Politiikka
12.2.2025 13:01 ・ Päivitetty: 12.2.2025 13:01
Nyt tärähti hirmuinen kritiikki USA:lle eduskunnasta
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen esitti kovaa kritiikkiä USA:lle eduskunnan täysistunnossa tänään.
Käsittelyssä on pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2025 ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä.
– Tänä vuonna valtiopäivät käynnistyivät murheellisissa merkeissä. Amerikkalainen äärioikeisto ja sitä tukevat oligarkit horjuttavat liberaalia demokratiaa ja samalla koko maailmanjärjestystä. Yhdysvaltoja hallitsee nyt rasistien ja suurpääoman liitto. Sota Ukrainassa jatkuu ja Palestiinalaisia uhkaa etninen puhdistus, Pekonen näki.
Tämän jälkeen hän myllytti Suomen hallitusta sanoen, että Orpon hallitus on ideologisella ristiretkellä pohjoismaista hyvinvointivaltiota vastaan ja pohjoismaista työmarkkinamallia vastaan.
– Maailmanhistorian menestynein yhteiskuntamalli halutaan haudata, jotta rikkailla asiat voisivat olla paremmin, Pekonen ryöpytti.
– Oikeistohallituksen politiikan jäljet näkyvät jo, kun työttömyys kasvaa, häädöt yleistyvät, asunnottomuus lisääntyy ja leipäjonot pitenevät, hän jatkoi.
TYÖMARKKINOILLE valmistellaan Pekosen mukaan ”potkulakia”, jonka myötä työntekijöiden irtisanomiseen ei tarvita enää painavaa syytä.
– Minkäänlaisia työllisyysvaikutuksia tälläkään esityksellä ei ole vaan kyse on valtatasapainon muuttamisesta – kriittiset työntekijät halutaan voida tarvittaessa vaientaa, Pekonen sanoi.
Hänen mielestään perussuomalaisten turvasatama on ”loputon uhriutuminen ja identiteettipoliittiset lillukanvarret”.
– Kun ei haluta puhua konkurssiaallosta, suurtyöttömyydestä ja hoitohenkilöstön irtisanomisista, niin puhutaan mieluummin pervoilusta ja tofusta. Tavallisten suomalaisten asioiden sijasta laitaoikeistoa kiinnostaa ainoastaan amerikkalaisten kulttuurisotien maahantuonti.
Pekonen sanoi, ettei Suomi ”voi enää jatkaa sillä näivettymisen tiellä, jolle oikeistohallitus on meidät ohjannut”. Hän kaipaili poliittista käännettä, jonka vasemmisto toteuttaisi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.