SK on löytänyt Pirkkalan monisteelle ainakin yhden henkisen isän. Lehden lainaaman Keskusrikospoliisin tutkijan selvityksen mukaan se olen minä. Olen nimittäin vuonna 1969 laatinut muistion, jossa vaaditaan koulutuksen sisällön uudistamista, eikä mitä tahansa uudistamista, vaan sellaista, mikä auttaisi sosialidemokraattisen aatemaailman leviämistä koulua käyvän nuorisonkin piiriin. Olen siis ollut poliittisen aatteen soluttaja viattomien lasten kouluympäristöön.

Muistioni on päivätty vuoteen 1969, jolloin toimin SDP:n koulutus-ja kulttuuripoliittisen työryhmän puheenjohtajana. Ns. siviilityöni oli Suomen Ylioppilaskuntien Liiton pääsihteerin toimi, josta olin samaan aikaan luopumassa. SDP:n työryhmä ajoi laajan asiantuntijajoukon voimin koulu-uudistusta: yhtenäiskouluun (peruskouluun) siirtymistä ja opetussisältöjen ajanmukaistamista.

Opetussisältöjen uudistamisen tarve on jatkuvaa. Yhteiskunta kehittyy ja muuttuu. Koulun on pysyttävä kehityksessä mukana. Peruskouluun siirtymisen aikaan liian monessa koulussa esim. Suomen historian opetus päättyi vuoden 1917 valtalain säätämiseen. Sen jälkeisistä tapahtumista ei puhuttu. Ikään kuin 1930-lukua, sotia ja niiden jälkeistä aikaa ei olisi elettykään. Tottahan tasavallan presidenttien nimet osattiin. Sen sijaan kaikki poliittiset ja kulttuuriinkin liittyvät tapahtumat kuuluivat vaiettuun alueeseen.  Savonlinnan Lyseon vuoden 1960 ylioppilaille ei esimerkiksi ay-liikettä ollut olemassakaan. Oli korkea aika vaatia opetuksessa käsiteltäväksi uutta, tutkittua tietoa yhteiskunnan eri alueilta.

Kun peruskoulun rakenneuudistuksen toteutus eteni eteläiseen Suomeen, oli myös erilaisten kokeilujen aika. Joku minulle tuntematon yliöpää käytti tilaisuutta hyväkseen ja syötti markkinoille ”Pirkkalan monisteen”. Monisteen sisältöä ei ollut tarkastettu, kenelle tarkastaminen lienee kuulunutkaan. Kun aikanaan itse – silloin oikeusministerinä toimiessani – kuulin monisteesta, kauhistuin ja ihmettelin, kuinka tällaista voi tapahtua. Toisaalta ns. stallareiden touhuihin jo tottuneena ei ihmetys ollut äärettömän suuri. Reaktioni oli silloin muutama ”tuhma” sana ja arvailu, kuinka suurta vahinkoa moniste saattaakaan aiheuttaa koulu-uudistuksen toteutukselle.

Opetusmateriaalikokeilusta, johon Pirkkalan monistekin liittyy, päätti Kalevi Sorsan I hallituksen opetusministerin sijaisena kulttuuriministeri Marjatta Väänänen, aito maalaisliittolainen konservatiivi. Hän ei koskaan olisi nimeään päätökseen pannut, jos olisi ollut vähäisintäkään epäilystä kokeiluun liittyneistä väärinkäytön mahdollisuuksista. Tätä tärkeää yksityiskohtaa ei SK tietenkään kerro lukijoilleen. Sen sijaan lehti kertoo näyttävän ivallisesti likasanko-palstallaan, kuinka pääjohtaja Aho ja ex-ministerit Louekoski ja Sundqvist ”eivät tienneet mitään” uudistuksen tästä sisällöstä. SK:lle on tärkeää, miltä asia saadaan nyt näyttämään, kun varsin harva suomalainen koko tapauksesta mitään olennaista tietää tai muistaa.

”Niin on, miltä näyttää”. Oikeistoporvarista tuntuu varmaan tukalalta, että demareiden kannatus tuppaa nousemaan, vaikka suuria dramaattisia toimia ei puolue ole juurikaan esittänyt. Vain asiallista keskustelua ja huolenpitoa kansalaisten tasapuolisesta kohtelusta vaikeanakin aikana. Silloin tarvitaan ”paljastuksia”, vanhatkin tapahtumat kelpaavat, keksitytkin sopivat, jos aitoja ei heti tule mieleen. Pääasia on miltä tapahtumat saadaan näyttämään. Hyvänä asiapoikana voi toimia mm tämä Herrasväen Hymy, Suomen Kuvalehti.