Liiton mielestä huomio on kiinnitettävä siihen, että alalla jo koulutettavana olevat opiskelijat valmistuvat koulutuksesta ja siirtyvät valmistumisensa jälkeen sote-alan työtehtäviin.

– Parhaiten tämä toteutuu siten, että alan koulutuksiin otetaan käyttöön karsivat soveltuvuus- ja pääsykokeet, Superin puheenjohtaja Silja Paavola toteaa tiedotteessa.

Lähihoitajapulaa on yritetty ratkaista hoitajien koulutusmäärien lisäyksellä. Liitto pitää suurena ongelmana sitä, että lähihoitajakoulutuksesta valmistuu joka vuosi entistä vähemmän koulutettuja hoitajia. Lisäksi yhä useampi valmistuva lähihoitaja ei rekisteröidy Valviran rekistereihin. Hän ei voi silloin työskennellä lähihoitajan ammatissa sote-sektorilla.

VUONNA 2018 lähihoitajakoulutuksen eli sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suoritti 10 899 opiskelijaa. Vuonna 2021 määrä putosi 7 719 valmistuneeseen, joista vain 6 169 rekisteröityi rekisteriin.

Toinen alan koulutuksen vetovoimaa lisäävä tekijä olisi Superista se, että myös toisen asteen sote-alojen koulutuksissa eli myös lähihoitajakoulutuksessa korvattaisiin työpaikoille opiskelijoiden harjoittelujaksoista aiheutuvat kustannukset samoin kuin ne korvataan alan korkeakouluopiskelijoidenkin kohdalla.

– Nyt lähihoitajaopiskelijat eivät saa yhtä houkuttelevia harjoituspaikkoja kuin esimerkiksi sairaanhoitajaopiskelijat ja tämä vähentää kiinnostusta lähihoitajaopintoja kohtaan. Se asettaa myös eri opiskelijaryhmät keskenään eriarvoiseen asemaan, Paavola sanoo.

Hän huomauttaa, että lähihoitajia tarvitaan myös terveydenhuollon työpaikoissa, mutta nykyinen harjoittelupaikkojen paikkajako ja erityisesti harjoittelijoiden ohjaamisen ohjauspalkkiojärjestelmä vaikeuttavat lähihoitajien työssäoppimispaikkojen saantia.

LÄHIHOITAJAKOULUTUKSEN laatu kärsii myös vanhustenhuollon ja muun sosiaalihuollon toimipaikoissa siitä, että työnantajilla ei ole varaa riittävään lähihoitajien ohjaamiseen työpaikoilla.

Paavolan mielestä toimintamalli on räikeässä ristiriidassa koulutusreformin tavoitteiden kanssa.

– Ammatillisen koulutuksen koulutusvastuuta siirrettiin lisää työpaikkatasolle ja samanaikaisesti oppilaitosten määrärahoja pudotettiin leikkaamalla juuri lähiopetuksen resursseja. Eri koulutusasteilla opiskelevien opiskelijoiden harjoittelu- ja työssäoppimisjaksoihin satsaaminen on keskeinen keino varmistaa osaavan henkilöstön saatavuus myös tulevaisuudessa.