Politiikka
1.2.2024 09:16 ・ Päivitetty: 1.2.2024 09:16
Oikeuskanslerilta tuli moitteet – kansanedustaja: ”Hallitus on sulkenut silmänsä ja korvansa päätöstensä kohtuuttomilta vaikutuksilta”
Oikeuskansleri moitti alkuviikosta julkaistussa ratkaisussaan Orpon hallituksen lainvalmistelutapaa koskien sosiaaliturvaleikkauksia. Kansanedustaja Kim Berg (sd.) toivoo palautteen herättelevän hallitusta.
Oikeuskanslerin mukaan esitysten kuulemisiin ei ollut varattu tarpeeksi aikaa eikä kokonaisvaikutuksia ja vaikutuksia Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta ollut arvioitu riittävästi.
– Koko viime syksyn Orpon hallitukselta vaadittiin eduskunnassa – niin täysistunnoissa, kyselytunneilla kuin valiokuntatyössä – huolellista lainvalmistelua ja kunnollisia kokonaisvaikutusarviointeja. Niitä ei saatu, vaikka hallituksen päätökset esimerkiksi työttömyysturvasta, asumistuesta, indeksijäädytyksistä ja toimeentulotuesta kohdistuvat samoihin ihmisiin, Berg kertaa tiedotteessa.
SDP:n eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Kim Berg oli sosiaali- ja terveysvaliokunnassa itsekin käsittelemässä historiallisen suuriksi kuvaamiaan leikkauksia.
– Hallitus on tähän asti sulkenut silmänsä ja korvansa omien päätöstensä kohtuuttomilta vaikutuksilta. Toivottavasti hallituksen oman valvojan, oikeuskanslerin, painava palaute saa Orpon hallituksen heräämään, kun opposition toistuvat pyynnöt eivät sitä tehneet. Kylmäävä lopputulos on jo vähitellen alkanut näkyä ihmisten arjessa, hän sanoo.
Berg huomauttaa, että sosiaaliturvaleikkausten lisäksi hallitus on rikkomassa työelämää ennennäkemättömällä tavalla.
– Moni lakkoilee näinä päivinä oikeutetusti hallituksen suunnitelmia vastaan. Vieläkin on mahdollista peruuttaa taaksepäin. Orpon hallituksella on avaimet käsissään luottamuksen palauttamiseksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
