On tärkeätä, että puolue vaatii parlamentaarista jatkovalmistelua ja yrittää saada tuekseen paitsi koko opposition myös kriittisen asiantuntijajoukon. Kritiikin tavoitteena pitää olla hallituksen maakunta/sote-mallin keskeisten linjausten uudelleen työstäminen. SDP:n ei pidä tyytyä vain joihinkin pieniin, näennäisiin ”parlamentaarisiin korjauksiin”, vaan vaadittava koko uudistuksen peruslähtökohtien tarkistamista. Ellei korjauksia saada aikaan, on parempi antaa hallituksen kantaa vastuu seurauksista, kuin sitoutua huonoihin kompromisseihin näin tärkeässä ja tulevaisuuteen vaikuttavassa asiassa.

Aluehallinto- ja sote-uudistus on historiamme suurin uudistus. Kansalaisten ja asiantuntijoiden on voitava kokea, että näin iso uudistus on tehty huolella ja yhteiskuntavaikutukset arvioiden. Tällaista tunnetta ei nyt ole. Useat arvostetut asiantuntijat ja pitkään politiikassa mukana olleet sote-päättäjät ovat arvostelleet kovin sanoin sekä valmistelua että nyt ehdotettua mallia.

Kuntien lausunnoissa pitäisi paneutua näihin maakunta-, valtio- ja kuntasuhteisiin huolella ja pohtia mallin seurausvaikutuksia. Tällä mallilla luodaan laaja ja syvä valtion byrokratia ja kavennetaan myös maakuntien mahdollisuuksia palvelujen järjestämisessä ja toiminnan suunnittelussa.

Väistämättä tulee mieleen vuosikymmenien takainen viisivuotissuunnitelmatalous, missä oli tiukka valtion ohjaus. Mutta esimerkiksi STM:ssä oli silloin nykyistä enemmän resursseja – kaksi keskusvirastoa ja lääninhallitukset sote-osastoineen. Maakuntamallin resurssi- ja organisaatiovaikutuksia ei ole mitenkään esitelty, tai onko edes suunniteltu.

Maakuntien lukumääräksi riittää asiantuntijoiden suosittelema 12 aluetta. Ne ovat silloin voimavaroiltaan ja maakunnille suunniteltujen tehtävien osalta suurin piirtein tasavahvoja, yliopistopiirejä lukuun ottamatta. Sote-palveluista maakuntatasolle olisi järkevää siirtää erikoissairaanhoito kokonaisuudessaan, palo-, pelastus- ja ensihoidontehtävät, tarvittavat erityissosiaalipalvelut ja muita suunniteltuja palveluita.

Samalla lainsäädännön tulisi sallia tietty joustavuus kuntatasolla. Se tarkoittaisi isojen kuntien mahdollisuuksia järjestää ja tuottaa perustason integroidut sosiaali- ja terveyspalvelut omista lähtökohdistaan. Vaihtoehtoisesti pienemmät kunnat voisivat valita maakunnan kaikkien palvelujen järjestäjäksi. Tällainen valinnan mahdollisuus voisi aktivoida myös kuntaremonttiin.

Lakipakettiin olisi pitänyt ehdottomasti sisältyä myös esitykset monikanavaisen rahoituksen purusta ja maakuntamallin omasta verotusoikeudesta. Rahoitus on sellainen ydinasia, ettei isoja päätöksiä voida tehdä tietämättä verotuksen, maksupolitiikan tai muiden kustannusten suuntaviivoista. Sama asia koskee valinnanvapautta tai sote-palveluihin liittyvää viranhaltijavastuun toteuttamista. Näitä asioita ei voida muutaman vuoden välein rukata uusiksi.

Lakipaketissa sisältökysymyksiä on niukalti. Työterveyspalveluista on toisaalta todettu, että ne jäisivät tämän uudistuksen ulkopuolelle. Se on mielestäni suuri virhe. Työikäisten terveydenhuolto pitää nivoa muuhun terveydenhuoltoon, kuten muissakin maissa. Työelämä on muuttunut rajusti siitä, mitä se oli kun työterveyslaki säädettiin. Pätkäsuhteet, yksintyöskentely ja yrittäjyys ovat nykyaikaa ja edellyttävät uudenlaista tukea ja palvelua.

Työterveydenhuolto on yksi väestön epätasa-arvoisen kohtelun syistä. Se on antanut työikäisille ohituskaistan muihin nähden. Lisäksi se on merkinnyt kansainvälisten terveysjättien lihomista. Tätä osuutta ne nyt haluavat edelleen lihottaa osalla julkisista palveluista. Siksi tuntuu kummalliselta, että sosialidemokraattien piirissä toisaalta halutaan suitsia kansainvälisten terveysyritysten roolia, mutta puolustetaan niiden toimintamahdollisuuksia työterveydenhuollossa, mikä on niiden suurin kasvualusta.

Lakipaketissa maakuntavaltuustolle annetaan mahdollisuudet säätää maksuasetuksen rajoista. Tärkeätä olisi, että laissa todettaisiin tietyt maksuttomat palvelut, joihin pitäisi ehdottomasti sisällyttää perustason terveys- ja hyvinvointi ja perhekeskuskäynnit, jotta kenenkään mahdollisuuksia hakeutua hoitoon tai palveluihin ei vaikeutettaisi taloudellisin syin.