Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

8.10.2024 15:15 ・ Päivitetty: 8.10.2024 15:15

Norja nosti terrori-iskun uhka-arvionsa suureksi – syynä Lähi-idän jännittynyt tilanne

iStock
Poliisiauto kuvattuna Norjan pääkaupungissa Oslossa vuonna 2022.

Norjan turvallisuuspoliisi PST on nostanut terrori-iskun uhan arvionsa tasolle korkea, joka on viisiportaisen asteikon toiseksi korkein porras. Aiemmin terrori-iskun uhka Norjassa oli tasolla kohtalainen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tasoa nostettiin ensisijaisesti Lähi-idän jännittyneen tilanteen vuoksi. Turvallisuuspoliisin arvion mukaan suurin terrori-iskun uhka kohdistuu Israeliin tai juutalaisiin liittyviin kohteisiin.

-  Tällä hetkellä PST:llä ei ole tietoa siitä, että olisi konkreettisia suunnitelmia toteuttaa terroritekoja norjalaisia kohteita vastaan, mutta työskentelemme jatkuvasti uhkien ja epävarmuustekijöiden selvittämiseksi, kommentoi PST:n vanhempi neuvonantaja Eirik Veum uutistoimisto NTB:lle.

Käytännössä terroriuhan tason nosto tarkoittaa muun muassa poliisin näkyvyyden ja partioinnin lisäämistä riskikohteissa sekä rajavalvonnan tiukentamista. Lisäksi poliisi suojaa riskialttiita tapahtumia ja kokoontumisia.

-  Jatkossa kiinnitämme aiempaa enemmän huomiota siihen, että valtiolliset toimijat voivat käyttää rikollisverkostoja terroritekojen toteuttamiseen, sanoi poliisipäällikkö Benedicte Björnland turvallisuuspoliisin tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU