Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Nyt avuntarvetta on myös perheissä, joissa ei ennen kriisiä ole ollut mitään hätää”

Koronavirusepidemia on ajanut monia lapsiperheitä vaikeisiin tilanteisiin, kertovat Pelastakaa Lapset ja Imetyksen tuki.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pelastakaa Lapset kertoo ohjanneensa lahjoitusten turvin 300 000 euroa perheiden ruokatukeen. Järjestön mukaan avun tarve on suuri, koska monet ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon koronavirusepidemian vuoksi.

Lahjoitusvaroilla on hankittu 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja. Lisäksi Pelastakaa Lapset on laajentanut lasten ja nuorten verkkopalveluita.

– Perheissä, joissa arki on jo aiemmin ollut haastava, on tilanne tällä hetkellä äärimmäisen vaikea. Nyt avuntarvetta on myös perheissä, joissa ei ennen kriisiä ole ollut mitään hätää, sanoo kansalaistoiminnan ja vaikuttamistyön johtaja Riitta Kauppinen tiedotteessa.

Erityisen paljon yhteydenotot ovat lisääntyneet juuri niiltä, jotka eivät ole aiemmin tarvinneet apua. Paikallisyhdistysten palautteen perusteella yhteydenottoja tulee esimerkiksi lomautetuilta yksinhuoltajilta ja talousvaikeuksiin joutuneilta pienyrittäjiltä.

Myös Imetyksen tuki -järjestö sanoo saavansa yhteydenottoja vastasyntyneiden vauvojen vanhemmilta päivittäin. Aiheena on usein huoli vauvan kasvusta tai imetysongelma. Järjestön mukaan ongelmia pahentaa se, että koronavirustilanteen vuoksi vauvaperheiden tukea ja ohjausta on vähennetty synnytyssairaaloissa ja neuvoloissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE