Nämä laitokset on leimattu huonoiksi, vaikka siellä seassa on varmasti hyvinkin toimivia. Erityisesti askarruttaa henkilökunnan työmotivaatio, koska huonoksi leimaaminen kohdistuu myös heihin, vaikka he kuinka yrittäisivät selviytyä urakastaan. Heitä vain on ollut liian vähän. Pahinta on se, että henkilöstö ei ole oikein enää jaksanut tai uskaltanut reagoida kokemiinsa tilanteisiin, koska taustalla on pelko työnantajan reaktioista. Kuluttavaa on tehdä työtään juuri juuri selviytyen ja omaa laatutasoaan madaltaen.

Nyt työntekijöiden pitäisi ”uudelleen”motivoitua hyviksi hoitajiksi ” entisessä pahassa” laitoksessa.

Vanhusten hoivakodin (jonka uusi nimi on tehostetun hoidon yksikkö) perustehtävä on hoitaa vanhukset hyvin.

Kokonaan pohtimatta on vielä kotihoidon taso. Tietysti sekin vaihtelee kunnittain, mutta usein kuulen tosi huonoja kokemuksia. Kotihoidon työntekijän pitäisi tulla klo 10 pukemaan vanhus, joka odottaa vuoteessaan kello 14 asti saamatta mitään tietoa, mitä on tapahtunut ja miksi hoitaja on myöhässä. Yksin ei pääse ylös, vaipat ovat märät ja nälkäkin olisi. Toisaalta mummo voidaan pistää petiin jo kello 17, antaa unilääkkeet ja muut lääkkeet. Mummo sitten herää kahden kolmen aikaan, nousee ja kaatuu ja makaa loppuyön lattialla usein vielä päänsä tai jalkansa loukanneena. Aamuhoitaja tulee – jos tulee – kello 9–10. Mummolla on jälleen edessä sairaalareissu. Tämä karuselli pyörii usein monia kuukausia. Esimerkkejä voi poimia paljon.

Toki on paljon hyvin toimivia laitoksia, usein liian pieniä ollakseen kannattavia. Löytyy myös hyvää kotihoitoa. Kysymys on päättäjien asenteista, mutta myös työntekijöiden asenteista ja ennenkaikkea siitä, että hoidon tasoa tarkistetaan riittävästi. Huonokuntoinen vanhus ei osaa tai jaksa raportoida kohtelustaan.

Demarit ovat nyt paljon vartijoina. Miten huokaisimmekaan helpotuksesta, jos em. hoitopalveluista välillä kuulisi onnellisia tarinoita.

Muuten olen kehitellyt itselleni alustavasti vanhuuden suunnitelmaa, jossa me viisi toisiaan lähellä olevaa vanhusta palkkaisimme yhteistuumin itsellemme sairaanhoitajan. Hän tekisi viisi päivää töitä meille, niin että olisi aina yhden päivän jokaisen luona, hoitaisi kauppa-, siivous,-apteekki -yms. asiat ja tekisi ruoan meille iltapäiväksi ja me kaikki kokoontuisimme aina eri päivinä toistemme luo syömään, aina sinne, missä sairaanhoitaja on työvuorossa. Tulisi liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Kaiken tämän saisi kotipalveluvähennyksiin! Sairaanhoitaja saisi viikonlopun vapaata, kun me söisimme omia eväitämme tai tapaisimme tuttujamme. Luulen, että työntekijäkin löytyisi, koska useasta ”pussista” maksettu palkan osuus ei nousisi kovin pahaksi, vaikka palkka sinällään voisi olla varsin käypä yleiseen palkkatasoon verrattuna.

Toivon, että joku teistä innostuu hanketta kokeilemaan ja kehittelemään. Tämä olisi vaihe ennen palvelukotiin siirtymistä.

Kun ikää karttuu, on pakko innostua oman vanhuutensa ja hoitonsa suunnittelusta ja toteuttamisesta.