Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Paperiliiton Vanhala myöntää: “Joskus elettiin vähän niin, ettemme me muita tarvitse”

SAK:lainen Paperiliitto aloittaa liittokohtaiset työehtosopimusneuvottelut ensimmäisenä ensi syksynä Metsäteollisuus ry:n kanssa.

Puheenjohtaja Petri Vanhala on ehtinyt jo ilmoittaa, että Paperiliitolle eivät nollakorotukset palkkoihin käy.

– Ei meillä mitään epärealistisia odotuksia ole. Kun liittokierrokselle lähdetään, ei kai mikään liitto lähde nollasta liikkeelle, hän korostaa.

Vanhalan vaateille on perusteita: Metsäteollisuudella menee taas paremmin.

– Kyllä ihmiset osaavat lukea lukuja, miten yhtiöillä menee.

Suomen mallin mukaisesti vientiteollisuus määrittelee palkankorotusten tason. Vanhala kannattaa tätä. Metalliliitto on viime vuosina ollut päänavaaja palkkalinjassa.

– Nyt on meidän vuoromme, Vanhala linjaa.

Lisää aiheesta

Palkat ovat “kohdallaan”, koska palkkakustannukset kulurakenteesta ovat hyvin pienet.

“Paperimiehet” on mielletty ainakin aiemmin duunareiden palkka-aateliksi. Heidän palkkatasoaan on jopa kadehdittu.

– Ennen tehtaiden alasajoa koettiin jonkinlaista kateutta. Ansiotasoa pidettiin hirveän korkeana, Vanhala myöntää.

Hän ei kiistä myöskään sitä, että tietynlainen kateus oli osin itseaiheutettuakin: “Joskus elettiin ehkä vähän niin, ettemme me muita tarvitse”.

Vanhalan mukaan ilmapiiri on muuttunut, kun paperitehtaita on suljettu, Voikkaa etunenässä, ja väkeä karsittu kovalla kädellä. Ne, jotka ovat työpaikkansa saaneet pitää, joutuvat entistä kovemman rääkin alle.

Eivät paperityöläisten, erityisesti vuorotyötä tekevien, ansiot mitenkään huonot ole vieläkään. Senkin Vanhala myöntää. SAK:n palkkatilasto vuoden 2015 neljänneltä vuosineljännekseltä kertoo, että tehdyn työajan keskiansio paperiteollisuudessa oli 22,02 euroa tunnilta.

– Palkat ovat “kohdallaan”, koska paperiteollisuudessa palkkakustannukset kulurakenteesta ovat hyvin pienet – paperiliittolaisten osuus taitaa olla jopa alle kolme prosenttia. Toisilla aloilla ne voivat olla jopa 60 prosenttia, Vanhala laskee.

Vanhala muistuttaa, mikä merkitys ylipäänsä paperitehtailla on ollut – ja on edelleen: Ne ovat tuoneet hyvinvointia ja säteilleet sitä koko Suomeen.

– Ihmiset näillä “hyvinvointitehtailla” eivät ole koskaan halunneet muuta kuin elättää perheensä tuloillaan.

Näistä lähtökohdista Paperiliitto ja Vanhala lähtevät kohti ensi syksyn palkkaneuvotteluja.

Lue lisää Paperiliiton kuulumisista Demokraatin viikkolehdestä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE