Työmarkkinat
29.9.2025 08:35 ・ Päivitetty: 29.9.2025 13:47
PAM vaatii lakia palkkavarkauden torjumiseen – Kiinteistötyönantajat luottaisi veronumerokäytäntöön
Niin työmarkkinatahot kuin viranomaiset kertoivat näkemyksiään ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön torjunnasta työelämässä, kun aihe nousi jälleen otsikoihin toimittaja Paavo Teittisen maanantaina julkaistun Pitkä vuoro -kirjan myötä.
Kirjan mukaan poliitikot ja viranomaiset ovat mahdollistaneet ulkomaisen työvoiman systemaattisen riiston katsomalla ilmiötä läpi sormien.
Kiinteistötyönantajat tuomitsee esille nousseet väärinkäytökset.
- Emme hyväksy minkäänlaista työvoiman hyväksikäyttöä. On tärkeää, että kun väärinkäytöksiä esiintyy, ne tuodaan esiin ja niihin puututaan määrätietoisesti, sanoi Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén tiedotteessa.
Yhdistys vaatii, että rakennusalalla käytössä oleva veronumerokäytäntö otetaan käyttöön myös kiinteistöpalvelualalla.
Käytännössä tämä tarkoittaisi, että kaikilla alan työntekijöillä olisi kuvallinen henkilökortti, jossa näkyy heidän henkilökohtainen veronumeronsa. Kiinteistötyönantajien mukaan tämä helpottaisi väärinkäytösten valvontaa ja lisäisi läpinäkyvyyttä.
ETELÄ-SUOMEN aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ylitarkastajan Katja-Pia Jenun mukaan veronumerokäytäntö vähentäisi pimeätä työntekoa. Työperäisen hyväksikäytön ongelmaa se ei kuitenkaan yksistään ratkaisisi, sillä hyväksikäyttö ei rajoitu vain pimeisiin töihin.
- Useasti henkilö tekee paperilla normaalisti töitä. Palkkalaskelman mukaan palkka on ok ja siitä maksetaan verot, mutta henkilö ei vain ikinä saa koko palkkaansa, Jenu sanoo STT:lle.
Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Päivi Kantanen viittaa viimeisimpään valtiovarainministeriön selvitykseen veronumeromenettelyn laajentamisesta matkailu- ja ravintola-alalle. Selvityksen mukaan se ei olisi verovalvonnan kannalta tarkoituksenmukaista. Tehokkaampaa olisi edistää viranomaisten välistä tiedonvaihtoa.
Palvelualojen ammattiliitto PAM vaatii, että tuoreimmat paljastukset maahanmuuttajien hyväksikäytöstä johtavat konkreettisiin muutoksiin.
- Olemme jo vuosia vaatineet, että tilaajan vastuuta ja aktiivista valvontaa työehtojen noudattamisesta lisätään koko alihankintaketjun osalta. Palveluiden tilaajien on syytä ryhtyä toimiin saman tien, puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo.
TEM:n Kantasen mukaan alihankintojen valvontaa on mahdollista kehittää sopimusperusteisesti ja isot toimijat näin jo tekevätkin. Ministeriössä ei ole tällä hetkellä suunnitteilla muutoksia tilaajavastuulakiin.
Nykyisellään tilaajavastuusäädökset koskevat ainoastaan omaa sopimuskumppania. Myös aluehallintoviraston Jenu huomauttaa, että jo nykyisellään monet vastuulliset tilaajat selvittävät alihankkijoidensa taustat työsuojeluviranomaisten asiakirjoista.
- Jotkut vastuulliset tilaajat ovat sopimusteknisesti huolehtineet siitä, että heillä on oikeus selvittää alihankkijan työntekijöiden palkkausta, jos ilmenee, että siinä voisi olla puutteita, Jenu sanoo.
RÖNNI-SÄLLISEN mukaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen tulisi puuttua tilanteeseen muun muassa palkkavarkauslailla, liittojen kanneoikeudella ja viranomaisten valvontaresursseja lisäämällä.
- Keplottelijan riski jäädä kiinni on aivan liian pieni ja seuraukset usein mitättömät. Esimerkiksi työehtosopimuksen alittavan palkan maksamisesta ainoa seuraus työnantajalle on, että joutuu maksamaan puuttuvan palkan, ja tämänkin vain sille työntekijälle, joka uskaltaa sitä vaatia, Rönni-Sällinen sanoo.
Myös Kiinteistötyönantajat penää tiukempaa alihankintaketjujen valvontaa. Lisäksi sen mukaan tulisi varmistaa, että ulkomaalaisille työntekijöille kerrotaan selkeästi heidän oikeuksistaan ja tavoista, joilla mahdollisista väärinkäytöksistä voi ilmoittaa viranomaisille.
Aluehallintoviraston Jenu toivoo, että työsuhteen vähimmäisehtojen valvontaan lisättäisiin resursseja. Se olisi myös suomalaisten työntekijöiden etu, sillä myös suomalaisissa on potentiaalisia uhreja, joiden tilannetta ei ole osattu valvoa riittävästi.
Jenun mukaan merkittävä ongelma on se, että lievempiin hyväksikäyttötapauksiin ei ole keinoja puuttua.
- Varsinkin tällaisissa lievemmissä tapauksissa hyväksikäyttöä harjoittaneille työnantajille ei ole tullut mitään seuraamuksia asiasta.
Työsuojeluviranomainen ei voi myöskään velvoittaa työnantajaa maksamaan palkkoja takautuvasti, koska viranomaisen ohjeistus koskee vain tulevaisuutta.
TYÖMINISTERI Matias Marttisen (kok.) vetämä harmaan talouden torjuntaohjelma sisältää hankkeita, joissa on tarkoitus puuttua myös ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttöön.
- Ulkomaalaisen työvoiman rekisteröinnin kehittäminen on näistä yksi. Se on poikkihallinnollinen ja liittyy erityisesti tiedonvaihtoon väärinkäytöksiin viittaavista havainnoista, TEM:n Kantanen sanoo.
Viranomaisyhteistyön edistäminen on Kantasen mukaan keskeistä väärinkäytösten torjunnassa, paljastamisessa ja selvittämisessä. Moniviranomaisvalvonnan kehitystyötä tehdään laajalla rintamalla muun muassa poliisin, työsuojeluviranomaisen ja verottajan kesken.
- Mutta tosiasia on se, että viranomaiset eivät voi oikaista kaikkia väärinkäytöksiä, joita tapahtuu. Tarvitaan työnantajien ja tilaajien vastuullisuutta ja myös sitä, että uskalletaan ilmoittaa mahdollisia väärinkäytöksiä valvoville viranomaisille.
Kiinteistötyönantajat toivoo myös uudistuksia julkisten hankintojen kilpailutuksiin. Sen mukaan laadun ja vastuullisuuden painoarvoa on lisättävä pelkän halvimman hinnan sijaan, jotta rehellisesti toimivat yritykset voivat menestyä ja työntekijöiden oikeudet turvataan.
- Väitetyt väärinkäytökset heikentävät koko alan mainetta. Alalla toimii valtavasti myös vastuullisia yrityksiä, ja siksi ratkaisut on tehtävä yhdessä. Vastuu kuuluu kaikille – sekä yrityksille, tilaajille että viranomaisille, Gramén sanoo.
Kiinteistötyönantajat muistuttaa, että työsuhteissa on aina noudatettava alan yleissitovia työehtosopimuksia.
Kaisu Suopanki/STT
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.