Teos sisältää sellaisia musiikillisesti itsellisiä poikkeamia traditiosta, oivalluksia, ratkaisuja ja löytöjä, että niiden tulee olla äärimmäisen vahvoja kestääkseen alati muotoutuvan ja karttuvan tradition vaatimukset ja koettelemukset.

Pelkästään teoksen hämärän tumma alkuhyöky on oikeastaan ennenkuulumaton itsestäänselvyys. Oopperassa sen vaikutus videoteknisesti maalatun lavastuksen maisemassa on sekä suuren luontoelementin läsnäolon mahdinnäyte että johdatus myyttiseen ja alati maailmaa hallitsevaan äänten sisäiseen vuohon. Tuollaisen alkusoiton voi uittaa eetteriin vain kerran, mutta teepä se ensin. Wagner teki.

Salonen suuren aluksen peräsimessä

Oopperaorkesteri uurasti tauottoman lähes kolmetuntisen esitysrupeaman kapellimestarinsa johdattamana koko musikaalisen kapasiteettinsa yleisölle avoimesti levittäen.

Kimalteleva säde houkuttaa

Myyttistä oopperatarinaa hallitsee ihmisen kaipuu ja voittamaton veto tuntematonta ja salattua kohtaan. Kutsuva kierre ja imu eivät tahdo päästää otteestaan. Halu ja toive vievät tarujen ihmeitä kohti. Mutta näin on, sadunomaisuus on elon silkka rikaste, ei toden puhujien tai vääristelijöiden rustaama ja pilkkaama harha.

Juuri näin on, jos seuraa nuorten ja lasten kiinnostuksen kohteita, jos uskaltautuu upottautumaan omiin piilotettuihin labyrintteihin. Kulta, ”kullan uni”, aarre, mystiset piirteet ovat keskiössä, kimmeltävä houkutus ja loiste saavat oopperassakin vallan, tarinaa ohjaavan tehtävän. Sellainen säde hohtaa vastustamattomana.

Äänimateriaalia Suomessa riittää

Tommi Hakalan (Wotan) yhä vain jalostuva baritoni on kovassa kurssissa.  Ääni soi moitteetta. Reetta Haaviston taipuisa ja hallittua voimaa huokuva sopraano valloitti tilan Freiana.

Tuomas Katajalassa (Loge) Suomi on saanut Jorma Silvastin vivahteikkaan tenorin jatkokappaleen. Laulajaa voisi pitää vaikka lasten maailmasta tutun Ryhmä-Haun johtojäsenenä. Kaikesta selvitään! Äänessä ei kireydestä ole tietoakaan, sointi on lämmin ja voimaa riittämiin; siinä välineitä. Upea lahja luojalta, kuka ja missä hän majaansa pitääkään, vai liekö myyttinen hahmo hänkin.

Tommi Hakala ja Tuomas Katajala loistavat Reininkullan solistikaartin eturivissä.

Baritoni Jukka Rasilainen (Alberich) on teräkunnossa, Jeni Packalen (Flosshilde) tuhlailee kuulijan korviin mezzosopraanonsa syvää ja vapautunutta sointia, Marjukka Tepposen (Woglinde) värikylläisenä ja vahvana soiva sopraano hallitsee suvereenisti yläilmoja. Sopraano Mari Palo (Wellgunde) on rutinoitunut ammattilainen.

Näyttämötyöhön harjaantunut mezzosopraano Lilli Paasikivi (Fricka) Wotanin puolisona oli vahva tuki monen moniin kohtauksiin. Baritoni Tuomas Pursio (Donner) ja tenorit Markus Nykänen (Froh) ja Dan Karlström (Mime) ovat tuiki tärkeitä osaamisen ajan tekijöitä oopperalavalla. Samaa on sanottava kuin äkkihumauttamalla bassoaan kerran esitelleestä Jyrki Korhosesta (Fafner) sekä aina luotettavasta syvä-äänisestä Koit Soaseppistä (Fasolt). Julman upottava altto Sari Nordqvist toi Erdana tarpeellista matalaa sävykkyyttä naisääniin.

Mikki Kuntun tarkoituksellisen kolkko lavastus sekä hurjanakin syöksyilevä valaistus videoineen on mahtava ja tyylikäs voimannäyte. Mennyt ja myyttinen, tämä päivä ja huominen avautuvat vuoroin houkutuksena, vuoroin kammotuksena. Erika Turusen puvustus mallaa henkilöt heijastamaan niin oikeata kuin fiktiivistä todellisuutta.

Varman päälle ohjattu

Anna Kelon ohjausta hallitsee hienoinen seisontavaihde, staattisuus ja usein yhdenkoon kohtauskäytäntö. Henkilöitä on mörkömäisistä uroista hehkuviin neitoihin, vallan kabinettikuvien laskostamista ilmentymistä koomisiinkin jumal- ja taruhahmoihin. Persoonaa heissä ei liiemmin ole, mytologian ja antiikin ihanne näyttäisi ainakin luonteita kivettäneen.

Toiveissa olisi vähän liikkuvampi materiaalin työstö. Kohtausten väritystä ja luovia ideoita voisi vieläkin rohkeammin fiksata tarinan kulkuun. Aineksia libretosta – ja maailmasta – löytyy. Nyt vallalla on turhan voittopuolisesti varman päällä eteneminen, jokseenkin yksivakaa ja antiikista asti tutun jäykän ele- ja kuvakielen käyttö.

Wagnerin Reininkulta on Salosen käsittelemänä elävä ja myös eletty esitys. Saa nähdä ja kuulla mitä huominen (5/2020) tuo tetralogiassa tullessaan.

Wagner on vauhdissa, draama lentää, syöksyy, kiukkuaa ja tyynnyttelee, kaivaa ajattomia aarteita. Vaatii ja palkitsee.