Ympäristöliikkeiden mielenosoittajat onnistuivat siinä, missä monet epäonnistuvat: he saivat asialleen poikkeuksellista näkyvyyttä politiikan julkisuuden areenoilla.

Aktivistien pyrkimyksenä oli kiinnittää huomiota Suomen saastuttavaan turveteollisuuteen, jonka tuotanto saattaa jopa kasvaa tulevaisuudessa.

Vaikka turvetuotannon ongelmat ovat hyvin tiedossa asiantuntijoiden ja poliitikkojen keskuudessa, politiikan julkisuudessa niistä puhutaan harvoin.

Mediavälitteinen politiikka kun elää visuaalisuudesta, tunteista, kohuista ja nopeasti jaettavasta sosiaalisen median sisällöstä.

Hiljainen ahertaminen lainsäädäntöhankkeiden parissa, Suomen kiertäminen kansalaisia kuulemassa tai paikallinen vaikuttaminen poliittisen muutoksen edistämiseksi ei takaa näkyvyyttä.

Edes satoja ihmisiä keräävien julkisten tapahtumien järjestäminen ei välttämättä tarjoa pääsyä politiikan julkisuuden areenoille.

MUUTAMA viikko ennen eduskuntatalon töhrimistä sadat ihmiset marssivat Helsingin Narinkkatorilta Eduskuntatalon eteen edistääkseen vammaisten ihmisten oikeuksia Suomessa.

VammaisVoimaa!-tapahtumassa oli mukana yli 50 vammaisjärjestöä, yhteisöä, yritystä ja vammaisasioiden liittolaista, mutta journalistisesta mediasta ei löydy yhtään uutista tapahtumasta tai sen edistämästä asiasta.

Eduskuntatalon töhrimisestä sen sijaan löytyy satoja juttuja: uutisia, haastatteluja, analyyseja, kolumneja ja pylväiden puhdistuksen reaaliaikaista videoseurantaa.

Tiedämme jopa, millä menetelmillä pylväitä puhdistetaan ja paljonko puhdistus maksaa. Vastaavan mittakaavan uutisointia ei ole ikinä nähty ympäristötuhojen korjaamisesta, joka voi kestää vuosia ja jää usein täysin julkisuuden katveeseen.

Ei olekaan ihme, jos aktivistit valitsevat mieluummin visuaalisesti näyttävän ja tunteita herättävän teon kuin järjestävät perinteisen mielenosoituksen tai keskittyvät pelkästään vaikuttamiseen politiikan kulisseissa.

Ensimmäinen tarkoittaa lähes automaattista pääsyä politiikan julkisuuden areenoille, kun taas jälkimmäinen voi johtaa täydelliseen näkymättömyyteen.

JOS vammaisaktivistit olisivat Eduskuntatalolle marssimisen sijaan päättäneetkin töhriä Eduskuntatalon, he olisivat takuuvarmasti saaneet laajaa näkyvyyttä.

Demokratian kannalta olisi kuitenkin toivottavampaa, että pääsy politiikan julkisuuden areenoille ei vaatisi yhä näyttävämpiä ja visuaalisesti taitavampia tekoja vaan perustuisi edistetyn asian yhteiskunnalliseen painoarvoon.

Silloin myös hiljaisemmat ryhmät, jotka tekevät tärkeää työtä yhdenvertaisuuden tai ympäristön puolesta, voisivat saada aikaan yhteiskunnallista muutosta politiikan julkisuuden avulla.