Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Paahtava helle koettelee Euroopassa – Kreikassa Akropoliin kukkula suljetaan iltapäiviksi, Kyproksella maastopaloja

LEHTIKUVA / AFP / LOUISA GOULIAMAKI
Turistit suojautuivat auringon paahteelta Akropoliin kukkulalla Ateenassa. Kuva kesältä 2022.

Kreikka aikoo sulkea suosituimman turistinähtävyytensä Akropoliin kukkulan tänään ja huomenna keskipäivästä alkaen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maan kulttuuriministeriön mukaan arkeologinen nähtävyys maan pääkaupungissa Ateenassa joudutaan sulkemaan iltapäiviksi helleaallon vuoksi.

Lämpötilan odotetaan tänään ja huomenna kipuavan Ateenassa 43 asteeseen vuoden ensimmäisessä helleaallossa.

Helleaalto on koetellut Kreikan lisäksi muitakin etelän lomakohteita, jotka ovat myös suomalaisten suosiossa.

KYPROKSELLA helteet ovat ruokkineet saarella suuria maastopaloja, jotka ovat tuhonneet useita koteja ja surmanneet eläimiä.

Tiistaina kolme kylää jouduttiin evakuoimaan liekkien tieltä Pafoksen alueella ja apua sammutustöihin pyydettiin myös ulkomailta, kertoi paikallinen Cyprus Mail -lehti. Saaren meteorologisen laitoksen mukaan kulunut vuosi on ollut saarella myös yksi kuivimpia yli vuosisataan, mikä lisää maastopalojen vaaraa.

Pafoksella leviäviä maastopaloja ei ollut saatu vielä hallintaan keskiviikkona aamupäivällä.

Kyproksella 43 lämpöastetta meni rikki jo viime viikolla, ja jopa vilpoisina pidetyillä vuorilla mitattiin 34 astetta, mikä on kymmenisen astetta tavanomaista lämpötilaa kuumempaa vuodenaikaan nähden.

Helteiden vuoksi kaikenlainen ulkotyö, kuten rakennustyöt ja ruokalähetykset, määrättiin keskeytettäväksi keskipäivästä alkaen iltaan asti.

MYÖS Turkissa meteorologian laitos antoi tänään uuden hellevaroituksen lämpöaallon jatkuessa, kertoi muun muassa HaberTürk-uutiskanava.

Etelä-Turkin länsirannikolla Izmirissä mittarissa oli tänään 40 astetta ja Antalyassa 34 astetta, mikä ylittää tyypillisen kesäkuun päivän lämpötilan tuntuvasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE