Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

23.8.2020 11:45 ・ Päivitetty: 23.8.2020 11:45

Paatero ja Lindén kisaavat puoluevaltuuston puheenjohtajuudesta – näin he puhuivat puoluekokoukselle

Kuntaministeri Sirpa Paatero Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen 46. puoluekokouksessa Tampereella.

SDP:n puoluekokous käy parhaillaan vaalia puoluevaltuuston puheenjohtajan valinnasta. Ehdolla ovat nykyinen puheenjohtaja, kuntaministeri Sirpa Paatero ja kansanedustaja Aki Lindén. Lindén oli ehdolla myös varapuheenjohtajavaalissa, muttei tullut valituksi.

Demokraatti

Demokraatti

Omassa ehdokaspuheenvuorossaan Paatero totesi puoluevaltuuston työn olevan  antoisaa ja mielenkiintoista piirien, puolueosastojen ja puolueen johdon, sekä eduskunta- että ministeriryhmän välillä puoluevaltuuston toimiessa linkkinä molempiin suuntiin.

– Avointa työskentelyä olemme kehittäneet ja sitä on tarpeen kehittää edelleen. On arvokasta, että kokouksia pidetään eri puolilla Suomea, jotta tutustumme konkreettisesti puolueen kenttään. Olemme työskennelleet kokousten yhteydessä aiempaa enemmän ryhmissä ja työstäneet poliittisia ohjelmia. Eri teemojen käsittelyä puoluekokousten välillä voidaan yhä lisätä.

– Puoluevaltuusto on hyvä paikka linjatessa eri aihekokonaisuuksia, vaali-, eduskunta-, tai hallitustyöskentelyn ajankohtaisten kysymysten tueksi. Puoleen työryhmätyöskentely on antanut monelle meistä mahdollisuuden osallistua puolueen tulevaisuuden rakentamiseen ja linjojen hiomiseen, hän jatkoi.

Hän nosti esiin myös koronan aikana kehittynyttä sähköistä työskentelyä.

–  Sähköisestä työskentelyä on mahdollista lisätä myös puolueen muussakin toiminnassa laajentaen kokoontumisten muotoja. ”Virtuaalinen työväentalo” näyttäytyy nyt aiempaa todellisempana.

– Olemme tulevaisuuden tekijöitä kaikilla politiikan ja ihmisten elämän sektoreilla, josta kannattaa olla ylpeä. Puolueen tulevaisuustyössä tarvitaan meitä kaikkia ja koko kentän osaamista, ja juuri tätä haluan olla osaltani tekemässä myös seuraavalla puoluekokouskaudella yhdessä teidän ja puoluejohdon kanssa. Tavoitteena on tehdä maailmasta parempi paikka kaikille, Paatero päätti puheensa.

”Aika kovissa paikoissa on tullut oltua.”

Aki Lindén painotti omassa puheessaan sitä, että eri ikäryhmät ja maan eri osat olisivat tasapuolisesti edustettuna puolueen tärkeillä paikoilla.

Hän tulee Varsinais-Suomen vaalipiiristä, kun taas Paatero on Kaakkois-Suomesta, josta on myös SDP:n 1. varapuheenjohtajaksi tänään valittu Niina Malm.

Lindén kertasi järjestöllistä työuraansa puheessaan. Se alkoi aikanaan Teiniliiton hallituksesta. Ennen kansanedustajuuttaan hän toimi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.

Lindén muisteli myös Estonian pelastusoperaatiossa lääkintäjohtajana toimimista.

– Aika kovissa paikoissa on tullut oltua.

Lindén liittyi SDP:hen vuonna 1994 tarkistaen omaa poliittista ajatteluaan lamavuosien seurauksena.

– Olin ollut SDP:stä vasemmalla nuorempana.

Lamavuodet herättivät Lindénin siihen, että tarvitaan talouskasvua ja vastuullisuutta, jotta on jotain jaettavaa.

Lindén sanoi tavoittelevansa innolla puoluevaltuuston puheenjohtajuutta.

– Toivon nimenomaan, että saamme monipuolisuutta tätäkin kautta puoluejohtoon niin alueellisesti kuin iän ja sukupuolen suhteen.

Paatero totesi omassa puheenvuorossaan Lindénille, että myös puoluevaltuuston puheenjohtaja eli hän itse edustaa ikää ja kokemusta.

Aki Lindén.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU