Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Pam-lehti: Mitta täyttyi, kun palkittu yrittäjä maksoi oppisopimuskoulutettaville 2€/h

Kelpaisiko kaksi euroa tunnilta työnteosta?

Pam-lehti kertoo, että joukolle kampaaja-alan oppisopimuskoulutettavia ei lopulta kelvannut, vaan he päättivät keskeyttää oppisopimuksen kouvolaisessa kampaamossa, jonka omistaja on palkittu Kouvolan vuoden yrittäjänä 2010.

– Kahden euron tuntipalkalla ei elä,oppisopimuskoulutettavana ollut Sini Silovaara sanoo.

Omistaja Katri-Leena Koivula kuuluu Suomen Hiusyrittäjien hallitukseen. Hän sanoo Pam-lehdelle pitävänsä palkkaa kohtuullisena oppisopimuskoulutettavalle, joka vasta opettelee ammattia eikä alussa vielä voi ottaa vastaan asiakkaita ainakaan täydellä hinnalla.

– Se ei ole palkka, jolla kukaan eläisi, sen jokainen ymmärtää, mutta tytöthän tulivat meille hankkimaan itselleen ammattia.

Palvelualojen ammattiliitto PAM hoitaa tapausta nyt riita-asiana. Pamin mukaan yrittäjä ei myöskään tarjonnut työtä niin paljon kuin oli sopimuksiin kirjattu. Yrittäjä sanoo, että sopimustunnit olisivat alkaneet toteutua, kun tiiviimpi teoriajakso oli takana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE