Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nosturialus kaatui poikkeuksellisen kovassa myrskyssä Meksikonlahdella, ainakin yksi on kuollut, 12 kateissa

Yhdysvalloissa ainakin yksi ihminen on kuollut ja 12 on kateissa nosturialuksen kaaduttua Meksikonlahdella Louisianan rannikolla. Asiasta kertoo paikallinen rannikkovartiosto, joka jatkaa alueella etsintöjä yhdessä vapaaehtoisten kanssa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Noin 40-metrisessä nosturialuksessa oli 19 hengen miehistö. Kuusi ihmistä on pelastettu.

Laivan kerrotaan kaatuneen poikkeuksellisen kovassa myrskyssä. Alus lähetti hätäkutsun tiistaina iltapäivällä paikallista aikaa.

Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun NSW:n mukaan tuulennopeus merialueella oli tapahtuman aikaan noin 31–35 metriä sekunnissa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Alus kuului Seacor Marine -yhtiölle, jonka edustaja vahvisti New York Timesil le (NYT) aluksen olevan nimeltään Seacor Power.

Kaatuneen kaupallisen nosturialuksen kaltaisia aluksia käytetään esimerkiksi öljyn ja kaasun etsinnässä.

Onnettomuus tapahtui lähellä Port Fourchonia. NYT:n mukaan satama-alue on merkittävä tukikohta mereltä öljyä ja kaasua etsiville yhtiöille. Sataman läpi kulkee päivittäin noin 400 tukialusta.

Alueen rannikkovartioston johtajan Will Watsonin mukaan oli epäselvää, miksi Seacor Power oli tiistaina merellä, NYT kertoo. Pelastajien saapuessa paikalle tuulet puhalsivat jopa 40 metriä sekunnissa, Watson kertoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE