Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Opettajat liittyvät rintamaan: “Puolustamme jokaisen jäsenen reilua työsuhdeturvaa”

Opetusalan ammattijärjestö OAJ aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yksityisen varhaiskasvatuksen sopimusaloilla ensi viikon maanantaista alkaen. Kielto koskee kaikkia yksityisiä päiväkoteja, joissa työskentelee OAJ:hin kuuluvia varhaiskasvatuksen opettajia ja päiväkodinjohtajia.

Demokraatti

Demokraatti

– Nämä järjestölliset toimenpiteet ovat voimassa toistaiseksi. Ne eivät tässä vaiheessa koske kuntien päiväkoteja, puheenjohtaja Olli Luukkainen tarkentaa.

OAJ vastustaa poliittisella mielenilmauksella maan hallituksen aikeita heikentää työntekijöiden irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä. Irtisanomissuojan heikentäminen saattaisi työntekijät eriarvoiseen asemaan työnantajayrityksen koon perusteella. Lisäksi heikennys kohdistuisi OAJ:n naisvaltaisimpaan jäsenryhmään.

OAJ:n jäsenistöstä irtisanomisperusteiden keventäminen koskisi esimerkiksi pienissä päiväkotiyrityksissä työskenteleviä opettajia ja päiväkodinjohtajia.

– Puolustamme järjestönä jokaisen jäsenen oikeudenmukaista ja reilua työsuhdeturvaa. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto tarkoittaa, että OAJ:n jäsenet eivät tee ylitöitä eivätkä vaihda työvuoroja, Luukkainen toteaa.

“OAJ ei toimenpiteellään riko työrauhaa.”

Järjestö on ohjeistanut jäseniään, että he ottavat huomioon jo tänään käynnistyvän Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ylityö- ja vuoronvaihtokiellon ja pitäytyvät vain omissa työtehtävissään. Näin se haluaa haluamme tukea myös muiden ammattiliittojen toimia.

Lisää aiheesta

– OAJ ei toimenpiteellään riko työrauhaa, eikä mielenilmaus kohdistu voimassa oleviin virka- ja työehtosopimuksiin, vaan yksinomaan kaavailtua irtisanomissuojan heikentämistä vastaan. Emme usko, että lakiesitys lisäisi yhtään työpaikkaa edustamillamme aloilla, tuskin muillakaan, Luukkainen korostaa.

OAJ:n ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee päiväkoteja, joissa noudatetaan joko Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta tai Avaintyönantajat Avaintan työehtosopimusta. OAJ:n luottamusmiehet on rajattu toimenpiteen ulkopuolelle.

Talentialla on valmius toimenpiteiden laajentamiseen.

Myös sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yksityisellä sosiaalialalla ja terveyspalvelualalla ensi viikon maanantaina.

Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki sanoo järjestön tiedotteessa, että Talentialla on valmius toimenpiteiden laajentamiseen edelleen tilanteen niin vaatiessa. Se vaatii, että hallituksen on vedettävä pois irtisanomissuojan heikentämistä koskeva lakiesitys.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskenteleviä Talentian jäseniä ei Ristimäen mukaan auta se, että hallitus muuttaa suunnitelmaansa ja kohdentaa irtisanomisen heikentämissuunnitelmansa alle 20 työntekijän yritysten sijasta alle 10:n tai edes alle viiden työntekijän yrityksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE