Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Olkiluoto 3:n riidasta ratkaisu – Fingrid ei päätöstä sulata

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Energiavirasto on antanut päätöksen Teollisuuden Voiman (TVO) ja Fingridin riidassa Olkiluoto 3:n niin sanotusta järjestelmäsuojasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Päätöksen mukaan järjestelmäsuoja kuuluu kantaverkkoyhtiö Fingridin vastuulle. Järjestelmäsuojalla varaudutaan Olkiluoto 3:n äkilliseen vikaantumiseen ja irtoamiseen verkosta.

TVO kertoo pitävänsä Energiaviraston päätöstä erittäin tervetulleena. TVO:n johtava asiantuntija Sami Jakonen sanoo STT:lle, että tilanne selkeytyy nyt selvästi sen osalta, kuka järjestelmäsuojasta vastaa.

Fingrid ei sulata päätöstä järjestelmäsuojan vastuukysymyksistä ja aikoo valittaa päätöksestä markkinaoikeuteen. Fingrid katsoo, että TVO:n tulisi pääosin vastata järjestelmäsuojan kustannuksista.

- Emme hyväksy TVO:n pyrkimyksiä siirtää yksin Olkiluoto 3:n tarpeisiin erikseen sovitun järjestelmäsuojan kustannuksia muiden maksettavaksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi vuosittain kymmenien miljoonien eurojen lisäkustannuksia koko laitoksen käyttöaikana, sanoo Fingridin johtaja Jussi Jyrinsalo tiedotteessa.

Olkiluoto 3 aloitti säännöllisen sähköntuotannon viime keväänä. Yksikön on tarkoitus tuottaa sähköä ainakin 60 vuoden ajan.

Energiaviraston torstaina antaman päätöksen mukaan Fingrid ei rikkonut velvollisuuksiaan Olkiluoto 3:n liittämisessä sähköverkkoon.

Energiavirasto kuitenkin katsoo, että Fingrid toimi sääntelyn vastaisesti siirtämällä Olkiluoto 3:n käyttövarmuuden ylläpitoon liittyviä velvoitteita TVO:lle sekä ottamalla käyttöön ehdot ja maksujen määräytymisperusteet ilman Energiaviraston vahvistusta.

OLKILUOTO 3 on noin 1 600 megawatin tehollaan Suomen ja Pohjoismaiden suurin voimalaitos. Sen koko tuotantotehon äkillinen menetys olisi riski Suomen sähköjärjestelmälle, joten vaikutuksia on pyritty pienentämään järjestelmäsuojan avulla.

Käytännössä järjestelmäsuoja toimii siten, että jos Olkiluoto 3 irtoaa verkosta, lähtee tietoliikenneyhteyksiä pitkin heti signaali useisiin teollisuuskohteisiin, jotka irrottavat alle sekunnissa kulutuksensa verkosta. Näin rajataan Olkiluoto 3:n äkillisen vikaantumisen vaikutus kantaverkkoon 1 300 megawattiin.

Järjestelmäsuojan toteuttamisesta ovat sopineet TVO ja Fingrid. Järjestelmäsuojaan kuuluu muun muassa metsäyhtiöiden tehtaita eri paikkakunnilla.

TVO:N mukaan Olkiluoto 3:n tehoa on viime kuukausina jouduttu usein alentamaan, koska järjestelmäsuojassa on ollut vajausta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun järjestelmäsuojaan kuuluva tehdas on huoltoseisokissa.

Jakosen mukaan tilanne vaihtelee kuukaudesta toiseen. Välillä tehon rajoituksia on kuukausitasolla useita. Toisinaan taas on kuukausia, jolloin järjestelmäsuojasta ei tule rajoituksia.

- On erittäin tärkeää, että pystyttäisiin ajamaan täydellä teholla, eli ei olisi tällaisia rajoituksia, Jakonen sanoo.

Hänen mukaansa Olkiluoto 3:n tuotantoteho on tällä hetkellä rajoitettu 1 570 megawattiin eli 30 megawattia alle laitoksen täyden tehon.

TVO:N Jakosen mukaan järjestelmäsuojan kehittämistä täytyy nyt miettiä.

- On erittäin tärkeää, että nyt mietitään sekä lyhyen että pitkän tähtäimen kehittämistä. Olemme täysillä tukemassa Fingridiä siinä työssä, Jakonen sanoo.

Hän ei osaa vielä ennakoida, mikä käytännössä muuttuu päätöksen seurauksena. Jakosen mukaan asia on Fingridin vastuulla.

– Kustannusten määräytymisperusteet pitää nyt käsitellä Energiavirastossa, ja sitä kautta tämäkin asia selkeytyy, Jakonen kommentoi.

Pidemmällä aikavälillä on harkittava järjestelmäsuojasta luopumista yksinomaan Olkiluoto 3:een kytkeytyvänä ratkaisuna, Energiavirasto linjasi päätöksessä.

ENERGIAVIRASTON päätöksen taustalla oli TVO:n toukokuussa 2022 tekemä tutkintapyyntö valtionyhtiö Fingridin toiminnasta Olkiluoto 3 -hankkeen yhteydessä.

TVO:n mukaan Fingrid oli laiminlyönyt kantaverkon kehittämisen. TVO:n mielestä Fingridin olisi pitänyt kehittää kantaverkosta sellainen, ettei järjestelmäsuoja olisi tarpeen.

Lisäksi TVO katsoi tutkintapyynnössä, että Fingrid on pyrkinyt tekemään väliaikaiseksi tarkoitetusta järjestelmäsuojasta pysyvän ja vierittämään kantaverkkoyhtiölle kuuluvia velvollisuuksia ja niistä aiheutuvia kustannuksia TVO:lle.

Pohjimmiltaan riidassa on kyse rahasta. TVO katsoi tutkintapyynnössä, että järjestelmäsuojan toteuttaminen ja siitä aiheutuvat kustannukset kuuluvat Fingridin vastuulle.

Olkiluodon ydinvoimaloita pyörittävän TVO:n suurimmat omistajat ovat Pohjolan Voima ja Fortum. Pohjolan Voiman kautta TVO:n omistajiin kuuluvat muun muassa metsäyhtiöt UPM ja Stora Enso.

STT / Iiro-Matti Nieminen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE