Kovinta kohdeyleisöä teokselle lienevät juuri muistojensa verestämistä haluavat Tampereen piirin aktiivit, mutta kaksikko pui alueellisesta näkökulmasta katsoen myös valtakunnallisesti kiinnostavia liikunnan ja urheilun järjestötyön kehityskulkuja. Tällä tapaa käsitellyksi tulevat esimerkiksi urheilun ja liikunnan järjestörakenteen muutokset, jotka saivat vauhtia Suomen valtakunnan urheiluliitton (SVUL) kaatumisesta.

– Se on aikalaismuistelo, jolla halutaan antaa ääni myös sen ajan toimijoille. Kirja pohjaa minun ja Jukan muistoihin ja noin viidentoista tuon ajan keskeisen toimijan haastatteluihin ja piirin arkistoihin, Tampereen piirin toiminnanjohtajana ja puheenjohtajana toiminut Esko Vatanen kertoo.

– Kuvaamme myös urheilun vapaaehtoistyön aseman muutosta urheiluseurojen näkökulmasta ja luomme katsauksen myös siihen, miten harrastamiseen perustuvan urheilutoiminnan edellytyksiä tulisi kehittää, Vatanen avaa.

– Olemme nähneet niin, että seuroilla voisi olla edelleen oma, ehkä nykyistä isompikin rooli ihmisten liikuttamisessa, Jukka Nieminen sanoo.

TUL liikuttaa valtakunnallisesti ihmisiä noin 700 seurassa, joissa harrastetaan jopa 70 eri lajia. Toiminta nojaa pitkälti vapaaehtoisten tekemään työhön, ja se on iso haaste.

– Se on kuitenkin vähenemään päin oleva porukka, joka tekee vain siitä ilosta, että näkee lapsen hymyilevän, Nieminen kuvaa.

Nieminen jäi eläkkeelle Tampereen piirin toiminnanjohtajan tehtävistä helmikuussa 2020. Sitä työtä hän ehti tehdä kahdessa eri jaksossa yhteensä viisitoista vuotta. Puheenjohtajanakin hän vaikutti yhdeksän vuotta. TUL:n pöytätenniskuvioissa hän on toiminut vuodesta 1977 ja vetää tätä nykyä kerran viikossa perhepingistä.

– Joka torstai lähden sieltä hymyillen. Olen tyytyväinen, että olen saanut auttaa. Välillä sali on enemmän ja välillä vähemmän täysi, mutta hyvä mieli jää. Siellä vanhemmat ja lapset voivat kohdata toisensa eri tavalla kuin kotona.

Nieminen katsoo, että kansan liikuttajana TUL:n vahvuuksia ovat ihmisläheisyys ja matala kynnys.

– Minäkin olen kilpailurheilun kannattaja, mutta kyllä loppujen lopuksi on tärkeämpää harrastaa kuin voittaa olympiakultaa. Olisi tärkeää, että saadaan ihmiset huomaamaan, että tulee hyvä mieli, kun kävelet neljä, viisi kilometriä, hiihdät kymmenen tai pelaat palloa jossakin joukkueessa. Siitä tulee voimaa jaksaa arjessa.

MATALAN kynnyksen seuratoiminta on kuitenkin ahtaalla paitsi vapaaehtoisten vähenevän joukon myös kilpailun vuoksi. Kuntosaleja, monenmoisen ryhmäliikunnan vetäjiä ja muita liikuntapalveluja tarjoavia yrityksiä on noussut kuin sieniä sateella.

– Olen huolissani siitä, mikä on kansalaisten mahdollisuus harrastuspohjaiseen liikuntatoimintaan seuroissa, kun samoille markkinoille on viimeisen 30 vuoden aikana tullut kaupallinen urheilutoiminta. Ja myös kunnat ovat ryhtyneet järjestämään palveluita, kun koko kansa pitäisi saada liikkumaan paremmin. Se on oikea tavoite, mutta työjaollisesti seurat ovat tässä hävinneet, Esko Vatanen sanoo.

Hän muistuttaa, että pitkään työnjako oli, että julkinen valta huolehti harrastuspaikoista – saleista, urheilukentistä ja muista tiloista – ja järjestöt huolehtivat toiminnan järjestämisestä. Valtio on myös tukenut toimintaa, mutta vuosien mittaan myös tuen määrä on vähentynyt ja tukimuodot muuttuneet.

”Muutos yhteiskunnan rahoituksessa on johtanut seuroissa siihen, että nykyisin seurojen tulee huolehtia yhä enemmän toimintojen rahoituksesta itse. Pahimmillaan julkisin varoin ylläpidettyjä harrastustiloja ei löydy lajeille, vaan seurat joutuvat itse rakentamaan liikuntapaikat”, kaksikko kuvaa kirjassa.

Heidän mukaansa tilaongelmaa seurojen kannalta pahentaa se, että vähenevistä liikuntatiloista on ryhdytty antamaan vuoroja myös toimijoille, jotka voivat harjoittaa vapaaehtoisuuteen perustuvan työn sijasta liikuntaa elinkeinona.

HISTORIAN saatossa harrastepohjaisesta urheilusta on kehittynyt ammattilaisurheilua ja harrastamisen ja ammattilaisuuden raja on hämärtynyt. Vatanen ja Nieminen katsovat, että tämän rajanvedon kirkastaminen palvelisi myös seuratoiminnan kunnianpalautusta, jota he kirjassaan peräävät.

– Vasta tällöin harrasteliikunta seuroissa voisi jatkaa kansalaisten liikuttamista, eikä sen tehtäväksi jäisi vain tuottaa oheispalveluja, kuten liikenteen valvontaa, he linjaavat.

Heidän mielestään olisi tarpeen pohtia, millä tavoin julkisen vallan tuki mahdollisimman hyvin tukisi kansalaisten liikuntaa ja terveyttä tukevaa kansalaistoimintaa.

– Ammattimaisen ja elinkeinotoimintaan perustuvan urheilutoimen on syytä tulla toimeen markkinoiden ehdoilla, eikä niiden tukeminen julkisin varoin ole eettisesti kestävää, he linjaavat.

Auringossa ja varjossa – pirkanmaalaisen työläisurheilun kuvitettu taival 1980-luvulta nykypäiviin on saatavilla TUL:n Tampereen piiristä.

Juttu on ilmestynyt alunperin Demokraatin aikakauslehden numerossa 5 /24.