Kirkollisen edustuksellisuuden alkupisteenä on marraskuun lopulla järjestettävät seurakuntavaalit, joiden äänestysprosentti on koko nykyisen vaalitavan historian ajan, 1970-luvulta saakka, ollut alle 20 prosenttia.

Alle viidennes äänioikeutetuista äänestää, mutta vaikeuksia on myös ehdokasasettelussa. Monin paikoin käydään sopuvaalit, joissa kaikki ehdokkaat tulevat valituiksi. Joskus ehdokkaita on jopa vähemmän kuin tarjolla olevia luottamuspaikkoja.

Demokraatti kysyi Porvoon piispan tehtävistä Åbo Akademin teologiseen tiedekuntaan siirtyneeltä Björn Vikströmiltä mitä seurakuntavaaleista pitäisi ajatella.

Vikström hahmottaa alhaisen aktiivisuuden taustalle monta syytä. Yksi on vuosikymmeniä vallinnut yleinen suomalaisten suhtautumistapa.

– Kirkkoon on kuuluttu vähän samalla tavalla kuin otetaan henkivakuutus. On hyvä, että se on olemassa, mutta mielellämme emme ole kovin paljon tekemisissä vakuutusyhtiön kanssa.

– Meillä on ollut yleinen kulttuuripiirre kuulua luterilaiseen kirkkoon vaikka sen toimintaan ei ole aktiivisesti osallistuttu. Se vaikuttaa myös halukkuuteen asettua ehdolle tai äänestää seurakuntavaaleissa, Vikström toteaa.

MYÖS VAALITAVASSA on Vikströmin mukaan kehittämistä, erityisesti siinä miten vaalilistat muodostuvat.

– Aikaisemmin listojen taustalla oli enemmän poliittisia puolueita ja äänestäjillä oli jotakin tietoa siitä, millaiset arvot listojen takana olivat. Nykyisten listojen perusteella tämä on usein hyvin epäselvää. Jos äänestät yhtä ehdokasta listalla, ääni menee myös muille, etkä välttämättä tiedä ollenkaan mitä he edustavat.

Kirkossa on Vikströmin mukaan keskusteltu paljon aktiivisen sisäpiirin vallasta, jota alhaiset äänestysprosentit ylläpitävät.

– On ilmiselvää, että tällainen riski on olemassa.

Vikström kertoo kirkolliskokouksessa tehdystä edustaja-aloitteesta, jossa kaivattiin kirkkoon vihreiden puheenjohtajavaalista tuttua siirtoäänimallia. Äänestäjä antaisi mallissa äänensä useammalle ehdokkaalle ja laittaisi heidät järjestykseen ensisijaisuuden perusteella.

– En tiedä olisiko tämä hyvä järjestelmä. Toimisiko se luottamuselimissä vai paremminkin henkilövaalissa, mutta tämä on esimerkki käydystä keskustelusta.

– Pahaa pelkään, että kunta- ja eduskuntavaaleista kopioitu listasysteemi ei enää kirkossa toivotulla tavalla toimi.

Nykyinenkin listavaali on silti parempi kuin edustuksellisuuden lakkauttaminen.

– Sellainen järjestelmä olisi vieläkin alttiimpi sille, että pieni sisäpiiri päättää kaikesta. En ole vielä nähnyt parempaa vaihtoehtoa nykyiselle vaalijärjestelmälle, mutta sitä pitää aktiivisesti etsiä.

Viime vuodet kirkossa on pelätty hupenevien verokertymien aiheuttamaa talousromahdusta. Taustalla on veronmaksajien, kirkon jäsenten, väheneminen. Nuoremmat ikäpolvet eivät enää yhtä aktiivisesti kasta lapsiaan, monet myös eroavat kirkosta aikuisina.

SYNKIMMÄT MADONLUVUT koskevat nykyisissä ennusteissa 2040-lukua, mutta vaikeuksia on luvassa jo paljon sitä ennen yksittäisille seurakunnille. Ensimmäisenä rajuihin säästötoimiin on ryhtynyt Helsingin seurakuntayhtymä, jonka yt-neuvotteluissa päätettiin syyskuussa vähentää noin 45 henkilötyövuotta. Käyttötalouden nettokuluja leikataan vuoteen 2025 mennessä 4,8 miljoonaa euroa. Irtisanottujen joukossa on muun muassa asiakastyötä tekeviä diakoneja. Leikkaukset kohdistuivat myös useisiin erityisnuorisotyön tiimin työntekijöihin.

Kauppalehden selvityksen mukaan Helsingin seurakuntayhtymä on taseeltaan varakas. Yhtymän rahoitusarvopapereiden markkina-arvo oli vuoden 2021 lopussa 197,9 miljoonaa euroa, aineellista omaisuutta oli kirjanpitoarvoltaan 203 miljoonaa euroa ja osakeomistuksia 98,9 miljoonaa euroa. Taseen varallisuuden kirjanpitoarvo on yhtymän 2021 tilinpäätöksen mukaan 560 miljoonaa euroa.

Omistuksiin sisältyy Kauppalehden mukaan muun muassa 800 asuntoa.

Björn Vikström ei ole perehtynyt Helsingin yt-neuvotteluiden lopputulokseen, mutta hänellä on selkeä käsitys siitä mihin tulevien seurakuntapäättäjien pitäisi säästöt rahojen huvetessa kohdentaa.

– Kun jäsenmäärä hupenee, on mietittävä myös tarkasti mikä on kirkon keskeisin tehtävä ja miten jäljellä olevat varat voidaan kohdentaa tehtävän kannalta oikein. Ihmiset arvostavat lasten ja perheiden kanssa tehtävää työtä ja diakoniaa. Niissä myös kristinuskon eetos tulee konkreettiseksi. Minusta olisi tärkeää miettiä enemmän toimintaa kuin seiniä.

Kirkossa on keskusteltu vuosien varrella paljon myös päällekkäisistä hallinnon tasoista. Esimerkiksi nuorisotyötä saatetaan parhaimmillaan koordinoida suurissa seurakunnissa, seurakuntayhtymässä, hiippakunnassa ja kirkkohallituksessa. Taustalla on hallinnon vuosien saatossa tapahtunut paisuminen.

– Esimerkiksi Helsingin seudulla seurakuntayhtymistä on tullut suurempia kuin hiippakunnasta. Resursseja ja työntekijöitä on enemmän.

YHTYMÄT LUOTIIN aluksi seurakuntien tueksi. Osa asioista oli tehokkaampaa hoitaa yhdessä. Vuosien saatossa asetelma on Vikströmin mukaan kääntynyt ja isot päätökset tehdään yhtymissä. Kirkkoon on pesiytynyt konserniajattelu. Vikström epäilee ajattelun vaikuttavan myös seurakuntavaalien kiinnostavuuteen.

– On tunne, että päätökset tehdään yhtymätasolla tai kirkkohallituksessa. Kirkolle tärkeä ajatus alhaalta ylöspäin rakentuvasta toiminnasta ja hallinnosta on hälvennyt. Varmaan hyvää tarkoittaen ja tehokkuutta kaivaten on siirrytty raskaaseen konserniajatteluun.

Pelko tulevasta on leimannut kirkon tulevaisuuden kuvaa aikaisemminkin. Tilastojen valossa edessä on säästökuuri, mutta Vikström toppuuttelee puheita viimeisistä kastettavista lapsista.

– Olen nyt Åbo Akademissa teologisessa. Kun tämä aikanaan perustettiin tiedekunnaksi pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, yhtenä syynä oli pelko siitä, että viimeiset papit kuolevat kohta pois.

Kun kirkon jäsenmäärä painuu alle 50 prosentin koko maassa, kuten Helsingissä on monella alueella jo tapahtunut, kirkon yhteiskunnallisen aseman ja itseymmärryksen täytyy Vikströmin mukaan muuttua.

– Tähän liittyvää valmiutta tehdä dramaattisiakin ratkaisuja ei ole vielä ollut tarpeeksi kirkon päättävissä elimissä. Niin kauan kuin on vielä resursseja ja lihaksia tehdä hyviä päätöksiä niin siihen olisi syytä. Toivon tällaista rohkeutta uusilta päättäjiltä.

VIKSTRÖMIN MUKAAN kirkon toiminta on kaikissa muodoissaan kansalaisyhteiskunnan kolmannen sektorin toimintaa. Hallinto on sen sijaan kopioitu kuntapuolelta.

– Ristiriita seurakuntatodellisuuden ja raskaan hallintomallin välillä tulee yhä ilmeisemmäksi mitä enemmän kirkon tilanne yhteiskunnassa muuttuu.

Käytännön kysymyksenä Vikström näkee muun muassa nykyisen kirkkolain, joka vaatii eduskunnan hyväksynnän.

– Minusta sellaista ei tarvita. Jo kauan sitten olisi voitu lähteä siitä, että kirkkolaki on hyvin lyhyt ja sitten kirkko päättäisi omista asioistaan kirkkojärjestyksessä.

– Nyt elää vielä liian vahvasti tunne, että on turvallista levätä valtion sylissä. Ei haluta ottaa riskiä ja astua toisenlaiseen todellisuuteen.

Hän myöntää, että isojen muutosten tekeminen vaatii aikaa ja demokraattisessa järjestelmässä myös tukea.

– Jouduin pettyneenä toteamaan, että nämä kuuluvat asioihin, joihin en kyennyt vaikuttamaan vaikka yritin toimia tämän muutoksen puolesta sekä piispainkokouksessa että kirkolliskokouksessa.

– Luulen, että tämä kehitys tulee olemaan tarpeen melko piankin.

Kirkon viestinnän mukaan marraskuun seurakuntavaaleissa on mukana alustavasti 14 000 ehdokasta, kun ehdokastiedot on saatu 328 seurakunnasta. Vaaleissa valitaan luottamushenkilöt yhteensä 354 seurakuntaan. Ehdokkaita on 18 prosenttia vähemmän kuin edellisissä, vuonna 2018 pidetyissä vaaleissa. Tuolloin ehdokkaita oli 16 800.

Jaossa olevien luottamushenkilöpaikkojen määrä on 7235, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin edellisissä vaaleissa (8300 paikkaa). Jaossa olevien paikkojen määrään suhteutettuna hieman yli puolet (53 %) ehdokkaista tulee valituksi luottamushenkilöksi.

Päivitetty tulevien seurakuntavaalien alustavat ehdokastiedot 28.9. klo 13.19.