Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Olen yrittänyt parhaani estääkseni maata liukumasta kohti katastrofia” – Sudanin pääministeri eroaa

LEHTIKUVA / AFP Ebrahim Hamid
Abdalla Hamdok.

Koillis-Afrikassa sijaitsevan Sudanin pääministeri Abdalla Hamdok kertoi sunnuntaina televisiopuheessaan eroavansa tehtävistään. Maan armeija syrjäytti Hamdokin lokakuussa tehtävistään, mutta palautti hänet vajaan kuukauden kotiarestin jälkeen valtaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Olen yrittänyt parhaani estääkseni maata liukumasta kohti katastrofia, hän kertoi kansalle televisiopuheessa sunnuntaina viimeisimmän pääkaupunki Khartumissa järjestetyn, armeijan vastaisen mielenosoituksen jälkeen.

Sudanissa on ollut lukuisia mielenosoituksia maan armeijaa vastaan Hamdokin syrjäyttämisen jälkeen, ja protestit ovat jatkuneet myös Hamdokin palattua valtaan. Mielenosoittajat ovat vaatineet maahan siviilihallintoa.

Sudanissa järjestettiin torstaina jälleen mielenosoituksia, joissa armeija surmasi ainakin neljä osallistujaa. Lokakuun vallankaappauksen jälkeisissä protesteissa on kuollut paikallisen lääkärijärjestön mukaan ainakin 57 ihmistä.

Useita vallankaappausyrityksiä

Siviili- ja sotilasjohtajat sopivat aiemmin vallanjaosta, jonka tarkoituksena oli Britannian yleisradio BBC:n mukaan ohjata maata demokraattisempaan suuntaan autoritaarisen presidentti Omar al-Bashirin vallan jälkeen.

Asevoimat syöksi vuosikymmeniä hallinneen al-Bashirin vallasta vuonna 2019. Tätä ennen järjestettiin laajoja al-Bashiria vastustavia mielenosoituksia.

Al-Bashirin vallasta syöksemisen jälkeen protestit painostivat asevoimia jakamaan valtaa siviilihallinnon kanssa.

Hamdok nousi maan johtoon vallankaappauksen jälkeen. Britanniassa koulutettu taloustieteilijä ei ollut Sudanissa laajan mielenosoitusaallon aikana. Suuri osa väestöstä oli tyytyväinen hänen nimittämiseensä. Myös kansainvälinen yhteisö koki Hamdokin valinnan tervetulleeksi. Hamdok on aiemmin työskennellyt YK:lle ja afrikkalaisissa järjestöissä.

Siviili- ja sotilasjohdon näkemykset vallankaappauksen jälkeisellä siirtymäkaudella eivät ole menneet yksi yhteen, ja ilmassa on ollut paljon jännitteitä. BBC kirjoittaa, että vuodesta 2019 maassa on ollut useita epäonnistuneita vallankaappausyrityksiä.

Valtakamppailun lisäksi Hamdokilla oli tehtävässään suuria haasteita: talouskriisi, romahtamisen partaalla oleva pankkisektori ja pula perushyödykkeistä. Sudan on yksi maailman köyhimmistä maista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE