Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Uutiset

12.5.2020 05:20 ・ Päivitetty: 12.5.2020 05:20

Omakuva – Kim Lindström: ”Missä olisimmekaan koronan kanssa ilman vahvaa julkista sektoria?”

Kymmenen vuotta sitten nykyisestä Raaseporin kaupungista Lapualle muuttanut 46-vuotias Kim Lindström on vaikuttunut tämän hetkisen kotikaupunkinsa harrastusmahdollisuuksista. Lukuisten liikuntapaikkojen lisäksi teatteri- ja elokuvatarjonta tekevät myös mielelle hyvää.

Johanna Autio

Demokraatti / Pohjanmaa

– Ihmisen on hyvä pitää huolta omasta jaksamisesta Lapualla. Ilma on puhdasta ja täällä on vain ihmisen hyvä olla, kahdestaan koiransa kanssa asuva Lindström kertoo.

Päätoimisena pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna Lapuan kaupungilla työskentelevälle Kim Lindströmille kunta-asiat ovat sydäntä lähellä. Tällä hetkellä häntä huolettaa erityisesti kuntien talous ja läpi kuntakentän pyyhkäisevä yt-aalto. Lindström perää aitoa valtion tukea, jotta kunnat selviävät.

– Tuen tulee olla täysimääräistä esimerkiksi koronakriisistä aiheutuneihin kuluihin nähden ja sen tulee kohdentua oikein. Tässä hetkessä kannattaa muistaa, missä olisimmekaan koronan kanssa ilman vahvaa julkista sektoria, Kim Lindström toteaa.

Luonteeltaan sosiaalinen Lindström pitää keskusteluista erilaisten ihmisten kanssa ja haluaa myös kuulla erilaisia mielipiteitä.

– Olen itse aika hanakka ilmaisemaan oman mielipiteeni asioihin. Ja myös innostun helposti uusista asioista. Siksipä politiikkakin aikoinaan alkoi kiinnostaa, hän kertoo hymyssä suin.

Lindströmille SDP aidosti työntekijän asialla

Lindström kertoo, miten hän aluksi kiinnitti huomiota työelämässä oleviin epäkohtiin ja sen jälkeen laajemminkin yhteiskunnassa asioihin, joihin halusi puuttua tai muuttaa.

– Etsin ensin paikallisesti keinoja vaikuttaa asioihin, aluksi työn kautta, mutta kiinnostus vaikuttamiseen myös laajemmin heräsi, Lindström kertoo.

Lindströmin puolueeksi valikoitui SDP, jonka hän katsoo aidosti ajavan työntekijöiden asiaa. Lindström kuvailee puolueen ajattelevan kansalaisista laajemmin, eikä ole vain jonkin yksittäisen eturyhmän asialla.

– Pidin myös SDP:n tavasta tuoda asioita esille asiallisesti ja perustellen, Lindström kehuu.

Lindström luonnehtii, että SDP:n tulee olla se puolue, joka oikeasti arvostaa ihmisten työpanosta. Huolta on myös pidettävä siitä, että verorahoilla rakennetaan yhteiskuntaa, jossa kaikista pidetään huolta, eikä ketään jätetä yksin.

– Haluan myös politiikan olevan avoimempaa. Päätökset pitää pystyä perustelemaan. Minulla ei ole politiikassa esikuvia vaan innostun ihmisistä, jotka osaavat perustella kantansa ja pystyvät asialliseen keskusteluun erilaisista näkökannoista huolimatta, hän sanoo.

Ensikertalaisena kuntavaaleissa 2017

Kim Lindström oli ensimmäisen kerran ehdolla viime kuntavaaleissa vuonna 2017. Läpipääsystä hänellä ei ollut minkäänlaisia odotuksia, olihan hän muualta muuttanut ja aika vähän esillä missään julkisesti.

– Itse ehdokkuusaika oli mielenkiintoista ja palkitsevaa. Henki vaalityössä oli hyvä ja sain monia positiivisia kokemuksia kuntalaisten kanssa keskustellessa. Lähtökohtiin nähden sain mielestäni myös hyvin ääniä. Sen rohkaisemana on aikomus olla ehdokkaana myös ensi kevään kuntavaaleissa, Lindström paljastaa.

Vuodesta 2019 Kim Lindström on johtanut Lapuan sosialidemokraatteja ja tänä vuonna hän aloitti työnsä myös Pohjanmaan sosialidemokraattien piirihallituksessa.

– Piirihallituksessa koen voivani tuoda mielipiteitäni julki ja olen todella pitänyt siitä, miten uudet tulokkaat on otettu vastaan. Keskustelu on avointa ja työskentely on määrätietoista, Lindström kertoo.

Koronakriisin myötä myös piirin kokoukset siirtyivät etäyhteyksin pidettäviksi. Lindström uskoo, että etäyhteyksistä on tulevaisuudessa lisätyökaluksi esimerkiksi ihmisten kuulemiseen sekä keskusteluun. Laajassa vaalipiirissä myös informaatiota voi jakaa etänä niin, ettei aina tarvitse ajaa pitkiä matkoja paikalle.

– Mikään etäyhteys ei kuitenkaan korvaa ihmisten aitoa kohtaamista, Kim Lindström muistuttaa.

Lindström kannustaa ihmisiä mukaan vaikuttamaan. Sohvalta on helppo arvostella, mutta asiat muuttuvat kuitenkin vain toimimalla, hän muistuttaa.

– Nyt kannattaa laittaa itsensä likoon ja pyrkiä mukaan päättämään oman kuntansa asioista. Miksi katsoa sivusta, kun voi olla itse tekemässä, hän kehottaa.

 

Omakuva-juttusarjassa esitellään aktiivisia demaritoimijoita Pohjanmaalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU