Venäjän jääkiekkomaajoukkue esiintyi Neuvostoliiton vanhoissa CCCP-paidoissa joulukuussa järjestetyssä Moskovan EHT-turnauksessa. Punakoneen tunnuksien kaivaminen naftaliinista hätkähdytti ja pöyristytti monia. Venäjän selityksen mukaan pelipaidat liittyivät Venäjän ja Neuvostoliiton jääkiekkoliiton 75-vuotisjuhlaan.

Nostalgiaa tutkinut Ulkopoliittisen instituutin tutkimusprofessori Antto Vihma arvioi, että Venäjällä nähdään entistä positiivisemmassa valossa Neuvostoliiton menneisyys, jopa synkin Stalinin aika. Venäjän valtiota edeltäneessä suurvallassa ei kiinnosta aate, vaan maailmanpoliittinen valta-asema.

– Vladimir Putinilla on paljon siteerattu ajatus, että Neuvostoliiton romahtaminen oli suurin geopoliittinen katastrofi 1900-luvulla, Vihma sanoo.

Nostalgia myy hyvin nyt. Etenkin karismaattiset johtajat ja oikeistopopulistit ovat ottaneet nostalgian poliittiseksi polttoaineekseen. Vuonna 2016 Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi ja Brexit-äänestystulos perustui osin lupauksille siitä, että vanhat hyvät ajat palautetaan. Brasilian presidentti Jair Bolsonaro kaipailee puheissaan sotilasdiktatuurin aikaan. Perussuomalaiset ovat niittäneet kovia galluptuloksia “Äänestä Suomi takaisin” -iskulauseella.

Nostalgia on ollut länsimaisessa politiikassa merkittävä käyttövoima jo parin sadan vuoden ajan. Ranskan vallankumouksen jälkeisessä yhteiskunnallisessa kuohunnassa tasavaltalaiset menivät uudistusintoilussaan hyvin pitkälle. He pyrkivät rikkomaan yhteyden omaan kansalliseen menneisyyteensä. Tällaista ei ollut tapahtunut aikaisemmissa vallankumouksissa.

Ranskassa kumottiin monarkia, feodaaliyhteiskunta ja säätyjen erioikeudet. Se ei riittänyt, vaan samalla tuhottiin menneisyyden merkkipaikkoja, kuten kirkkoja, luostareita, linnoja ja kuninkaiden hautoja. Kalenteri uudistettiin, kuukausien nimet vaihdettiin, viikosta tuli kymmenpäiväinen. Notre Dame riisuttiin kristinuskon hapatuksesta ja julistettiin Järjen temppeliksi.

Seurasi vastareaktio. Konservatiivit, monarkistit ja uskonnolliset ajattelijat haikailivat vallankumousta edeltäneeseen aikaan, suomivat uuden ajan rappiota ja maalasivat kauniita kuvia menneen maailma tasapainoisuudesta.

– Siitä lähtien nostalgia on noussut päivänpolitiikkaan aaltoina. Tiettyinä aikoina se on erittäin pinnalla ja joskus se vaipuu taka-alalle, Vihma sanoo.

Joinakin ajanjaksoina nostalgiassa on ollut katkera sivumaku. Esimerkiksi maailmansotien jälkeen menneisyys on näyttäytynyt kaoottisen ja sotaisana. Silloin on ollut tärkeä suunnata katse selvästi kohti tulevaisuutta.

Nyt nostalgia on noussut vahvasti pinnalle. Taustalla on modernin elämän muutosvauhti. Nostalgian taustalla on Vihman mukaan neljä ajuria: arvojen muutos, teknologinen muutos, demografinen muutos ja geopoliittinen muutos.

– Tällä hetkellä nämä kaikki ovat hyvin akuutteja eurooppalaisessa politiikassa. Määräävin on kenties teknologinen muutos, ennen kaikkea digitalisaatio. Se on tuonut meidän taskuihimme kattavan menneisyyden arkiston, Vihma sanoo.

On jollain tavalla paradoksaalista, että uusin huipputeknologia ei houkuttele kansaa villeihin tulevaisuusutopioihin, vaan menneiden aikojen sentimentaaliseen muistelemiseen.

– Vanha maailma on jatkuvasti läsnä älypuhelimen ruudulla, internetissä, Youtube-videoilla. Missä vain pääsee menneisyyden madonreikään.

Sosiaalisen median algoritmit nostavat esiin viestejä ja kuvia, jotka herättävät vahvoja tunnereaktioita. Menneiden muistelu on emootioiden aarrearkku.

Maailma tuntuu muuttuneen kiusallisen monimutkaiseksi. Kylmän sodan aikaan maailma oli näennäisesti selkeämpi: kaksi suurvaltaa, kaksi aatesuuntaa ja kaksi talousjärjestelmää. Nyt on siirrytty moninapaiseen järjestykseen, jossa korostuu valtioiden kilpailuasetelma.

Kansainvälinen yhteistyö on ongelmissa. Samaan aikaan globaalit ongelmat kasvavat. Tuotanto ja arvoketjut ovat muuttuneet globaaleiksi.

Karismaattiset ja populistiset johtajat tarjoavat lääkkeeksi nostalgiaa, paluulippua menneeseen maailmaan ja yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

Taustalla on myös geopoliittista nostalgiaa. Pienissä valtioissa, kuten Suomessa, voidaan haikailla aikoja, jolloin kansallisvaltiolla oli enemmän suvereniteettia. Tämä oli Timo Soinin perussuomalaisten nostalgian ytimessä.

– Monet suurvallat kokevat haamusärkyä. Takana on loistava menneisyys ja ne kokevat oman arvoasemansa laskevan. Tämä ei ole ainoastaan vanhojen eurooppalaisten suurvaltojen asia, vaan se nähdään myös Yhdysvalloissa ja Venäjällä, Vihma sanoo.

Samaan aikaan nousee uusia valtakeskittymiä, kuten Kiina ja Brasilia, jotka ovat vahvemmassa asemassa kuin kylmän sodan aikaan. Niissäkin katsotaan menneisyyteen ja oikeutetaan vaikutusvaltaa sitä kautta.

– Nostalgiaa on kaikkialla. Tässä on epäsuhta, koska kansallisvaltioiden kyky ratkaista globaaleja ongelmia on hyvin kyseenalainen, Vihma sanoo.

Nostalgia on tuntemus, joka voi johdattaa ihmisiä hyvin erilaisiin suuntiin ja johtopäätöksiin. Vihma jaottelee kirjassaan (Nostalgia, Teos, 2021) nostalgian kolmeen laariin. Entistävä nostalgia liittyy poliittisiin projekteihin, jotka pyrkivät palauttamaan vanhat hyvät ajat takaisin. Toinen on pohdiskeleva nostalgia, jonka lähtökohtana on, ettei mennyttä voi rakentaa uudelleen. Pohdiskelevassa nostalgiassa katsotaan kriittisesti menneisyyteen, analysoidaan ihmisen ja maailman muuttumista sekä muistojen tuomaa lohtua. Kolmas nostalgiatyyppi on Vihman jaottelun mukaan banaali nostalgia, jota käytetään pop-kulttuurissa, markkinoinnissa ja ihmisten arjessa. Se ei ole järin syvällistä, mutta voi johtaa entistävään tai pohdiskelevaan nostalgiaan.

Nostalgia on politiikassa tärkeä käyttövoima, mutta onko muita vastaavia.

– Kiusaus olisi sanoa, että nostalgian vastavoimana on utooppinen tulevaisuuteen suuntautuva ajattelu. Oma käsitykseni kuitenkin on, että pohdiskeleva nostalgia voi olla myös utopian siemeniä sisältävää ajattelua, Vihma vastaa.

Menneisyydestä voidaan löytää käyttämättömiä mahdollisuuksia. Sitten mietitään, kuinka niitä voi soveltaa nykyhetkessä.

– Menneisyys ei ole vain tulevaisuuden vastakohta. Se on liian yksinkertainen ajattelumalli, Vihma sanoo.

Nostalgia ei ole pelkästään oikeistopopulistien ja konservatiivien omaisuutta. Siihen nojautuvat myös muut poliittiset tahot. Menneitä saavutuksia on mukava muistella.

Keskustavasemmistolla ja keskustaoikeistolla oli kylmän sodan aikaan valta-asema Suomessa ja läntisen Euroopan maissa.

– Juuri kylmän sodan aikana tapahtuneet asiat ovat monilla valtapuolueilla nostalgian kohteena. Silloin perinteiset puolueet olivat merkittävässä asemassa, tehtiin onnistuneista uudistuksia. Se oli hyvinvointivaltion rakentamisen aikaa. Kysymys on, suhtaudutaanko tähän liiankin ruusunpunaisesti vai onko Suomen sosialidemokraattisessa liikkeessä kriittinen reflektio käynnissä, Vihma sanoo sanaleikillä ryydittäen.

Hän huomauttaa, ettei ole näihin puolueisiin liittyen tehnyt tutkimusta, mutta silti voi kommentoida asiaa.

– Oli myös kiinnostava seurata Saksan vaaleja viime syksynä. Siellä oli hyvin vahvana jatkuvuuden ja vakauden kaipaus.

Erilaisissa nostalgioissa on joitakin yhteisiä nimittäjiä, kuten ajatus siitä, että ennen elettiin autenttisemmin ja nyt kaikki on melko monimutkaista. Muistoissa elää, että ennen vain tehtiin ja toimittiin, nyt aika tuhrautuu vatulointiin. Pekka Kuusen aikaan rakennettiin hyvinvointivaltiota, silloin marssittiin kaduilla ja toimittiin spontaanisti ja niin edelleen.

– Ja ehkä siihen liittyy vähän sekin, että silloin oli kunniakas yhteisö, johon kuuluttiin. Yhteisön ei tarvi olla kansallisvaltio, vaan se voi olla pienempikin porukka. Tällaista nostalgiaa voi nähdä myös vihreissä. Ennen mentiin ja tehtiin, oli Koijärvi ja liike, nyt kaikki on tällaista paperinpyörittelyä.

Nostalgia elää ja voi hyvin modernien ihmisten keskuudessa. Se on osoittanut todellisen voimansa poliittisissa kamppailuissa, etenkin populismin palveluksessa.

– Keskusteluun tarvitaan muitakin nostalgiatyyppejä kuin pelkästään entistävää nostalgiaa. Tarvitaan edistyksellistä ja pohdiskelevaa nostalgiaa. Nostalgia ei ole sinällään paha asia tai edes utopian vastavoima. Se kuuluu moderniin elämään, Vihma sanoo.

Kuluneen sanonnan mukaan tulevaisuus on nuorten käsissä, mutta kuinka nostalgia puree nuoriin. Vihman mukaan perusnostalgiaa on tutkittu kysymällä, oliko elämä ennen parempaa.

– Perusnostalgisesti suuntautuvia ihmisiä on nuorten keskuudessa vähemmän kuin keski-ikäisten keskuudessa, mutta nuorissakin on niitä, joita nostalgia koskettaa, Vihma sanoo.

– Nostalgia ei ole pelkästään sitä, että kaivataan vain omaa nuoruutta tai lapsuutta, vaan 20-vuotias nykynuori voi kaivata nostalgisesti 1950-luvun Amerikkaa, vaikka hän ei ole sitä itse kokenut.

Monilla eri alakulttuureilla on omanlaisia nostalgioita, jotka voivat tähyillä ja haikailla kauemmas kuin mihin yksilön oman elämänkaari ulottuu.

– Nostalgia on myös kulttuurinen kertomus, eikä vain kaipuuta oman elämän menneisiin vaiheisiin. Nostalgia on näitä molempia.

*

Juttu on julkaistu Demokraatti-lehden printtinumerossa 2/2022