Politiikka
20.9.2023 16:00 ・ Päivitetty: 20.9.2023 12:02
Orpolla ja Purralla on syy uskoa, etteivät petetyt lupaukset haittaa
Riikka Purra ja Petteri Orpo ovat saattaneet lukea tarkkaan tutkimuksen, jossa esitetty väite sai enemmistön tuen kaikissa ammatti-, tulo- ja koulutusryhmissä.
Koruton väite vastaajille oli seuraava: ”Koskaan ei voi luottaa minkään puolueen vaalilupauksiin”.
Tieto löytyy tuoreimmasta eduskuntavaalitutkimuksesta vuodelta 2019. Tutkimuksen tekijät ovat korostaneet, että tulos ei ole yllättävä aiemman tutkimuksenkaan perusteella.
Luottamus puolueiden lupauksiin on pientä.
Viime kevään vaaleja koskeva tutkimus on ilmestymässä kesällä 2024, jolloin saanemme päivitettyä tietoa asiasta.
VAIKKA suomalaisten yleinen luottamus puolueiden vaalilupauksiin on vähäistä, yksittäisten lupausten kohdalla on kuitenkin harvinaista, että toteutuneita lupauksia tuomitaan oitis rikotuiksi.
Vaalitutkimusaineisto vuodelta 2019 antaa viitteitä siitäkin, että hallituspuolueen läheiseksi kokevat vastaajat pitävät lupauksia jonkin verran useammin toteutuneina kuin muut. He uskovat enemmän.
Edellä sanotun perusteella on houkutus päätellä, että lupauksia rikkoessaankin Purra ja Orpo voivat tuudittautua ajatukseen, että suomalaiset osaavat joka tapauksessa odottaa petettyjä lupauksia, eivätkä lupauksista eroavat päätökset riko suuremmin pilvilinnoja.
Lisäksi hallituspuolueen kannattajat kokevat lupaukset helpommin toteutuneiksi – olivat ne toteutuneet tai eivät.
Tai kuten tutkimuksessa ilmaistaan: ”Hallituspuolueet pystyvät siis lupauksiaan täyttämällä vakuuttamaan ennen kaikkea omia joukkojaan”.

Kuvakaappaus Uuden Suomen sivuilta
VALTIOVARAINMINISTERI Purran paljon julkisuutta saanut lausunto juuri ennen kevään eduskuntavaaleja on kiertänyt vaalien jälkeen sosiaalisen median palstoilla.
Uuden Suomen jutun otsikkoonsa nostama Purran sanoma ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy” näyttää hallitusohjelman ja eilen julkistetun budjettiesityksen valossa miedosti sanottuna hävyttömältä.
Leikkauksia tehdään, ja nimenomaan pienituloisilta. Eikä sekään näytä riittävän.
Viime aikaisten esiintymistensä perusteella ps-pomo Purra vaikuttaa jopa hallituksen leikkausmielisimmältä ministeriltä. Kohteeksi hän on ottanut myös lapsilisät – lievä vastaus arvosteluun, että hyvätuloiset ovat hallituksen suojeluksessa.

Kuvakaappaus Demokraatin sivuilta
PÄÄMINISTERI Orpo puolestaan julisti Demokraatille viime maaliskuussa, että kokoomuksen ajama indeksijarru ”ei koske eläkkeitä, ei koulutusta eikä turvallisuutta”. Orpon mukaan alkaneella vaalikaudella ”koulutus ja osaaminen ovat erityissuojeluksessa”.
Jo alkuviikosta kuitenkin kerrottiin, että hallitus jäädyttää opintorahan indeksikorotukset. Asumistuen leikkaukset iskevät opiskelijoihin vielä lujempaa. Tiedotustilaisuudessa ikävistä päätöksistä kuitenkin vaiettiin.
”Velkavaaleja” julistaneet ja ”Suomi-laivan kurssin kääntämistä” huutaneet ovat saaneet samalla huomata, että Suomi ottaa ensi vuonna uutta velkaa 11,5 miljardia euroa, 1,4 miljardia enemmän kuin vielä viime kuussa arvioitiin.
Mutta sekin on kuulemma vihervassarien syytä.
Onneksi suomalaiset osaavat jo odottaa petettyjä lupauksia. Ja antavat lupauksen pettäneille aina uudestaan luottamuksensa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.