Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

13.8.2026 09:46 ・ Päivitetty: 13.8.2026 09:46

PAM kritisoi lakiluonnosta: Tavoitteena näyttää olevan suojella alustayrityksiä työntekijöiden sijaan

Arja Jokiaho
PAMin mukaan hallituksen luonnos alustatyölaiksi ei parantaisi esimerkiksi ruokalähettien tilannetta riittävästi.

Hallituksen luonnos alustatyölaiksi ei ratkaise alustatyön keskeisiä ongelmia, Palvelualojen ammattiliitto PAM katsoo.

Demokraatti

Demokraatti

EU:n joulukuussa säätämän alustatyödirektiivin tavoitteena on parantaa alustatyön työehtoja, työoloja ja henkilötietojen suojaa sekä varmistaa alustatyötä tekevien oikea ammattiasema. Alustatyöntekijät on nykyisin usein luokiteltu yrittäjiksi, mikä sulkee alustoilla työskentelevät työntekijöitä koskevan lainsäädännön ulkopuolelle ja vapauttaa alustayrityksen työnantajan vastuista.

PAMin puheenjohtajan Annika Rönni-Sällisen mukaan vaikuttaa siltä, että hallituksen lainvalmistelun tavoitteena on ollut ”rajaa hipoen sisällyttää direktiivin vaatimukset lainsäädäntöön niin, ettei tosiasiassa mikään muutu”.

– Jos luonnoksen mukainen lainsäädäntö luotaisiin, esimerkiksi PAMin edustamien lähettiin pitäisi edelleen kantaa itse riskit sairastumisesta, loukkaantumisesta ja heikoista työoloista, Rönni-Sällinen sanoo tiedotteessa.

Rönni-Sällisen mukaan lakiluonnos vaatii toimiakseen olennaisia muutoksia.

– Näyttää siltä, että lainvalmistelussa on tavoitteena ollut suojella pikemminkin alustayrityksiä kuin varsinaisen työn tekijöitä, hän sanoo.

KORJAUSTA vaatii PAMin mukaan muun muassa työsuhdeolettama, jollaisen EU:n direktiivi vaatii jäsenvaltioita luomaan. Se tarkoittaa, että alustatyötä oletetaan tehtävän työsuhteessa, mikäli alusta käytännössä ohjaa ja valvoo työn tekemistä kuin työnantaja. Lisäksi jäsenvaltioilta vaaditaan tehokkaita menettelyjä varmistaa, että alustatyöntekijöiden asema vastaa heidän todellista työtään.

Lisää aiheesta

PAM muistuttaa, että pelkkä olettama ei riitä, vaan direktiivi määrää myös luomaan lainsäädäntöä, joka vähentää mahdollisuutta tulkita ammattiasemaa väärin.

– Työsuhdeolettama on luonnoksessa kuitenkin muotoiltu niin, että se antaa mahdollisuuden helposti muokata ja argumentoida tehtävää alustatyötä yrittäjyydeksi. Pikemminkin on siis pidetty huolta siitä, että väärintulkinta on edelleen mahdollista, Rönni-Sällinen sanoo.

Rönni-Sällinen moittii, että lakiluonnoksen perustelujen mukaan Suomessa on jo riittävä järjestelmä, jolla voidaan tarvittaessa oikoa väärinluokittelua, joten nykylainsäädäntö riittää.

– Tilannearvio on väärä, sillä eiväthän työntekijät nyt saa oikeutta.

Kun uusia konsteja väärinluokittelun estämiseksi ei esitetä, jää alustayrityksen haastaminen oikeuteen yksittäisen työntekijän ainoaksi keinoksi yrittää oikaista tilanne, jossa hänet on väärin luokiteltu yrittäjäksi.

PAMin mukaan se merkitsisi esimerkiksi ruokalähetille kymmenientuhansien eurojen kustannuksia ja vuosia kestävää oikeusprosessia. Yksittäinen tuomio ei PAMin mukaan kuitenkaan muuttaisi koko alaa koskevia vääristyneitä käytäntöjä.

PAM kritisoi hallitusta siitä, ettei valmistelussa tähdätty alustatalouden ongelmien ratkaisuun ja eri osapuolien tasapuoliseen kuulemiseen. Valmistelussa ei ole pyydetty lausuntoa ruokalähettejä edustavalta PAMilta, eikä myöskään alustayhtiö Woltilta. Liitto huomauttaa, että Wolt kuitenkin mainitaan lakiluonnoksessa 20 kertaa, PAM seitsemän kertaa.

Hallituksen luonnos alustatyölaista on ollut lausuntokierroksella heinäkuun alkupuolelta saakka. PAM jätti luonnokseen lausuntonsa tänään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU