Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö HS:ssa: Ei ongelmia tiedonkulussa Haaviston ja presidentin välillä

Presidentti Sauli Niinistö kertoi tiistaina Helsingin Sanomille olleensa tietoinen ulkoministeriön nimittämästä virkamiehestä ja ”muista virkatoimista”, joiden tarkoitus on valmistella Syyrian al-Holin leiriin liittyviä asioita ja leirillä olevien palautusta tapauskohtaisesti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Niinistö sanoi aiemmin päivällä Verkkouutisten haastattelussa, että hän ei ollut tietoinen poliittisesta päätöksestä eikä ulkoministeriön suunnitelmasta. Tämän saattoi tulkita niin, että presidentin ja ulkoministerin välillä olisi ollut tietokatkos.

Niinistö tarkensi nyt, että tieto on kulkenut hänen ja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) välillä.

– Tiedonkulussa ei ole ollut ongelmia. Se ei kuitenkaan muuta sitä, mitä sanoin Verkkouutisille: että poliittista päätöstä tai kokonaissuunnitelmaa kaikkien naisten ja lapsien palauttamiseksi ei ole. Olen puhunut vain siitä, että sitä informaatiota ei tule, mitä ei olemassa, hän kertoi Helsingin Sanomille.

Tiedon ulkoministeriön nimittämästä virkamiehestä Niinistö on saanut. Tietoa on Niinistön omien sanojen mukaan pyydetty ja sitä on saatu.

– Myös tämä nimitetty virkamies on ollut itsekin yhteydessä, Niinistö kertoo lehdelle.

Niinistö kertoo Helsingin Sanomille myös keskustelleensa useasti Haaviston kanssa leirin tilanteesta ja siellä olevista suomalaisista.

Lisää aiheesta

– Tiettyjä valmiuksia on nyt olemassa hoitaa ihmisiä pois, presidentti kertoo virkamiesvalmisteluun viitaten.

Haavisto kiisti väitteitä toimistaan al-Holin leiriin liittyen

Haavisto oli tiistaina ulkoasiainvaliokunnan kuultavana liittyen toimiinsa leirin suhteen. Enemmistö valiokunnasta oli sitä mieltä, että Haaviston selvitys oli riittävä.

Haavisto piti maanantaina illasta tiedotustilaisuuden, jossa hän avasi al-Holin tilannetta. Ennen tätä Ilta-Sanomat oli uutisoinut, että ulkoministeriössä olisi kehitelty suunnitelma, jonka tarkoituksena oli kotiuttaa Syyriassa pakolaisleirillä olevat lapset Suomeen ilman äitejään. Lehti myös kertoi, että Haavisto olisi yrittänyt painostaa ulkoministeriön virkamiestä tuomaan al-Holin pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen konsulikyydillä.

Haavisto kiisti tiedotustilaisuudessa, että hän olisi painostanut konsuliasioiden päällikköä Pasi Tuomista väistymään, koska tämä ei suostunut kotiuttamaan al-Holin leirin lapsia omissa nimissään.

Haavisto myös kiisti, että olisi valmistellut salaista suunnitelmaa al-Holin lasten tuomiseksi takaisin leiriltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE