Kotimaa
8.4.2018 07:52 ・ Päivitetty: 8.4.2018 07:52
Onnettomuustutkintakeskus junaturmapaikalla Mäntyharjulla – säiliövaunun vuodon aiheuttaja selvisi
Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) sai jo illalla tehtyä junaturman paikkatukinnan Mäntyharjun Kinnin liikennepaikalla.
– Se meni loppujen lopuksi paljon nopeammin kuin mitä vielä eilen iltapäivällä arvioitiin, kertoo johtaja Veli-Pekka Nurmi.
Onnettomuuden syytä Nurmi ei halua vielä kommentoida. Säiliövaunun vuodon aiheuttaja on kuitenkin Nurmen mukaan selvillä.
– Kun se letka siitä on tullut, niin toiseksi viimeisen vaunun puskimet ovat puhkaisseet viimeiseen vaunuun sen reiän.
Otkesin alustavan arvion mukaan näyttäisi siltä, että turmapaikka ei ole pohjavesialuetta. Nurmi kuitenkin painottaa, että tiedot täsmentyvät tukinnan edetessä.
Nurmi ei halua ottaa kantaa siihen, kenen omistuksessa vaunut olivat. Myöskään VR ei ole toistaiseksi kertonut vaunujen omistajaa. Onnettomuuspaikalta otetuissa kuvissa vaunuissa näkyy kuitenkin venäjänkielistä tekstiä.
Myös Itä-Suomen poliisi on aloittanut alustavan selvityksen tekemisen. Tässä vaiheessa turmaa ei kuitenkaan tutkita epäiltynä rikoksena.
Vuotanut aine oli erittäin herkästi syttyvää metyylitertiaaributyylieetteriä (MTBE), jota käytetään bensiinin lisäaineena.
Vaikka pelastuslaitos sai vuodon tukittua, maastoon ehti valua arviolta 40 000–50 000 litraa myrkkyä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.