Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Niinistön aloite heijastui myös Putinin ja Mayn keskusteluihin?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ehdotti venäläisen kollegansa Vladimir Putinin vieraillessa Suomessa, että että Itämerellä parannettisiin lentoturvallisuutta. Alueella ei enää lennettäisi ”pimeinä” eli ilman transpondereita.

Putin tarttui aloitteeseen ja asiasta on sittemmin keskusteltu myös Naton ja Venäjän välillä.

Kreml tiedotti eilen illalla, että Venäjän presidentti Putin ja Britannian tuore pääministeri Theresa May kävivät puhelinkeskustelun. Kremlin tiedotteen mukaan kummankin maan johtajat sitoutuivat vahvistamaan tiedustelupalvelujen vuoropuhelua lentoturvallisuuden parantamiseksi.

Asiaa ei avata tiedotteessa enempää, mutta kyse lienee jatkosta Niinistön käynnistämälle keskustelulle. On tunnettua, että Iso-Britannia on raportoinut Venäjän koneiden lentään ilman transpondereita oman ilmatilansa lähellä. Nato-koneet, muun muassa Britannian ilmavoimien, ja venäläiset koneet ovat olleet huolestuttavan likeisissä tekemisissä myös Itämerelle ja lähellä Baltian ilmatilaa.

Putinin mukaan myös Nato-maiden koneet ovat lentäneet Itämeren alueella ilman transpondereita. Nato puolestaan on sanonut, etteivät sen koneet lennä Nato-tehtävissä ilman transpondereita.

Putin ja May sopivat myös tapaavansa kasvokkain lähitulevaisuudessa. Ilmeisesti tapaaminen järjestyy ensi kuussa G20-maiden kokouksessa Kiinassa. Britannian ja Venäjän suhteet ovat pitkään olleet huonot, mutta nyt niitä yritetään parantaa. Kremlin tiedotteen mukaan niin poliittista kuin kauppa- ja talousyhteistyötäkin yritetään edistää.

Britannian kansa äänesti hiljattain sen puolesta, että maa eroaisi EU:sta. Britannia ei ole vielä jättänyt virallista erohakemusta.

Lisää aiheesta

Venäjän ja Britannian suhteet ovat muutoinkin Britanniassa pinnalla. The Times -lehti on vuotanut julkisuuteen brittiarmeijan raportin, jonka mukaan Venäjän taistelukyky on tällä hetkellä parempi kuin Britannian. Arvio koskee esimerkiksi ilmapuolustusjärjestelmää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE