Teatteri ja Tanssi
7.2.2025 12:38 ・ Päivitetty: 7.2.2025 12:41
Nykysirkusarvio: Sakari Männistön sisällöllisesti monimerkityksellinen Hypnos on huipputaitavaa jongleerausta
Jonglööri Sakari Männistö on yksi maamme kansainvälisesti tunnetuimpia ja arvostettuja sirkustaiteilijoita. Lähes koko uransa ajan hän on pyrkinyt haastamaan ja kehittämään perinteisiä käsityksiä jongleerauksesta.
Männistön teoksia ei kovin usein ole ollut mahdollista nähdä Suomessa. Nyt siihen on tilaisuus Uuden sirkuksen keskus Cirkossa, jossa torstaina sai kantaesityksensä Agit Cirkin tuottama Hypnos.
Vaikka näyttämöllä on vain yksi esiintyjä, teos ei ole pelkästään Männistön sooloesitys. Sen verran omalakisia ovat sen videot, musiikki ja valotkin. Aina niiden yhteyttä Männistön jongleeraukseen ei oikein tunnu löytyvän, mutta yllättävästi se ei häiritse katsomiskokemusta. Esityksen eri elementit eivät myöskään syö toisiaan. Ne ovat harvinaisen tasapainossa keskenään ja antavat yhtäaikaisuudestaan huolimatta tilaa toisilleen.
Uuden sirkuksen keskus Cirko
Agit-Cirk: Hypnos
Konsepti ja esitys Sakari Männistö – Sävellys ja ääni Anna Clock – Puvut Alice Williamson – Lavastus Arnaud Stephenson- Media Aku Meriläinen – Valot Eero Auvinen
Männistö on erittäin taitava jonglööri. Niin taitava, että uskon ainakin osan useista välineiden pudottamisista olevan tahallisia eli kuuluvan teoksen koreografiaan. Onhan esityksen yhtenä sisältönäkin tutkia hallintaa ja kaaosta, jotka aina ovat läsnä jongleeraustilanteessa. Männistön jongleerausvälineet ovat perinteisiä, valkoiset pallot, keilat ja renkaat. Tosin myös loppupuolen jääkiekkomailalla ja kiekolla taiteilua voi pitää eräänlaisena jongleerauksena. Eikä Männistö selvästikään ole ensi kertaa (rulla)luistimilla mailan varressa.
Kukin osuus alkaa rauhallisen yksinkertaisesti ja monimutkaistuu ja vaikeutuu melkein vaivihkaa. Esityksessä ei missään vaiheessa räiskytä ja säihkytä, vaan kaikkea tapahtumista leimaa intensiivinen levollisuus. Poikkeuksena oikeastaan vain valkoisten pallojen sade ja ukkosmyrsky.
HYPNOKSESSA EI ole tarinaa, eikä videoiden tai muun näyttämötapahtumien sisältöä selitetä mitenkään. Katsoja saa tulkita niitä kuten haluaa. Valkoiset ruusut ja pitsin käytön eri tavoin, myös vaatteena, voi tulkita eräänlaiseksi herkkyyden symboliksi. Tai sitten ei. Tussilla tehdyt mutkittelevat viivat pitkin kehoa voi ajatella hermo- tai verisuoniverkostoksi. Minkäänlaiseen tulkintaan ei pakoteta.
Se juuri on esityksen suurin voima. Ei ole pakko yrittää ymmärtää mitään. Voi vain nauttia monipuolisesta ja huipputaidokkaasta jongleerauksesta, joka ilman vähäisintäkään tyrkyttämistä esittelee lajin laajat mahdollisuudet. Seurana ja kanssaesiintyjänä ovat Anna Clockin pääasiassa rytmiin painottuva, välillä melko jännittävältäkin kuulostava musiikki, Alice Williamsonin, Arnaud Stephensonin ja Aku Meriläisen luoma suurimmaksi osaksi valkoinen, visuaalinen maailma videoineen sekä Eero Auvisen yhtä aikaa näyttävät ja tarkoituksenmukaiset valot. Rakenteeltaan sujuvan tiivisti etenevä, liki tunnin mittainen esitys melkein hypnotisoi katsojan mukaan omaan esitysmaailmaansa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.