Wuokko analysoi työnantajapuolen toimintaa ja tavoitteita työmarkkinoiden murroksessa Teollisuuden palkansaajien TP:n Edistys-sarjan raportissa ”Missä mennään, Eteläranta?”
Analyysi julkistettiin tänään TP:n järjestämässä seminaarissa, jonka tallenne ja seminaaria seuraava paneeli on katsottavissa täältä.

– On vielä ennenaikaista ennustaa, että kaikki hallituksen kaavailemat työmarkkinauudistukset menisivät sellaisenaan läpi. Ja jos ne toteutuvatkin, mikä silloin on EK:n tilaus ja tarve tulevaisuudessa? Riittääkö sille muita tehtäviä, Wuokko heitti pohdittavaksi.

Hän kysyi, haluavatko jäsenliitot yleensäkään ylläpitää keskusjärjestöä, ”Etelärantaa”, jonka olemassaolon juurisyyt on jo saavutettu.

MENNEISYYDESSÄ työnantajat ovat hänen mukaansa usein pitäneet kompromisseja palkansaajapuolen kanssa turvallisempana kuin arvaamattomia poliittisia prosesseja tai suoranaista työmarkkinakonfliktia.

– Mutta nyt joku on selkeästi muuttunut Etelärannan ajattelussa. Tärkeä kysymys on, voiko työnantajien nykylinjaa noin vain pyörtää eli neuvotteluhaluttomuudesta luopua tai toipua, vaikka yhteiskunnallinen, poliittinen tai taloudellinen tilanne sitä vaatisi. Jää nähtäväksi.

Suhteiden luominen uudelleen ei ole välttämättä helppoa, Wuokko muistutti.

Nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan sisältyvät työnantajille mieluisat menoleikkaukset, työttömyysturvan porrastus, paikallisen sopimisen edistäminen lainsäädännöllä ja lakko-oikeuden rajaaminen.

LISÄKSI hallitus esitti vientivetoisen mallin sementoimista lakiin niin, että valtakunnansovittelija ei enää voisi esittää yleistä linjaa ylittävää sovintoehdotusta.

– Etelärannan puheista tuttuja olivat myös Orpon perustelut suomalaisten työmarkkinoiden nostamisesta pohjoismaiselle tasolle. Mutta kun mitään yhtenäistä pohjoismaista mallia ei ole tosiasiassa olemassa, Wuokko huomautti.

Jokaisella maalla on omat historiallisesti muodostuneet käytäntönsä ja instituutionsa, tutkija painotti, ja totesi, että niistä on helppo poimia omia tavoitteita parhaimmin tukevia esimerkkejä ja samalla voi sivuuttaa piirteet, jotka ovat omalta kannalta kiusallisia. Työnantajien kannalta tällaisiksi hän nosti muun muassa ruotsalaisen teknologiateollisuuden sitkeät lakot tai ruotsalaisten työntekijöiden laaja myötämääräämisoikeuden ja tulkintaetuoikeuden riitatilanteissa.

– Myöskään muiden Pohjoismaiden vahvat sovitteluinstituutiot eivät vaikuttaneet suomalaisia työnantajia kiinnostavan, joka on aika erikoista.

Työnantajat ovat vaatineet, että suomalainen työmarkkinajärjestelmä pitäisi päivittää tälle vuosituhannelle. EK ei ole kuitenkaan Wuokon mukaan selittänyt, miksi palkansaajapuolen pyrkimykset ovat aikansaeläneitä, mutta työnantajien omat, monet vuosikymmenien takaa, ovat sen sijaan ajantasaisia.

– Hirtehisesti on vitsailtu, että 1920-luku on tehnyt paluun pandemioineen ja Venäjän uhkailuineen. Tähän voi lisätä vielä työmarkkinatilanteen, kun sisällissodan jälkeen työnantajat kieltäytyivät tunnustamasta ay-liikettä neuvottelukumppanikseen. Työmarkkinakysymykset jätettiin eduskunnan käsiin ja lainsäädännön varaan.

Wuokko näkee, että työnantajat ovat jo pitemmän aikaa vetäneet hieman samaa linjaa kuin sata vuotta sitten.

– Ne ovat alkaneet vetäytyä neuvottelupöydistä ja jättäneet työmarkkinapolitiikan yhä enemmän hallituksen ja eduskunnan ratkottaviksi.

Ilmeisesti EK haistelee ilmaa niin, ettei edes demarivetoisilta hallituksilta ole luvassa työnantajien kannalta liian ikäviä päätöksiä, Wuokko arvioi.

– Ja nyt kun hallitus toteuttaa työnantajien toiveita, ne voivat syyttää protestoivaa palkansaajapuolta rettelöinnistä ja sovitella itselleen sijaiskärsijän viittaa, vaikka poliittiset lakot liittyvät nytkin hyvin vahvasti työmarkkinapolitiikkaan.

EK ILMOITTI ilmoitti vuonna 2015 ”viimein” monien mutkien kautta muuttavansa sääntöjään niin, ettei se jatkossa edes voi tehdä keskitettyjä työehtosopimuksia. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies luonnehti ratkaisua ”yksipuoliseksi aseistariisunnaksi”. Keskusjärjestön jäsenjärjestöt tekivät tämän jälkeen omia ratkaisujaan, jotka erosivat toisistaan.

2020-luvun taitteessa työnantajapuolen eri aloilla ilmeni Wuokon mukaan monenlaisia tarpeita, jotka eivät käyneet yksiin saumattomasti. EK halusi sekä luovuttaa valtaa jäsenilleen ja samalla pitää ohjakset työnantajapuolen ohjakset tiukasti käsissään.

– Voidaan puhua koordinoidusta hajauttamisesta, jossa valta on periaatteessa liitoilla ja samalla keskusjärjestö huolehtii, että liittojen linjaukset pysyvät yhdenmukaisina.

Häkämies totesi muun muassa, että ”EK ei ole ulkona työmarkkinaneuvotteluista vaan pöytä, jossa yhdessä sovimme työnantajien tavoitteet ja pidämme huolta siitä, ettei viennin avausta ylitetä”.

ANALYYSIÄ kommentoinut valtiotieteiden tohtori Ilkka Kärrylä Turun yliopistosta arvioi erityisesti niin sanottua pohjoismaista mallia, jota sekä työnantajat että hallitus ovat pitäneet ohjenuoranaan. Monet uudistukset aiotaan viedä läpi lainsäädäntömuutoksilla.

– Porvarihallituksen ohjelma on sikäli pohjoismaisesti poikkeava, että missään muussa maassa hallitus ei ole tehnyt niin laajaa ja yksityiskohtaista interventiota työmarkkinoille.

Neuvottelutie ei näytä Kärrylän mukaan kovin todennäköiseltä eikä hallitus näytä olevan valmis joustamaan missään tavoitteissaan.

Hän näkee hieman kyseenalaiseksi perustella Suomen kaikkia uudistuksia pohjoismaisella mallilla.

– Esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyysturva on jo aika lailla Pohjoismaiden heikointa, ja rajun porrastuksen jälkeen se on Pohjoismaiden heikoin. Samoin poliittisia lakkoja ja tukilakkoja ei ole lainsäädännöllä rajoitettu muissa Pohjoismaissa – oikeuskäytännössä kyllä, mutta sekään ei ole niin tiukkaa kuin hallitus on antanut ymmärtää.

Vaikka työnantajapolitiikka näyttääkin aika yhtenäiseltä ja hallitus saa linjastaan tukea, pinnan alla saattaa olla säröjä, Kärrylä huomautti.

ELÄKKEELLÄ oleva Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen totesi omassa kommentissaan olevan analyysin kaikista johtopäätöksistä täysin samaa mieltä.

– Elinkeinoelämän järjestöt ovat harrastaneet vuosia menestyksellistä mielikuvapolitikointia, että Suomi on takapajula työmarkkinoilla, meillä on jäykät työmarkkinat ja kauhean kallis sosiaalilainsäädäntö ja Ruotsissa kaikki on paremmin. Näinhän asia ei ole.

Työmarkkinalainsäädäntöä pitää hänen mukaansa arvioida kokonaisuutena ja Suomessa se on työnantajien kannalta selvästi parempi kuin Ruotsissa.

– Ruotsista ei tarvita tänne yhtäkään pykälää, mutta Suomi voisi tuoda tänne ruotsalaista henkilöstö- ja yritysjohtamispolitiikkaa, keskustelevampaa johtamista.

LAATUNEN muistutti, että kun EK kertoi luopuvansa keskitetyistä ratkaisuista, se ilmoitti silti pitävänsä kiinni kolmikantaisesta lainvalmistelusta.

– Nyt tämä lupaus on rikottu ja muutettu vakiintunutta kolmikannan tulkintaa. Se on aina merkinnyt sitä, että lopputulos on auki niin kauan kuin järjestöt siitä neuvottelevat. Jos hallitus ei pysty sopimaan, hallitus päättää, mitä eduskunnalle esittää.

Hallitusohjelmassa on nyt lyöty lopputulos kiinni ja järjestöjä kuullaan valmistelun yksityiskohdista, mutta se ei ole Laatusen mukaan mitään neuvottelua.

– Hallitusohjelman muutoksia on perusteltu työllisyyden parantamisella ja kansantalouden suunnan kääntämisellä parantamisella – jotka ovat tietysti hyviä tavoitteita. Mutta hallituksen keinoilla kansantalouden suunta ei käänny.

MISTÄ ON KYSE? Laatunen arvioi, että nyt on menossa ennennäkemättömän määrätietoinen vääntö vallankäytön kääntämiseksi työmarkkinoilla ja sen myötä myös politiikassa.

– Poliittisten työtaisteluiden rajoittamista esitetään siinä uskossa, että myös tulevat hallituspohjat jatkavat tätä nyt avattua poliitista linjaa ja lainsäädäntöä tarvitaan tämän politiikan suojaamiseksi.

Paikallisen sopimisen laajentamisessa Laatunen näkee tavoitteena paitsi yleissitovuuden heikentämisen, myös pitemmällä tähtäimellä valtakunnallisten työehtosopimusten murtamisen. Sen takuuna on esitetty valtakunnansovittelijan kädet sitovan vientimallin kirjoittamista lakiin.

– Itse kannatan ilman muuta vientiteollisuuden palkkajohtajuutta, parhaimmillaan se toimii työmarkkinoiden sisäisenä kurina. Mutta ei se lainsäädäntöön kuulu.

Kaikkein tärkeimpänä tulevaisuuden kannalta Laatunen pitää työeläkejärjestelmän uudistamista ja erittäin voimakkaassa poliittisessa ohjauksessa.

– Pidän erittäin valitettavana, että hallitus ja elinkeinoelämä ovat valinneet linjan, jonka vaarana on, että tuhotaan kaikki toimivat järjestelmät. Eli tässä nykytilanteessa ei ole minkäänlaista järkeä.