Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“On ihmeellistä, että kaikki työnantajat eivät ole vieläkään valmiita” – SDP:n Malm herättelee keskustelua työvoimapulasta

Jukka-Pekka Flander
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm toivoo puolueilta rakentavia ratkaisuja työvoimapulaan.

Demokraatti

Demokraatti

– Niin uutisissa kuin vaalipaneeleissakin keskustellaan jatkuvasti työvoimapulasta. On surullista, että vastaukseksi esitetään kerran toisensa jälkeen sosiaaliturvaleikkauksia ja paikallista sopimista, vaikka selvitysten mukaan yksi pääasiallisista esteistä työsuhteiden syntymiselle on vääränlainen tai puuttuva osaaminen. Sitä ei ansiosidonnaisen leikkauksilla muuksi muuteta, Malm sanoo tiedotteessaan.

Malm toivoo, että puolueissa olisi leikkauspuheiden sijasta enemmän valmiutta panostaa aidosti jatkuvan oppimisen kehittämiseen.

– Meidän on panostettava työikäisen väestön osaamisen kehittämiseen, jos haluamme nostaa työllisyysasteen 80 prosenttiin. Suomella ei ole varaa siihen, että työkykyisiä ja töihin haluavia ihmisiä jää työllistymättä, koska heidän osaamisensa ei vastaa työmarkkinoiden tarpeita.

Malmin mukaan yksi osaamisen kehittämisen esteistä on suomalaisen koulutusjärjestelmän tutkintopainotteisuus. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen käyneille ei ole tarpeeksi mielekkäitä vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.

– Kaikilla ei ole mahdollisuutta suorittaa kokonaista tutkintoa esimerkiksi työn ohessa, eikä se ole läheskään aina myöskään tarpeen. Tarvitaan joustavia vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat osaamisen päivittämisen ja kehittämisen mahdollisimman monelle elämäntilanteesta riippumatta.

MALM toteaa tiedotteessa, että ongelma on tunnistettu myös vastikään julkaistussa jatkuvan oppimisen strategiassa, joka sisältää esityksen ”pienten osaamiskokonaisuuksien” kehittämisestä.

– SDP:ssä olemme jo aiemmin esittäneet ajatuksen uudesta ”työelämäkoulutuksesta” eli lyhytaikaisesta, ei tutkintoon johtavasta koulutuksesta, joka mahdollistaisi osaamisen päivittämisen ja täydentämisen työuran aikana. Toivottavasti tälle löytyy tukea, jotta asia etenee ensi vaalikaudella.

Malm huomauttaa kuitenkin, että pelkät poliittiset päätökset eivät riitä ratkaisuksi työvoimapulaan, vaan myös yritysten on huolehdittava siitä, että ne ovat houkuttelevia työnantajia. Työilmapiirin ja johtamisen täytyy olla kunnossa ja työstä saatavalla palkalla pitää tulla toimeen.

– Viimeistään työvoimapula on osoittanut, että osaava työvoima on kuluerän sijasta tuottavuuden tae. Siksi onkin ihmeellistä, että kaikki työnantajat eivät ole vieläkään valmiita panostamaan työvoiman sitoutumiseen vaan huutavat valtiota apuun. On tässä myös työnantajalla vastuuta. Vaaditaanko koulutusjärjestelmää tuottamaan täysin valmiita osaajia vai ollaanko itsekin valmiita panostamaan työntekijöiden osaamisen kehittämiseen?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE