Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Olen sanonut kyllä, jos soturia tarvitaan” – HS: Kyllönen valmis vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi

Merja Kyllönen.

Europarlamentaarikko Merja Kyllönen on valmis ryhtymään vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi, kertoo Helsingin Sanomat. Puolueen on määrä nimetä ehdokkaansa maaliskuussa kokoontuvassa puoluevaltuustossa.

– Olen sanonut kyllä, jos soturia tarvitaan. Olen käytettävissä, Kyllönen kertoo lehdelle.

Kyllönen, 40, on ollut kansanedustajana vuodet 2007–2014 ja toimi liikenneministerinä vuosina 2011–2014. Hän on nyt ensimmäistä kautta europarlamentaarikkona.

Kyllönen sanoo HS:n haastattelussa, että Euroopan parlamentin jäsenyyden ja presidenttiehdokkuuden yhdistäminen ei ole mahdotonta, vaikka vaalikampanja vie oman aikansa.

– Kotimaata en ole hyljännyt näiden kahden ja puolen vuoden aikana, vaan kiertänyt kaikki vihreät viikot maakunnissa. Ei se paljon tavallista arkea muuttaisi, hän sanoo lehden haastattelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE