todellista ja hyväksyttävää tarvetta viisumille. Lisäksi Saarimäki ei ollut enää ehdolla tämän vuoden kuntavaaleissa, joten hänen toimikautensa oli päättymässä heinäkuun lopussa.

-  Malm on laiminlyönyt käyttää julkista omaisuutta ja tietoa vastuullisesti ja säännösten mukaisesti, katsoo syyttäjä haastehakemuksessa.

Viisumin itselleen hankkineelle Saarimäelle syyttäjä vaatii rangaistusta ensisijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta ja toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Malm vaatii, että hänen syytteensä hylätään.

Viisumihankinta tuli esille Imatran kaupungin sisäisessä tarkastuksessa. Sen jälkeen kaupunginhallitus teki asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Saarimäki kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hänen mukaansa syyttäjän rangaistusvaatimukset perustuvat hyvin puutteellisiin tietoihin sekä tapahtumista että niihin liittyvistä säännöistä ja määräyksistä.

-  Voidaan puhua jopa erehdyksestä. Saarimäki on toiminut sääntöjen ja määräysten mukaisesti ja on erikseen tarkistanut kaupungin virkamiehiltä, että menettelytapa on oikea. (…) Asiassa on menetelty paitsi viisumeista annettujen säännösten ja tätä nimenomaista viisumihakemusta koskevien määräysten mukaisesti, myös vakiintuneella tavalla, samoin kuin muissa vastaavissa tilanteissa, sanotaan Saarimäen kirjallisessa vastauksessa oikeudelle.

Myös Malm vaatii, että hänen syytteensä hylätään. Hän katsoo oikeudelle toimittamassaan vastauksessa, että hänen virkavelvollisuutensa asiassa ei perustu riittävän tarkkaan säännökseen.

-  Malmin virkavastuun pääkohde on toiminta valtuutettuna ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. (…) tässä asiassa kyseessä olevaan laskujen käsittelyä koskevaan taloushallinnon tehtävään ei ole olemassa Malmin virkavelvollisuutta riittävän selvästi määrittelevää sääntöä tai määräystä, sanotaan Malmin vastauksessa.

Uutista päivitetty kauttaaltaan

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE