Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Työmarkkinat

Ohi on! Tehyn Millariikka Rytkönen iloitsee liittokierroksen onnistumisista, mutta koronalisä kaihertaa – ”Hoitajat ovat lisänsä ansainneet”

Nora Vilva

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kuulostaa helpottuneelta ja iloiselta, kun viimeisetkin työehtosopimukset saatiin viime yönä neuvoteltua. Tehyn osalta liittokierros oli siinä, ohi on!

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

– En kyllä olisi uskonut, kun neuvotteluihin tammikuussa lähdettiin, että näin pitkäksi venyy, Rytkönen sanoo Demokraatille.

Millariikka Rytkönen arvioi, että liittokierros olisi ollut haastava ilman koronaepidemiaakin, ja sitä osattiin odottaa. Sitä sen sijaan ei osattu tai voitu ennakoida, miten korona venytti ja väritti neuvotteluja.

– Uskallan sanoa sen ihan ääneen, että tehyläiset on ollut se porukka, joka on pitänyt suomalaiset hengissä, koska esimerkiksi sairaaloiden hoitohenkilökunta on lähes sataprosenttisesti tehyläisiä. Olen kokenut, että tärkein prioriteetti on ollut pitää huolta tehyläisistä, jotta he jaksavat pitää huolta meistä suomalaisista. He ovat tehneet töitä hirveässä paineessa koko kevään, Rytkönen luonnehtii koronakevättä liittojohtajan näkökulmasta.

Terveys- ja sosiaalialan ammattijärjestö Tehy on kevään mittaan neuvotellut kaikkiaan kymmenestä sopimuksesta kunta- ja yksityissektorilla. Viimeisenä neuvottelutulos saatiin rutistettua Avaintesin, Seuren ja YTHS:n sopimusaloille. Rytkönen ei voi kertoa siitä tarkemmin ennen kuin neuvotteluissa olleiden liittojen hallinnot ovat tuloksen käsitelleet, mutta hän on tyytyväinen siitä, että tulos saatiin.

Tehyn näkökulmasta liittokierrokseen kokonaisuutena on Millariikka Rytkösen mielestä syytä olla tyytyväinen. Vuosi sitten keväällä, kun kierrokseen valmistauduttiin, kysyi liitto jäsentensä tavoitteita tes-neuvotteluihin. Rytkönen iloitsee, että tehyläisten keskeiseen toiveeseen kyettiin nyt vastaamaan:

– Kiky on nyt historiaa, se on meidän jäsenillemme todella tärkeä asia. Jo jäsenkyselyssä se oli selkeästi ykköstavoite ja sellaisena se pysyi koko kierroksen ajan, Rytkönen kertaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola ja Tehyn Millariikka Rytkönen kunta-alan virka- ja työehtosopimusten allekirjoitustilaisuudessa Kuntatalossa Helsingissä 17. kesäkuuta 2020. (Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa)

 

Vuoden 2016 kilpailukykysopimuksen mukanaan tuomasta työajan pidennyksestä eli kiky-tunneista eroon pääseminen oli hieno ja tärkeä asia, mutta Millariikka Rytkönen uskoo, että sitä tuskin mainitaan ensimmäisenä, kun tästä liittokierroksesta kirjoitetaan historiankirjoihin. Tehyläisten ja kaikkien sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien näkökulmasta isoin asia oli sote-sopimuksen synty.

– Tehy perustettiin 38 vuotta sitten, samana vuonna kun itse menin kouluun ensimmäiselle luokalle. Tehyllä on sieltä alusta asti ollut tavoitteena alan oma työehtosopimus. Minulla menee vieläkin vähän sen sisäistämiseen, että nyt ollaan saavutettu se, mitä on vuosikymmeniä tavoiteltu, Rytkönen kertoo.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) sisällä on olemassa alakohtaiset työehtosopimukset opettajille (OVTES) ja lääkäreille, ja nyt alakohtainen sopimus saatiin siis myös sote-alalle. Rytkösen mukaan se tarkoittaa käytännössä sitä, että sote-alan liitot pääsevät nyt entistä paremmin tarttumaan alan epäkohtiin ja siten myös parantamaan työelämää tehokkaammin.

– Vaikkapa kirjastonhoitajan ja sairaanhoitajan työ on ”aavistuksen” erilaista. Tähän asti molempien työehdoista on sovittu samassa pöydässä, eikä ole pystytty huomioimaan niin hyvin työn erityisominaisuuksia. Niin kirjastonhoitajan, sairaanhoitajan kuin esimerkiksi fysioterapeutinkin työssä on jokaisessa omat erityispiirteensä, jotka tarvitsee huomioida, Rytkönen selvittää.

Hoitajat ovat koronalisänsä ansainneet.

Kun Millariikka Rytköseltä kysyy keväästä hampaankoloon jääneistä asioista, hän paukauttaa empimättä pöytään koronalisän, joka neuvotteluissa kaatui. Rytkösen mukaan koronavirukselle työssään altistuvat ja valmiuslain rajoitusten piirissä työskennelleet hoitajat sellaisen ansaitsisivat.

– Koronalisän rahoitus uupuu – se on auki, tuleeko valtio vastaan mitenkään. Se on asia, joka jäsenistöä kiinnostaa, että onko maan hallitus sitä mieltä, että nämä suomalaisten huolenpitäjät ovat koronalisän ansainneet, Rytkönen sanoo.

Rytkönen kertoo, että tehyläiset ovat antaneet rajuakin palautetta Suomen hallitukselle. Vaikka on nähty esimerkiksi yrittäjien auttamisen ja tukemisen tarve, on samalla koettu, että ihmisten terveydestä, hyvinvoinnista ja hengestä huolta pitäneet jätetään ilman kiitosta.

– Tällä hetkellä jäsenet kokevat, että he ovat tehneet korvauksetonta pakkotyötä. Valmiuslain myötä heiltä paloivat lomat ja he joutuivat tekemään ylitöitä vailla mahdollisuutta kieltäytyä ylityöstä. Heitä siirreltiin työpaikasta toiseen – siinä oli kaikennäköistä, miten pakkotoimet heihin kohdistui, Rytkönen kuvailee.

– Suurin osa palkansaajista ei välttämättä ymmärrä, miten valmiuslaki oikeasti vaikutti sote-ammattilaisten porukkaan – täytyy muistaa, että heidän oikeuksiaan rajoitettiin. Sitä ei ehkä tajuta, millaista kurmootusta tämä kevät ja alkukesä heille oli, hän jatkaa.

Tämä on kestävyyslaji, ei sprintti.

Työehtosopimusneuvottelut saatiin maaliin, mutta maailmaa niissä ei valmiiksi saada, Millariikka Rytkönen sanoo. Aina jää jotakin saavuttamatta. Rytkönen naurahtaa, että työmarkkinakentältä tuskin kukaan jää koskaan työttömäksi.

– Kätilönä työskennellessä aina mietin, että niin kauan kun on ihmisiä, on seksiä, ja niin kauan on kätilöille töitä. Se on vähän sama juttu tässä työmarkkinaskenessä. Niin kauan, kun on ihmisiä, on työelämää, ja niin kauan on ay-johtajallakin töitä. Tämä on kestävyyslaji, ei sprintti.

Tes-neuvottelut ovat ehkä eniten mediassa näkyvä osa ammattiliittojen toimintaa, mutta työ ei lopu sopimuksen syntymiseen. Sitä laaja yleisö ei välttämättä aina hahmota. Rytkönen muistuttaa, että esimerkiksi kuntasektorilla on jatkuvan neuvottelun periaate.

– Kun sitä maailmaa ei tes-neuvotteluissa valmiiksi saada, saatetaan jo siinä neuvottelupöydässä sopia, että ryhdytään kimpassa jumppaamaan tätä tai tuota asiaa. Meillä siis myös rauhan aikana neuvotellaan koko ajan ja tehdään yhdessä hommia.

Tämän liittokierroksen jälkimainingeissa ryhdytään elokuussa isoon työhön, kun vuoden kuluttua syksyllä voimaan tulevaa sote-sopimusta ja sen tarkempaa sisältöä aletaan konkreettisesti koota kirjoihin ja kansiin.

Työelämän muuttamiseen ei tarvita kuin rohkeita ihmisiä.

Tänään keskiviikkona Millariikka Rytkönen on sulatellut yöllä syntynyttä viimeistä neuvottelutulosta ja kirjoittanut tehyläisille – luottamushenkilöille, työntekijöille ja jäsenille – kiitoskirjeitä liittokierroksesta.

– Liikutuinkin siinä, kun kirjoitin, että tällä liittokierroksella nähtiin, että työelämää voi ihan oikeasti muuttaa. Kiitin heitä, koska ei työelämän muuttamiseen tarvita kuin rohkeita ihmisiä – ja niitä meiltä Tehystä löytyy. Sote-tes on hyvä esimerkki, että täytyy vaan jaksaa uskoa asiaan ja mennä sitä kohti.

Huomiseksi liittojohtaja Millariikka Rytkönen on asettanut itselleen tärkeän tavoitteen:

– Yritän jäädä lomalle. Olen 9-vuotiaalleni sanonut ehkä huhtikuusta asti, että tässä menee vielä viikko. Ajattelin, että jospa huomenna keskittyisin enemmän äidin ja vaimon rooliin. Elämässä pitää olla tavoitteita, mulla on nyt tällainen, hän nauraa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE