Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

25.6.2023 17:00 ・ Päivitetty: 25.6.2023 17:00

Orpo: Kukaan ei tiedä, mitä Venäjällä on viime päivinä tapahtunut

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) lentokoneessa matkalla Islantiin.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että kukaan ei tiedä, mitä Venäjällä on viime päivinä tapahtunut. Hänen mukaansa kukaan ei myöskään tiedä, mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Orpo kommentoi asiaa medialle sunnuntaina Islannissa, jossa hän on ensimmäisellä ulkomaanvierailullaan pääministerinä.

Orpo totesi myös Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa jatkuneen yli vuoden. Hän sanoi uskovansa, että kaikki Euroopan maat ja länsimaat ovat hyvin varautuneet ja varautuneita Venäjän osalta kaikkeen.

Orpon mukaan tilannetta seurataan tarkasti ja Suomi pitää huolen rajoistaan. Orpon mukaan tilanne rajalla on normaali.

Orpo kertoo keskustelleensa Venäjän tilanteesta myös Viron, Liettuan ja Puolan kollegoidensa kanssa.

- Me teemme hyvää yhteistyötä näinä aikoina.

Orpo sanoo, että vaikka ei nyt tiedetä, mitä seuraavaksi tapahtuu, varautunut pitää olla.

Orpo sanoi olevansa todella iloinen, että Suomi on nyt Naton jäsenmaa.

- Olemme hyvin varautuneet. Olen vähemmän huolissani kuin jos emme olisi Naton jäsenmaa.

ORPO tapasi tänään Islannissa maan pääministerin Katrin Jakobsdottirin kanssa. He pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden, jossa heiltä molemmilta kysyttiin Venäjän viime päivien tapahtumista. Juhannusviikon lopussa palkkasotilasryhmä Wagnerin johtaja Jevgeni Prigozhin kritisoi kovasanaisesti Venäjän sotilasjohtoa ja suuntasi joukkonsa kohti Moskovaa. Päivän kestäneen marssin jälkeen Prigozhin veti joukkonsa takaisin lauantai-iltana.

Orpo kuvailee lauantaista tapahtumaketjua hyvin poikkeukselliseksi.

- Minusta huomioitavaa oli se, että kaikki kommentit lännestä olivat aika pidättyväisiä. Nämä tapahtumat nähtiin Venäjän sisäisenä kysymyksenä.

Orpon mukaan se kuvaa sitä, että sekä Euroopassa että Natossa haluttiin olla varovaisia ja seurata tilanteen kehittymistä ja saada tarkka kuva siitä, mistä on kyse.

- Minusta se oli viisasta.

ORPO arvioi, että kyseessä on voimakkaasti Venäjän sisäinen valtataistelu.

Orpolta kysyttiin, pohtiko hän Islannin-matkan perumista Venäjän tapahtumien takia. Orpo sanoi, että tämä oli hyvä hetki tapaamiselle, sillä nyt pääministerit voivat jakaa tietoa, keskustella tilanteesta, miettiä yhteistyötä ja tehdä suunnitelmia.

Jakobsdottirin mukaan tapaamisen ajankohta oli täydellinen. Jakobsdottir sanoi, että Islanti ja Suomi ovat tehneet pitkään yhteistyötä.

- Työskentelemme yhdessä myös kansainvälisillä areenoilla.

Hän sanoi, että he keskustelivat Orpon kanssa muun muassa Suomen uudesta hallituksesta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä. Myöhemmin pääministerien kesäkokouksessa Islannissa aiotaan keskustella muun muassa Venäjän tilanteesta, Natosta, ilmastoasioista ja Arktisesta alueesta.

Orpo tapaa myöhemmin muiden Pohjoismaiden pääministerit ja Kanadan pääministerin Justin Trudeaun.

STT / Viivi Salminen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU