Näin kirjoittavat Kanava-lehdessä tiedotusopin emeritusprofessori Heikki Luostarinen ja journalistiikan emeritusprofessori Raimo Salokangas artikkelissaan, joka käsittelee iltapäivälehtien tuottamia kohuja Marinista.

– Mediakohuja tarvitsevan uutismedian poliittinen jyrkkyys on kasvussa, mutta se ei kohdistu tasapuolisesti kaikkiin puolueisiin, he arvioivat.

Iltapäivälehdet ovat Luostarisen ja Salokankaan mukaan hieman huomaamatta nousseet Suomen mediakentässä asemaan, jota niillä ei koskaan ennen ole ollut.

Emeritusprofessorit kirjoittavat, että Marin on ollut Suomen iltapäivälehdille kultaisella nauhalla solmittu lahjapaketti.

– Hän on valovoimainen ja tunteita herättävä poliitikko, jota Donald Trumpin tavoin voi ihailla tai inhota, mutta kaikki hänestä kirjoitettu kuitenkin luetaan.

Luostarinen ja Salokangas keskittyvät kirjoituksessaan Iltalehteen, joka aloitti vuonna 1980 kokoomuksen päälehden Uuden Suomen iltapäiväpainoksena: Mitä lehti kannattaa ja mitä vastustaa?

Emeritusprofessorien mukaan jyrkkyys on ollut kasvussa, mutta kokoomuksen arvostelu ei. He huomasivat, että Iltalehden kirjoittelussa tapahtui vuosien 2018/2019 ja 2021 välillä selvä mielipiteellisyyden ja poliittisen jyrkkyyden kasvu. Varhaisemmissa näytteissä oli tasaisemmin sekä hallitusta ymmärtäviä että sitä arvostelevia tekstejä ja tasapainotettujen juttujen määrä oli suurempi. Toinen havainto oli, että kohteen vallan määrällä ei ollut tekemistä kirjoittelun kriittisyyden kanssa.

– Vuosina 2018 ja 2019 lehti puolusti Juha Sipilän hallitusta ja moitti kovasanaisesti silloista pääoppositiopuoluetta SDP:tä. Vuonna 2021 asetelma oli päinvastainen: lehti arvosteli hyvin jyrkästi Marinin hallitusta ja hänen puoluettaan ja tarjosi tukeaan toiselle suurelle oppositiopuolueelle, kokoomukselle.

Heidän mukaansa puolitoista kuukautta ennen vuoden 2021 kuntavaaleja Iltalehti julkaisi jokaisessa numerossaan kaksi hallitukselle kielteistä juttua ja kaikkiaan 18 arvostelevaa pääkirjoitusta.

Iltalehden sisältö oli kuitenkin koko vuoden 2021 ajan hyvin kielteistä hallitusta kohtaan, artikkelissa todetaan.

– Hallituksen korona- ja talouspolitiikka sekä soteuudistus saivat jatkuvasti moitteita, samoin hallituksen riitaisuus ja ideologisuus sekä pääministerin henkilö, hänen rakkautensa velkaa ja veroja kohtaan sekä kopea käytöksensä.

Pääministeri Sipilään suhtauduttiin kaksikon mukaan kuitenkin ihmisenä arvostavasti ja hänen yksityisyyttään kunnioittaen.

Kaikki Iltalehden tutkivat jutut eivät nostattaneet kohua, mutta touko-kesäkuun ”aamiaisgate” toteutti kaksikon arvion mukaan politiikan kohun kaaren kauniisti.

– Esiin nousee ensin yksittäisiä tietoja, jotka vähin erin tarkentuvat ja laajentuvat. Kohteena olevan puolueen tai poliitikon sanotaan joutuneen selittelemään, peittelemään ja salailemaan.Sosiaalinen media vaahtoaa ja perinteinenkin media lähtee mukaan aaltoon, joka kasvaa päivä päivältä.

Salokangas ja Luostarinen toteavat, että poliittinen lehdistö on palannut Suomeen, ja pohtivat, saako Iltalehti seuraajia.

– Analyysimme tulos oli, että Iltalehti kehuu porvarihallitusta ja haukkuu punavihreää hallitusta. Vallan määrä ei ole tärkeää, vaan politiikan suunta. Kärkevyys ja polarisaatio ovat lisääntyneet.

Heidän mielestään Iltalehden toimintaa voi kuvata teräväksi vallan vahtikoiran työksi, mutta myös journalismiksi, jota ohjaavat poliittiset sympatiat ja antipatiat.

– Sen kohteet ja kielenkäyttö osoittavat, että journalismi on alkanut tietoisesti hyödyntää yhteiskunnan polarisaatiota. Kiistat, vastakkaisuudet ja kohut ovat kaupallisesti juuri nyt houkutteleva toimintatapa.

Emeritusprofessorit arvioivat, että kärkevyyden hakeminen näkyy selvästi Iltalehden kielessä, joka ei ollut pelkästään kriittistä, vaan usein kohteitaan halventavaa ja naurunalaistavaa.

– Iltalehden politiikan toimittajissa on kuitenkin eroja. Suurin osa alentavista ilmauksista löytyi muutaman miestoimittajan teksteistä.

Entä Sanna Marinin sukupuolen ja iän vaikutus hänen kielteiseen julkisuuteensa?

– Vaikka politiikan toimittajat saattavat kiistää asian, vaikutus on todennäköinen. Tasa-arvoiselta näyttävän pinnan alla voi piillä vahvoja sukupuoleen liittyviä stereotypioita ja käyttäytymismalleja. Olkiakan rakentaminen ja nostaminen poltettavaksi voi olla houkuttelevampaa kuin olkiukon, Luostarinen ja Salokangas kirjoittavat.