Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

14.2.2017 05:53 ・ Päivitetty: 14.2.2017 05:53

Päätoimittajien yhdistys linjaa sananvapautta: Toimittaja ei voi julkaista mitä tahansa

Päätoimittajan yksiselitteinen velvollisuus on johtaa toimitusta sekä päättää ja olla vastuussa sen julkaisemasta sisällöstä. Näitä tehtäviä päätoimittaja ei voi luovuttaa toimituksen ulkopuolelle, toteaa Päätoimittajien yhdistys (PTY) tuoreessa kannanotossaan.

Yhdistyksen puheenjohtajan Arno Ahosniemen (kuvassa) mukaan Suomessa on viime kuukausina keskusteltu päätoimittajan tehtävästä ja asemasta sananvapauden käyttäjänä. Hän toteaa, että keskusteluun liittyy myös kysymys siitä, rajoittaako päätoimittaja sananvapautta, jos hän estää tai muokkaa voimakkaasti jonkun toimittajan tekemää juttua.

– Se (kannanoton tarve) kumpuaa aika paljon myös siitä, että kansainvälisessä kehyksessä on eri tavoin, jopa USA:n presidentin toimesta, kyseenalaistettu ammattimaisen median toimintaa, hän kertoo STT:lle.

Ahosniemen mukaan kannanotto ei liity Yleisradion ympärillä olevaan keskusteluun.

Molemminpuolinen luottamus on tärkeää.

Päätoimittajien yhdistys painottaa, että hoitaessaan tehtävänsä vastuullisesti päätoimittaja luo toimitukseen avoimen ja keskustelevan ilmapiirin, jotta jokainen työntekijä uskaltaa esittää kritiikkiä ja näkemyksiään toimituksen johdon tekemistä journalistisista ratkaisuista. Molemminpuolinen luottamus on tärkeää, kannanotossa linjataan.

Yhdistys toteaa, että päätoimittajan tekemät uutisointipäätökset tai uutisoimatta jättäminen eivät rajoita tiedotusvälineen palveluksessa olevien sananvapautta. Sen mukaan sananvapaus toimituksissa sallii moniarvoisuuden ja päätoimittajan määrittämästä linjastakin poikkeavat henkilökohtaiset kommentit.

Lisää aiheesta

– Sananvapautta tiedotusvälineissä ei kuitenkaan ole se, että yksittäiset toimittajat voisivat julkaista työnantajansa omistaman median nimissä mitä tahansa, tiedotteessa linjataan.

Kannanotossa huomautetaan, että toimittajalta pitää voida edellyttää lojaliteettia työnantajansa linjauksia kohtaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU