Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

26.6.2019 06:39 ・ Päivitetty: 26.6.2019 06:39

Paine Yhdysvaltojen etelärajalla kasvaa – siirtolaislasten oloja arvosteltu hälyttäviksi, rajavartiolaitoksen johtaja vaihtoon

Tilanne Yhdysvaltojen etelärajalla on jälleen kärjistynyt maahan pyrkivien siirtolaisperheiden kasvaneen määrän vuoksi.

Etenkin lasten oloja on arvosteltu hälyttäviksi, ja viranomaiset ovat siirtäneet heitä viime päivinä edestakaisin Texasin raja-asemalla.

Paikalla käyneet juristit, lääkärit ja muut asiantuntijat raportoivat muun muassa puutteellisesta hygieniasta ja ravinnosta sekä lasten huolestuttavasta terveydentilasta.

Tiistaina tulli- ja rajavartiolaitoksen virkaatekevä johtaja ilmoitti eroavansa tehtävästään heinäkuun alussa. John Sanders ehti toimia tehtävässä vain kaksi kuukautta.

New York Timesin mukaan on epäselvää, liittyykö Sandersin ero siirtolaislasten kohtelun herättämään kritiikkiin.

Sandersin tilalle nousee virkamieslähteiden mukaan tiukkalinjaisena tunnettu Mark Morgan, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa liittovaltion poliisin FBI:n leivissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU