Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Päivi Räsänen syytti valtakunnansyyttäjää huonosti tehdystä tutkintamääräyksestä – näin valtakunnansyyttäjä kommentoi STT:lle

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen haluaa lomaltaan oikoa väärinkäsityksiä, joita hänen mukaansa liittyy kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) tv-puheista tekeillä olevaan esitutkintaan.

Toiviaisen mukaan hän määräsi esitutkinnan juuri siksi, että poliisi hankkii ja tutkii kyseiset nauhat, jotta hän syyttäjänä pystyy tekemään oikean ratkaisun. Toiviaisen mukaan poliisin on katsottava nauhat ja selvitettävä asia kunnolla.

– Se on Räsäsen kannalta oikeudenmukaista, että tässä toimitaan asianmukaisella tavalla, Toiviainen sanoi STT:lle keskiviikkona.

“Asianmukainen selvitys on tehtävä ennen kuin voin tehdä ratkaisun”

Toiviaisen mukaan kansalainen teki aikanaan rikosilmoituksen Räsäsen puheista Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa ja hän toimitti siitä tutkintamääräyksen poliisiviranomaiselle kuten säännönmukaisesti tulee tehdä.

Poliisi päätti tuolloin, ettei asiassa aloiteta esitutkintaa, koska sen mielestä asiassa ei ollut syytä epäillä Räsästä, Veitolaa, MTV Oy:ta, Moskito Television Oy:ta tai ketään muutakaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai osallisuudesta kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

– Myöhemmin selvisi, että poliisi oli lopettanut tutkinnan, vaikka ei ollut nähnyt kyseisiä nauhoja, Toiviainen sanoo.

Lisää aiheesta

Toiviaisen mukaan hän ei voi tehdä omaa ratkaisuaan pelkkien kuulopuheiden varassa, joten hän määräsi esitutkinnan, jotta poliisi hankkii nauhat ja katsoo ne.

– Asianmukainen selvitys on tehtävä ennen kuin voin tehdä ratkaisun, että antaako asia aihetta vai ei, ja esitutkinnassa sitä nyt selvitetään.

Toiviaisen mukaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan on vakava rikosepäily ja siksi asia on täytynyt ohjata säännönmukaiseen menettelyyn ihan Räsäsen oman edun kannalta.

Räsänen on myös ihmetellyt, miksi valtakunnansyyttäjä teki hänen väitetyistä puheistaan tutkintamääräyksen poliisille tarkastamatta itse tv-ohjelmaa, josta rikosepäilyssä on kyse.

– Ei syyttäjä voi kuin poikkeuksellisissa tapauksissa lähteä tekemään esitutkintaa itse, Toiviainen vastaa.

Hänen mukaansa on kyse nauhoitetusta ohjelmasta, minkä vuoksi on tärkeää selvittää, mitä Räsänen on sanonut nimenomaan yleisölle näytetyssä ohjelmassa.

STT–Sanna Nikula

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE