Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

4.3.2025 14:53 ・ Päivitetty: 4.3.2025 14:53

Palta hylkäsi sovintoehdotuksen elokuva- ja tv-alan työriidassa – Journalistiliitto pitää päätöstä pöyristyttävänä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Työntekijöitä uutistoimituksessa MTV:n toimitiloissa Helsingissä 25. helmikuuta 2025.

Palvelualojen työnantajat Palta on hylännyt sovintoehdotuksen elokuva- ja tv-alan työriidassa. Journalistiliitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme olisivat hyväksyneet sovintoesityksen.

Demokraatti

Demokraatti

Paltan mukaan sovintoehdotus ei olisi riittänyt turvaamaan alan toimintakykyä nykyisessä ongelmallisessa tilanteessa.

– Elokuva- ja tv-tuotantoalan tilanne on erittäin haastava. Alan kannattavuus on viime vuosina romahtanut ja myös konkursseja on nähty. Tuotantojen tilaaminen on jatkuvasti vähentynyt ja uhkaa siirtyä yhä enemmän ulkomaille, Paltan neuvottelujohtaja Kaisa Lakovaara sanoo tiedotteessa.

Elokuva- ja televisiotuotantoalaa uhkaa siis edelleen lakko ensi lauantaina. Lakon vuoksi Loton, MTV:n uutisten, Putouksen ja Emma-gaalan suorat lähetykset ovat uhattuna. Myös alalla jo oleva ylityö- ja venymiskielto jatkuu, Journalistiliitto tiedottaa.

JOURNALISTILIITTO ja Teme olisivat hyväksyneet sovintoesityksen, koska se olisi tuonut alalle työkaluja työntekijöiden jaksamisen parantamiseen sekä palkkaratkaisun.

– Pidämme työnantajapuolen päätöstä pöyristyttävänä, Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen sanoo tiedotteessa.

– Sovittelijan ehdotus olisi ollut mielestämme hyvä, se mahdollistaisi tv-ohjelmia ja elokuvia tekeville työntekijöille inhimillisemmät työolot.

Journalistiliitto ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ovat neuvotelleet alan työehdoista ja palkoista Palvelualojen työnantajien Paltan kanssa 13. joulukuuta lähtien.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU