Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

22.5.2026 09:33 ・ Päivitetty: 22.5.2026 09:33

Orpolle runtua oppositiosta – ”Pääministeri ei voi ulkoistaa itseään”

MIKKO STIG / LEHTIKUVA / STR

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen katsovat pääministeri Petteri Orpon (kok.) syyttävän droonivarautumisen puutteista kansalaisia.

Demokraatti

Demokraatti

Orpo totesi perjantaina Helsingin Sanomissa, että Suomea pidetään varautumisen mallimaana mikä on totta viranomaistasolla, mutta ei laajasti yksilötasolla.

– Sellaista henkilökohtaista resilienssiä täytyy kasvattaa, Orpo sanoi HS:lle ja viittasi ihmisten kykyyn kestää vaikeuksia ja sopeutua niihin.

Kaikkonen toivoo tiedotteessaan Orpon menevän itseensä.

– Pääministerin mukaan suomalaiset elävät eri todellisuudessa ja eivät osanneet toimia oikein droonivaarassa. Suosittelisin pääministeriä katsomaan pitkään ja hartaasti peiliin. Hallitus ja lopulta pääministeri vastaavat maan asioista, myös varautumisesta tai varautumattomuudesta, Kaikkonen toteaa.

Hallitus ja pääministeri vastaavat Kaikkosen mukaan myös varoitusjärjestelmän puutteista, siitä, että toimivaa koko maan kattavaa varoitusjärjestelmää ei edelleenkään ole saatu käyttöön.

– Eikä vieläkään ole tiedossa, koska asia on kunnossa.

Hallitus ja pääministeri vastaavat Kaikkosen mukaan myös siitä, jos ja kun suomalaiset eivät tiedä, miten tällaisissa tilanteissa pitää toimia.

– Pääministeri ei voi ulkoistaa itseään valtakunnan päälehdessä joksikin ulkopuoliseksi varautumisen asiantuntijaksi, kun valta ja vastuu on nimenomaan hänellä itsellään.

SAKU Nikkasen mukaan tavallisen ihmisen kokemus viime perjantain tilanteen hoidosta oli kaikkea muuta kuin onnistunut.

Epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat Nikkasen muaan, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.

– Jos ihmisten kokemus tilanteesta on epävarmuus, ristiriitaiset tulkinnat ja henkilökohtaiset menetykset, onnistuminen ei ole ensimmäinen sana, joka itselleni tulee mieleen, Nikkanen sanoo tiedotteessaan.

Pääministerin johtopäätös vaikuttaisi Nikkasen mukaan olevan, että ongelma oli kansalaisissa – että ihmiset eivät olleet riittävän valmistautuneita tai että heidän resilienssiään pitäisi kasvattaa.

– Näyttää siltä, että pääministeri itse on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta. Ei siitä kansalaisia pidä syyttää, että hallitus on itse laiminlyönyt järjestelmien kehittämisen. Ihmiset ovat kyllä fiksuja. Suomalaiset toimivat vastuullisesti silloin, kun viranomaiset antavat ohjeita. Mutta miten voi olla mahdollista, että ihminen toimii turvallisuusohjeiden mukaisesti ja menettää sen seurauksena palkkansa?

NIKKASEN mukaan juuri tällaiset tilanteet hämmentävät ihmisiä ja heikentävät luottamusta – ja samalla Suomen varautumista.

– Jos hallitus haluaa, että ihmiset myös seuraavassa kriisissä noudattavat viranomaisten ohjeita, sen pitää huolehtia siitä, ettei siitä seuraa kohtuutonta haittaa. Työntekijää ei saa sakottaa siitä, että hän toimii turvallisuusohjeiden mukaisesti. Nyt hallituksen pitää korjata tämä asia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU