Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Omakotitalojen myynti sakkaa – rantamökitkään eivät mene kaupaksi entiseen malliin

LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

Kiinteistökauppojen määrä väheni noin viidenneksellä tammikuun ja toukokuun välisenä aikana verrattuna samaan aikaväliin viime vuonna, Maanmittauslaitos kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Tehtyjen kauppojen määrä on 1990-luvun tasolla, ja alhaisin koko 2000-luvun aikana, Maanmittauslaitoksen rekisteripäällikkö Saara Saari toteaa tiedotteessa.

Kiinteistökauppojen väheneminen johtuu Maanmittauslaitoksen mukaan esimerkiksi inflaatiosta, joka on johtanut korkojen nousuun. Kiihtyneen inflaation syiksi Maanmittauslaitos on nostanut esimerkiksi elintarvikkeiden, energian ja raaka-aineiden hinnan nousun.

Esimerkiksi omakotitalojen kaupat vähenivät asemakaava-alueilla yli kolmanneksella. Kauppojen määrä kasvoi vain Kymenlaaksossa, jossa omakotitaloja myytiin asemakaava-alueilla 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Samalla asemakaava-alueilla tehtyjen omakotitalokauppojen mediaanihinnat pienenivät noin 15 prosentilla.

OMAKOTITALOJEN myynti sakkasi myös haja-asutusalueilla, joissa niitä myytiin tämän vuoden ensimmäisinä kuukausina lähes neljännes vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Myytyjen talojen mediaanihinnat laskivat lähes viidenneksellä.

Lähes neljänneksellä väheni myös kaava-alueilla olevien rantamökkien kaupat. Kun vielä viime vuoden tammi-toukokuussa mökkejä meni kaupaksi lähes 720, oli vastaava luku tänä vuonna vain noin 550.

Sen sijaan metsätilojen kauppa notkahti selvästi vähemmän kuin omakotitalojen ja lomamökkien. Metsätilojen myynti laski tämän vuoden tammi-toukokuussa vain noin kuusi prosenttia. Samanaikaisesti näiden metsätilojen mediaanihinnat nousivat noin seitsemän prosenttia.

-  Etelä-Pohjanmaa erottuu muista maakunnista, sillä metsätilojen kauppamäärä kasvoi peräti 35 prosenttia suhteessa viime vuoden alkupuoleen, kertoo metsien kauppatilastoja tutkinut johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitoksesta tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE