Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Osa-aikaisten työntekijöiden kuukausitulot ovat arvaamattomampia” – suhdannebarometri julki, palvelualojen työntekijöiden taloushuolet jatkuvat

Palvelualojen työntekijöiden taloushuolet jatkuvat, vaikka suurten toimialojen suhdannetilanne on edelleen vahva, Palvelualojen ammattiliitto PAM tiedottaa. Oman taloustilanteen haasteet korostuvat osa-aikaisilla vastaajilla.

Demokraatti

Demokraatti

PAMin suhdannebarometrin mukaan kiinteistöpalvelualalla työnantajien taloustilanne ja myynti ovat kohentuneet kahden edellisen kyselyn heikomman tuloksen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan näy vastaajien oman talouden kohdalla. Alan kokoaikaisista vastaajista 23,7 prosenttia kertoo taloustilanteensa heikentyneen menneen kolmen kuukauden aikana. Osa-aikaisten vastaajien kohdalla osuus on peräti 45,7 prosenttia.

Vastaava ilmiö on havaittavissa myös muiden toimialojen vastaajilla.

– Osa-aikaisten työntekijöiden kuukausitulot ovat arvaamattomampia, kun moni tekee sovittujen viikkotuntien lisäksi vaihtelevan määrän lisätyötä. Sikäli osa-aikaisten vastaajien oman taloustilanteen voimakkaassa vaihtelussa, kuten nyt nähdään erityisesti kiinteistöpalvelualalla, ei valitettavasti ole mitään yllättävää, PAMin ekonomisti Olli Toivanen huomauttaa tiedotteessa.

Matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden huoli omasta taloudesta kasvaa.

Matkailu- ja ravintola-alan vastaajat kertovat yhtä lailla vaikeasta tilanteesta. 31,6 prosenttia kertoo huolien lisääntyneen ja vain 9,0 prosenttia niiden vähentyneen omassa taloudessaan. Työnantajayritysten myynnin kasvu jatkuu kuitenkin laajana, kun 34,1 prosenttia kertoo myynnin kasvaneen vuoden takaiseen verrattuna.

– Niin myynnillä kuin ulkomaisten yöpyjienkin määrällä mitattuna erityisesti matkailualan kehitys on ollut kuluvana kautena erinomaista. Nähtäväksi toki jää, millainen vaikutus Kiinan asettamilla matkustusrajoitteilla on. Viime talvena kiinalaiset matkailijat muodostivat vajaat kahdeksan prosenttia kaikista Suomeen saapuneista, Toivanen toteaa.

Yksityisten palvelualojen suhdanne vaikuttaakin kaikkiaan jatkuvan vahvana niin työnantajayritysten myynnin kuin vastaajien työllisyystilanteenkin osalta. Toivanen arvioi hyvän kehityksen jatkuvan kotimaisen kulutuksen avulla myös alkuvuonna, kunhan negatiivisilta shokeilta vältytään.

– Palvelualoille keskeinen kuluttajien luottamus omaan talouteensa on tammikuun kuluttajabarometrin mukaan jälleen vahvistunut erinomaiselle tasolle, vaikka odotukset Suomen talouden suhteen ovat heikot.

Turvallisuusalan työntekijät kokevat uuden työn löytämisen vaikeutuneen.

Kaupan alalla omat työpaikat koetaan turvatuiksi. Peräti 57,4 prosenttia vastaajista ei koe lainkaan työttömyyden uhkaa – suurin osuus PAMin suhdannebarometrin historiassa. Vahva työllisyystilanne seuraa myynnin laajaa kasvua, sillä 42,9 prosenttia toimialan vastaajista kertoo työnantajayrityksensä myynnin kasvaneen vuoden takaiseen verrattuna.

Turvallisuus- ja vartiointialalla työllisyystilanteen kehitys vaikuttaa ensi silmäyksellä ristiriitaiselta. Vaikka työttömyyden uhkaa kokee entistä harvempi, arvioivat vastaajat uusien työpaikkojen löytämisen alalla vaikeutuneen. Vain 50,0 % vastaajista arvioi löytävänsä tarvittaessa uuden työpaikan kolmen kuukauden sisällä, kun vielä vuosi sitten osuus oli 73,1 %.

– Ala on kokenut voimakasta kasvua ja yrityskentän myllerrystä viime vuosina. Vastausten perusteella alan voimakkain rekrytointibuumi saattaa olla ohi, mutta omat työpaikat koetaan silti hyvin turvatuiksi, Toivanen kiteyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE