Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Oppivelvollisuuden laajentaminen eduskunnalle lokakuun alussa – SDP:n Väätäinen: “On Suomen edun mukaista, että tarjoamme jokaiselle nuorelle mahdollisuuden hankkia riittävät taidot”

Jukka-Pekka Flander
Tuula Väätäinen on SDP:n kansanedustaja.

Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden ministeriryhmä on eilen hyväksynyt oppivelvollisuuden laajentamista koskevan hallituksen esityksen. Lakiesitys annetaan eduskunnan käsiteltäväksi lokakuun alussa.

Demokraatti

Demokraatti

Laajentamalla oppivelvollisuus käsittämään toisen asteen koulutusta hallitus pyrkii varmistamaan, että jokainen nuori Suomessa suorittaisi vähintään toisen asteen tutkinnon. Lisäksi uudistuksella tavoitellaan väestön osaamis- ja koulutustason nostoa, oppimiserojen kaventamista ja koulutuksellisen tasa-arvon kasvua.

– Peruskoulututkinto ei ole Suomessa enää pitkään ollut riittävä tae työllistymiselle ja menestymiselle elämässä. Nykyajan työelämä vaatii työntekijöiltä taitoja, joita peruskoulu ei opeta. On Suomen edun mukaista, että tarjoamme jokaiselle nuorelle mahdollisuuden hankkia riittävät taidot, joilla pärjätä elämässä. 2020-luvun Suomi tarvitsee osaavia nuoria, erityisesti nyt koronapandemian jälkeisessä maailmassa, SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen sanoo tiedotteessaan.

Osana oppivelvollisuuden laajentamista pyritään myös estämään opintojen keskeyttämistä ja ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Jatkossa perusopetuksen päättävällä nuorella tulee olemaan velvollisuus hakeutua toisen asteen koulutukseen. Oppivelvollisuutta suorittavaa nuorta ohjataan ja tuetaan ”saattaen vaihtaen” –periaatteen mukaisesti, Väätäinen kirjoittaa.

Koulutuksesta vastaavien tahojen vastuut määritellään siten, että yhden tahon vastuu nuoresta päättyy vasta silloin, kun toisen vastuu alkaa. Näin pyritään varmistamaan, että nuori ei missään opintojen vaiheessa pääsisi putoamaan yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle.

– Nuorten syrjäytyminen on Suomessa suuri ja edelleen kasvava ongelma. Suomessa meillä ei ole varaa jättää yhtäkään nuorta huomiotta. Uudistamalla ja laajentamalla oppivelvollisuutta kykenemme entistä paremmin varmistamaan, että nuoret pysyvät koulutuksen piirissä, eivätkä jää yksin oman onnensa varaan, Väätäinen jatkaa tiedotteessaan.

Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä toisen asteen tutkinnon suorittaminen on jatkossa jokaiselle nuorelle maksutonta. Maksuttomia ovat jatkossa myös opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut välttämättömät oppimateriaalit.

– Maksuttomuuden laajentaminen koskemaan kaikkia oppimisen kannalta välttämättömiä materiaaleja, kuten koulukirjoja, on tärkeä askel koulutuksellisen tasa-arvon lisäämisessä ja tarkoittaa, että jokainen nuori voi suorittaa toisen asteen tutkinnon täysin maksuttomasti riippumatta omasta varallisuudesta, Väätäinen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE