Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Norjan omikrontartuntojen määrä kaksinkertaistui viikossa

LEHTIKUVA / AFP Ole Berg-Rusten
Louise Restaurant & Bar Aker Bryggessä Oslossa 2. joulukuuta. Baarissa järjestetyistä pikkujouluista käynnistyi laaja tartuntaketju.

Koronaviruksen omikronmuunnos leviää nopeasti Norjassa. Omikrontartuntojen määrä kaksinkertaistui maassa yhdessä viikossa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime viikolla Norjassa rekisteröitiin 660 omikronin saanutta ihmistä, kun variantin saaneita oli edellisellä viikolla 293. Maassa oli raportoitu maanantaihin mennessä yhteensä 958 omikrontapausta.

Sunnuntaina Norjassa oli sairaalahoidossa yhteensä 331 koronapotilasta, mikä on toistaiseksi suurin lukema maassa.

Norjassa on nyt harkinnassa, otetaanko käyttöön uusia koronarajoituksia vielä ennen joulua.

-  On suuri riski sille, että joudumme sopeuttamaan toimenpiteitä jatkuvasti, sanoi Norjan terveysviranomaisten edustaja Espen Rostrup Nakstad uutistoimisto NTB:lle.

Korjattu aiempaa uutista: Norjassa oli sunnuntaina sairaalahoidossa 331 koronapotilasta, mikä on toistaiseksi suurin lukema maassa. Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että sunnuntaina sairaalahoitoon joutui 331 koronapotilasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE