Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

27.11.2024 14:31 ・ Päivitetty: 27.11.2024 14:31

”Oikeistohallitus polkee työntekijöiden asemaa esitys toisensa jälkeen” – Lyly avaa SDP:n vaihtoehtoa

Arja Jokiaho

Suomen työelämää on kehitettävä tasavertaisesti ja yhdessä sopien. Tälle ajatukselle rakentuu SDP:n vaihtoehto, kansanedustaja Lauri Lyly (sd.) painottaa.

Demokraatti

Demokraatti

Työelämän kehittäminen vaatii hänen mukaansa mahdollisuuksien luomista sekä kaikkien osapuolten yhteistyötä, ei yksipuolista sanelua.

– Yksi asia, mistä molemmat osapuolet työelämässä hyötyvät, on se, että osaamiseen ja koulutukseen on tarjolla vaihtoehtoja. Suomi ei pienenä maana pärjää globaalissa kilpailussa, jos emme satsaa panosta osaamiseen, Lyly korostaa tiedotteessa.

Tästä syystä SDP esittää muun muassa aikuiskoulutustuen 2.0 mallia, joka antaa työntekijälle mahdollisuuden päivittää osaamistaan ja oppia uutta myös työuran aikana.

– Nykyinen oikeistohallitus polkee työntekijöiden asemaa esitys toisensa jälkeen välittämättä siitä, millaiset arvet se jättää suomalaiseen työelämään. Voimansa tunnossaan se vaikeuttaa muun muassa uudelleen kouluttautumista, asettaa työntekijöille sairaussakon, heikentää heidän neuvotteluasemaansa ja helpottaa irtisanomista. Leikkaukset aikuiskoulutustukeen ja ammatilliseen koulutukseen ovat hölmöimpiä hallituksen päätöksiä, Lyly kritisoi.

LISÄKSI työmarkkinoiden kaaos – jonka hallitus on toiminnallaan aiheuttanut – on avannut hänen mukaansa ovet epäterveelle ja vääristyneelle kilpailulle.
SDP haluaa katkaista tämän kehityskulun. Lylyn mukaan SDP haluaa esimerkiksi kasvattaa työntekijöiden osallistamista yritysten hallituksiin sekä taata heille tulkintaetuoikeuden ristiriitatilanteissa.

– Harmaata taloutta voidaan puolestaan aidosti torjua muun muassa järjestöjen kanneoikeudella sekä alipalkkauksen kriminalisoinnilla. Näitä SDP esittää omassa vaihtoehdossaan.

Hän korostaa myös tarvetta leventää polkuja työelämään, koska Suomessa on 65 000 työhaluista ja osin työkykyistä tekijää.

– Me SDP:ssä haluamme parantaa osatyökykyisten mahdollisuuksia työntekoon sekä kohentaa ikääntyneiden asemaa työelämässä. Lisäksi puuttuisimme raskaussyrjintään. Perhevapaalta palaavalle voitaisiin taata tehostettu irtisanomissuoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU