Soten palveluvalikoimaa eri työryhmissä pitkään selvittänyt LUT-yliopiston professori Paulus Torkki pitää nykyisen järjestelmän epäkohtina etenkin palveluiden alueellista ja samalla eri väestöryhmien välistä epätasa-arvoa.

– Lukuisissa selvityksissä on todettu, että tarvitsemme terveydenhoidon palveluvalikoiman kansallisen määrittelyn, mutta mitään ei ole tapahtunut. Keskustelu on jumittunut eipä-juupas-väittelyksi, Paulus Torkki totesi Finanssialan tilaisuudessa tänään.

Esimerkiksi perustuslakivaliokunta on linjannut, että terveydenhuollon palveluvalikoiman sitovalla valtakunnallisella määrittelyllä olisi myönteisiä vaikutuksia yhdenvertaisuudelle.

Torkin selvitysten mukaan eri alueiden välillä voi tiettyjen palveluiden saatavuudessa olla jopa 30 prosentin ero. Torkin mukaan väestön kunto ei selitä alueellisia eroja.

Kyse on myös merkittävistä rahasummista. Torkki arvioi, että sote-palveluiden noin 30 miljardin euron kokonaispotista kolmannes, noin 10 miljardia euroa, olisi kansallisesti määriteltävissä.

– Tässä pitää samalla muistaa, että sote-palvelut on osin myös parantuneet. Monella hyvinvointialueella esimerkiksi odotusajat ovat lyhentyneet. Ja covidin aikana aika nopeasti pystyttiin rajaamaan, mitä palveluita voidaan siinä tilanteessa antaa ja mitä ei.

TORKIN mielestä sote-palveluja on pakko kehittää, kun niiden tarve kasvaa, mutta rahoitus ei.

 Perustuslaki ja Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset jättävät hänen mukaansa lainsäätäjälle tilaa terveydenhuollon kansalliseen priorisointiin.

Esimerkkejä löytyy ulkomailta. Monessa maassa on kansallisella tasolla Suomea täsmällisemmin määritelty, millä kriteereillä hoivan tarve ja palveluiden sisältö määräytyvät.

Maakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Esimerkiksi Saksassa hoivan kriteerit ja taso määrittyvät tarkasti ihmisen toimintakyvyn mukaan. Siellä etenkin raskaammassa hoivassa voi olla jopa 2 000 euron omavastuu.

TORKKI varoittaa siitä, että sote-palveluiden palveluvalikoiman määrittely nähtäisiin vain säästökeinona.

Toinen varoitus liittyy käytännön toteutukseen. Torkin mielestä järjestelmän pitäisi olla siltä osin avoin, että se mahdollistaisi jo järjestelmässä olevien hoitojen lisäksi uusien ja koko ajan kehittyvien hoitojen huomioimisen.

Torkki myöntää, että aihe on poliittisesti arka.

– Tästä kyllä saadaan taloudellistakin hyötyä, jos kriteerejä kiristetään. Fiksut poliitikot hyväksyivät velkajarrun. Sillä voi perustella tällaisia ikäviä päätöksiä äänestäjille, Torkki heittää.

Säästötoimi tai ei, Torkki pitää julkisten palveluiden tason kansallisen määrittelyn etuja selvinä. Määrittely parantaisi kansalaisten yhdenvertaisuutta sekä tekisi koko järjestelmästä avoimemman ja ymmärrettävämmän. Sekava järjestelmä vaikeuttaa myös yksityisten palveluiden kehittämistä.

– Myös hyvinvointialueiden toiminta helpottuisi, jos niiden rahoituksesta päättävä valtio kertoisi, mitä se haluaa rahoituksella tehtävän.

Yhtenä poliittisen solmun mahdollisena ratkaisumallina Torkki pitää eri asiantuntijoiden elintä, joka tekisi esityksen palveluvalikoimasta. Politiikot voisivat sen hyväksyä tai hylätä.

PALVELUIDEN piilopriorisointi on arkea monelle sote-ammattilaiselle. Viime vuonna tehdyn sosiaali- ja terveysministeriön kyselyn mukaan lääkäreistä 62 prosenttia ja sosiaalihuollon ammattilaisista 67 prosenttia katsoi tekevänsä päivittäin työssään piilopriorisointipäätöksiä.

Samassa kyselyssä sote-ammattilaisista noin 85 prosenttia uskoi, että potilas saa parempaa hoitoa vaatimalla. Vastaavassa kansanedustajilla suunnatussa kyselyssä vastaajista noin neljännes oli sitä mieltä, että vaatimalla saa parempaa hoitoa.